Hallituksen tiedettä?

Tuoreessa Suomen Kuvalehdessä oli Tiina Raevaaran ansiokas tiedepoliittinen kirjoitus, joka kannattaa nostaa esille täälläkin. Asialla on yhteys myös palstan aiheeseen.

http://suomenkuvalehti.fi/tarinoitatieteesta/tiede-ei-ole-hallituksen-orja/?shared=530-ca2570bc-999

Hallitus on siis suuressa viisaudessaan päättänyt, että osa nykyisestä tutkimusrahoituksesta tullaan ohjaamaan niin kutsuttuun "strategiseen tutkimukseen", mikä puolestaan tarkoittaa, että hallituksen poliittinen tahto määrittelee sen, mikä tutkimus "yhteiskunnallisesti tärkeänä" tuota rahoitusta saa ja mikä taas ei. Tuo raha on pois mm. Suomen Akatemialta ja Tekesiltä.

Asiassa piilee useita merkittäviä ongelmia:

1) Poliittinen johto ei ole välttämättä kykenevä päättämään (tai edes halukas pohtimaan), mikä tutkimus on tärkeää saati yhteiskunnallisesti hyödyllistä.

Ministereiltä ei edellytetä tieteellistä osaamista tai sitoutumista tieteen metodologiaan, joten ilmeisenä vaarana on paitsi tuon "hyödyn" väärinarviointi, niin myös osan rahoituksesta valuminen silkalle huuhaalle.

Kataisenkaan meriitit eivät ole tässä suhteessa kaksiset: "tapaus Himanen" on tuoreessa muistissa. Millä eväillä sitten tulevat ministerit tekevät tutkimusrahoituspäätöksiä usein täysin heidän oman koulutusalueensa ulkopuolelta? Epäilen henkilökohtaisten mieltymysten tulevan olemaan merkittävä tekijä.

2) Akateemisen tutkimuksen poliittinen riippumattomuus ja tieteen autonomisuus laajemminkin kyseenalaistuu.

Poliittiset rahoituspäätökset ovat poliittisia päätöksiä ja hallituksella voi olla houkutus käyttää tuota rahoitusta omien poliittisten tarkoitusperiensa edistämiseen yleisen edun kustannuksella.

Asian kristalloimiseksi tässä sopii heittää natsikortilla: Hitlerin Saksassa pyrittiin poliittisen agendan edistämiseksi etsimään tieteellisiä todisteita arjalaisen rodun ylemmyydestä - ja kyllähän sellaisia "todisteita" sitten "löydettiinkin", kun riittävän kovasti etsittiin. Neuvostovenäjällä taas evoluutiobiologia korvattiin lysenkolaisuudella sosialismin tuottaman "ylevän neuvostoihmisen" tieteellistämiseksi. Tiedettä käytettiin molemmissa tapauksissa törkeällä tavalla poliittisen agendan edistämiseen tutkimusetiikan kustannuksella: havaintoja väärennettiin, tuloksia vääristeltiin ja siinä samalla aiheutettiin mittaamatonta kärsimystä monille ihmisryhmille. En tietenkään usko, että Suomessa tuon luokan väärinkäytöksiin syyllistyttäisiin, mutta pienemmässä mitassa poliittisten tavoitteiden kannalta edullisemmilta vaikuttavat tutkimukset olisivat melkoisen varmasti etulyöntiasemassa rahoituspäätöksiä tehtäessä täälläkin.

3) Poliittista rahoitusta saavat kohteet olisivat käytännössä tilaustutkimusta, johon liittyvät kaikki tilaustutkimusten yleiset ongelmat.

Kuten Raevaara sanoo: tilaustutkimukset ovat usein kapea-alaisia, lähtökohdiltaan ja kysymyksenasetteluiltaa rajoitteisia. Pahimmillaan ne voivat olla suorastaan tavoitehakuisia: mieleen tulevat tupakkateollisuuden aikoinaan rahoittamat tilaustutkimukset. On suorastaan pelottava ajatus, että hallituksen päätöksentekoa perusteltaisiin hallituksen itsensä tilaamilla tutkimuksilla.

Onko sitten syytä huoleen?

Kyllä on, tässä eräs skenaario Suomesta vuonna 2015: eduskuntavaalit huhtikuussa päättyvät odotetusti opposition voittoon ja uuden hallituksen rungon muodostavat perussuomalaiset, keskusta ja kristilliset. Millaista tiedettä mahtaisikaan tuo hallitus rahoittaa, jos tiederahoituspäätöksistä vastaisivat esim. Timo "sakramentti" Soini ja Päivi "Raamattu käy lakien yli" Räsänen?

Hallituksen päätösvalta tutkimusrahoituksen suhteen tulisi ehdottomasti pitää nykyisellään s.e. varsinainen tieteellinen työ ei ole suunnitellun kaltaisessa poliittisessa ohjauksessa.

Muutoksia tarvittaisiin kyllä muuallakin: tiedettä on voitava hyödyntää päätöksenteossa nykyistä paremmin ja se taas edellyttää yliopistojen aktivoitumista nimenomaan yhteiskuntasuhteiden, tiedotuksen ja yleisönvalistuksen osalta. Ehkä Suomeenkin tarvittaisiin tieteen kansantajuistamisen professuureja, ja ainakin tiedeväen tulisi osallistua nykyistä aktiivisemmin yhteiskunnalliseen keskusteluun.