Miksi Rantanen lähtöö, sitä vastausta odottelee kuntalaiset. Eikö sopinut kuvioihin?
Rantasen lähtö
Rantaska pois
27594
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Hän oli saanut ymmärtää, että parempi häipyä, kun ei kerran suostu tikanmäkisen tahtoon.
Voi Etkö tajua lopettaa tuota samaa itkuvirttäs?!?
Jukan syytä, Jukka on paha, Jukka sitä ja tätä.
Kuule Sinä valittaja, hän sai 221 ääntä vaaleissa.
Kuntalaiset todellakin arvostavat häntä, toisin ku näitä räkyttäjiä.
Vain häneltä itseltään saatte pitävän vastauksen. Palstoilla vääristellään monia asioita.
On tervettä. että henkilö hakeutuu mieleiseensä paikkaan.
Näin teki Johtajakin aikoinaan haketui muualle ja kirjoitti eroanomuksen jota sitte peukaloitiin pakallisten toimesta virkavapaaksi.
Täällä kun luullaan tiedettävän kaikkien paras ja tyrkytetään neuvojaan. Sanon kuitenkin. ettei ole hajuakaan edes siitä. miten omat asiat tulee hoitaa. Ollaan kuutamolla.
Suomessa ihmisillä on vapaa liikkumisoikeus. Sitä tukee myös EU.
Kun on valittu valtuustoon ja toimikausi vasta alussa. ei hyvältä näytä.
Ei sustunut tikanmäkisen tahtoon. JNoutui sivuraiteille. Laitettiin pois valtuuston pöytäkirjanpitäjän hommasta, kun ei kirjoittanut, miktä sarkkinen ja tikanmäki käskivät. Yritti tehdä valtuuston päätöksen mukaan pöytäkirjaa.
Joutu juoksutytöksi ja alempi "kiltimpi" sai ´pestin, kun on nöyrempi.
Näin pikkulinnut ovat haastelleet.
tyy,,
Pyhäjärven kaupungin hallinto pelaa rulettia. Kaikki on laitettu likoon KHO,n valitukseen.
Hahha oikeasti, aikuisten oikeasti!
On se mallissaan, kun kaupungin asiat pyörivät vain rinnevaara-KHO-HO-Käräjäoikeus.
Ja Rapo ilmoittaa oikein valtuustossa tehneensä suurimman osan tikanmäen valituksia ja vastineita.
Siis Pyhäjärvellä ei ole ollut muuta tekemistä. No sen näkee kylän ilmeestä ja risteysalueesta.
Kun ajelee Kärsämäen ohi, on sanottava, että elävämmältä näyttää kuin risteysalue.
Voi Teitä onnettomia....... pakko on sanoa.... että vanhat miehet ja kokeneet kunnallismiehet ovat näin ala-arvoisia töissään ja tavoitteissaan.. Voi.voi,oi,oi...
Eroan en eroa eroan, tuoko herättää luottamusta kansalaisissa.
joko halltksella on tiedossa sopiva hallintojohtaja
Ei vielä. Käy kysäsemässä ja esittele itsesi, josko tärppää.
Keneltä kysytään? kenellä eniten vaikutus valtaa pyhääjärvellä ettei esittely mene hukkaan.
ei ole aikaa juoksupojille esittäytyä
Esittele vaikkapa yhteyssihteerille.
joko on paikka auki vai onko vaikea keksiä ns kriteereitä? yksi voisi olla: ei saa ajatella omilla aivoilla
milloin voin hakea hallintojohtajaksi
Soita yhden talon ovikelloa wiskypullo kainalossa, eiköhän se selviä aamuun mennessä.
Miksi paikkaa ei ole julistettu haettavaksi???
nyt se on auki ja nyt se on kiii. tilulilulii
pannaanko hallintojohtajan paikka auki vai tyytytäänkö veikkoon jos kerran tiitta palaa jotajaksi
Onko hallintojohtajan paikka jo auki.
Virkoja tietenkin olisi tarkoitus vähentää muutenkin.
Kaupungilla on osaaminen keskushallinnossa niin "ohutta", kuten tikanmäki jossain valtuuston kokouksessa tuntu sanovan.
nyt säästetään halljohtajan palkanverran eikä se ole vähän