VHF

Kertokaapa Saimaan veneilijät onko kännykkä syrjäyttänyt VHF:n käytön vesillä. Ainakin Päijänteellä on radioliikenne aika hiljaista, johtuu varmaan järven kapeudesta.
122028
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

veneen ja maa-asemien välisen puheluliikenteen.
Ei ole korvannut alus-alus liikennettä eikä esimerkiksi kanavien sulkujen valvomoiden ja alusten välistä liikennettä. Lisäksi Saimaa VTS:ää kannattaa kuunnella niin tietää koska on suuria aluksia tulossa ahtaisiin paikkoihin.
Kaiken yläpuolella on vielä tietenkin TURVALLISUUS jota ei kännykällä koskaan voi korvata verrattuna VHS-puhelimeen. Kännykällä hoidettavaa hätäliikennettä kun ei kuule kukaan muu kuin hälytyskeskus.
Päijänteellä liikenne on hiljaista kun sinne ei ole kanavaa merestä eikä siellä ole ammattilikennettä niinkuin Saimaalla.

Äänestä
  • Olen pitkälti samaa mieltä Katsastusmiehen kanssa, tosin oman kokemuksen perusteella huvialusten välisessä keskinäisessä liikenteessä VHF:n käyttö tuntuu vuosi vuodelta vähenevän.

    Omakin käyttö on jäänyt lähinnä kommunikointiin tukkilauttojen hinaajien ja kanavien valvomojen kanssa. Viime kesänä tuli myös kysäistyä Pielisjoessa liikennöivältä kaupalliselta alukselta koskeeko 9 km/h rajoitus myös matkustaja-aluksia ison laivan puskiessa kapeassa paikassa reilulla ylinopeudella ohi (oma GPS näytti 10 km/h, kapteenin lyhyt vastaus oli "kyllä koskee" ja jatkoi entistä vauhtia).

    Saimaa VTS:n kautta saa arvokasta tietoa liikenteestä ja säästä, onnettomuustilanteista puhumattakaan. Onnettomuustilanteista ei ole omakohtaista kokemusta, mutta kuuntelun perusteella 'hupiliikenne' on Saimaalla tosi vähäistä.

    Äänestä

  • AriT kirjoitti:

    Olen pitkälti samaa mieltä Katsastusmiehen kanssa, tosin oman kokemuksen perusteella huvialusten välisessä keskinäisessä liikenteessä VHF:n käyttö tuntuu vuosi vuodelta vähenevän.

    Omakin käyttö on jäänyt lähinnä kommunikointiin tukkilauttojen hinaajien ja kanavien valvomojen kanssa. Viime kesänä tuli myös kysäistyä Pielisjoessa liikennöivältä kaupalliselta alukselta koskeeko 9 km/h rajoitus myös matkustaja-aluksia ison laivan puskiessa kapeassa paikassa reilulla ylinopeudella ohi (oma GPS näytti 10 km/h, kapteenin lyhyt vastaus oli "kyllä koskee" ja jatkoi entistä vauhtia).

    Saimaa VTS:n kautta saa arvokasta tietoa liikenteestä ja säästä, onnettomuustilanteista puhumattakaan. Onnettomuustilanteista ei ole omakohtaista kokemusta, mutta kuuntelun perusteella 'hupiliikenne' on Saimaalla tosi vähäistä.

    Unohdin koko asian ! Hyvä että AriT otti asian puheeksi. Molempina viime kesinä on Turku Radio ilmoittanut pahoista ukkospuuskista ja trombeista Saimaalla. Tänä kesänä tieto tuli Heinäveden taajamaa ohittaessa. Ehdimme juuri Karvioon laituriin kun myräkkä oli kohdalla. Viime kesänä olimme keskellä Suu-Saimaata kun kuulin varoituksen ja kerkesin pois erikoisen kovan ukkoskuuron tieltä.
    Merellähän tuo säätiedottaminen on aina kuulunut Rannikkoradioasemien "ohjelmistoon".

    Äänestä

  • Sallittaneen pieni korjaus katsastusmiehen viimeiseen lauseeseen "...niinkuin Saimaalla". Pitäisi ilmeisesti lukea "...niin paljoa kuin Saimaalla". Tai sitten minä olen vain väärässä ja muilla on hirveän paljon isommat veneet/laivat, joilla kuljettavat ystäviään joka ilta. Niin ja kalamiehillä on isommat verkot ja toisilla hirmuiset lautat nuotiopuuta hinauksessa.

    Äänestä

  • Saivari kirjoitti:

    Sallittaneen pieni korjaus katsastusmiehen viimeiseen lauseeseen "...niinkuin Saimaalla". Pitäisi ilmeisesti lukea "...niin paljoa kuin Saimaalla". Tai sitten minä olen vain väärässä ja muilla on hirveän paljon isommat veneet/laivat, joilla kuljettavat ystäviään joka ilta. Niin ja kalamiehillä on isommat verkot ja toisilla hirmuiset lautat nuotiopuuta hinauksessa.

    Niin paljoa kuin Saimaalla on oikein ja hengen mukaista. Kyllä Päijänteellä siellä viimeksi 2002 kesällä ollessani löytyi ammattiliikennettä, muttei siihen malliin kuin esimerkiksi Puumalassa tänä kesänä :)

    Äänestä

En ole Saimaan veneilijä, mutta kommentti Suomenlahdelta sallittaneen sekaan.

Itse olen painanut VHF-puhelimen mikrofonin tangenttia viimeksi toissa kesänä ilmoittautuessani Suomenlinnan passintarkastukseen Tallinnasta tullessani.

Kuuntelu (lähinnä kanava 16) on kyllä päällä lähes jatkuvasti vesillä ollessa.

Veneessäni on edellisen omistajan jäljiltä myös lälläri (LA-puhelin). Olisinkohan kerran kytkenyt virran Mocomaan päälle kolmen vuoden aikana?

Äänestä
  • lähetyskokeilu on takana lähes 10 kesän aikana, jotka olen omistanut veneen, jossa on VHF. Eli kerran testattiin naapurin kanssa, että ainakin 100 metrin päästä saa yhteyden :) Kuuntelulla se on joskus lähinnä huvin vuoksi. Täällä merialueillahan ei juuri ole paikkoja, joissa huviveneilijälle olisi "pakollista" käyttötarvetta, hätätilanteet on asia erikseen.
    Mainitsemastasi käyttötilanteesta tuli mieleen: onko miten yleistä, että porukat ilmoittautuvat etukäteen passintarkastukseen Suokissa? Kukaan, jonka kanssa olen itse puhunut, ei ole sanonut niin tekevänsä enkä ole itsekään niin tehnyt, vaikka joka kesä siinä muutaman kerran käymme. Merivartijat eivät myöskään itse ole millään tavoin vihjanneet sen tarpeellisuuteen. Toisaalta meidän käyntimme ovat aina osuneet siihen "virka-aikaan", enimmäkseen 12.00 ja 18.00 välille. Joskus tietysti joudutaan laiturilla vähän odottelemaan, mutta eihän se nyt lomalla häiritse.

    Äänestä

  • JRxxx kirjoitti:

    lähetyskokeilu on takana lähes 10 kesän aikana, jotka olen omistanut veneen, jossa on VHF. Eli kerran testattiin naapurin kanssa, että ainakin 100 metrin päästä saa yhteyden :) Kuuntelulla se on joskus lähinnä huvin vuoksi. Täällä merialueillahan ei juuri ole paikkoja, joissa huviveneilijälle olisi "pakollista" käyttötarvetta, hätätilanteet on asia erikseen.

    Merivartioasemat haluavat että ilmoittaudutaan ennakkoon passintarkastukseen tullessa. Itse ilmoittaudun aina ja kyllä VHF:llä kuulee viikonloppuisin monien niin tekevän. (Liikun paljon loma-ajan ulkoåpuolella Porkkalan - Inkoon ympäristössä jossa Porkkala ja Bågaskär).

    yhtä paljon, kun kuppi kuumaa kahvia, kun yöllä keskellä Itämerta kuulee Stockholms Radion säätiedotuksen. Kuuluvuutta riittää, vaikka rantaa ei ole näkynyt enää tuntikausiin. Vastaavasti kännykkä ei ole tiennyt operaatoreiden olemassaolosta mitään yhtäpitkään aikaan. Ja onhan se mukava muutenkin kuunnella rannikkoradioiden kutsuja. Niin, ei merialuilla juurikaan ole paikkoja, joissa huviveneille olisi "pakollista" käyttötarvetta VHF:lle, tuleehan sitä toki toimeen täysin ilman puhelimiakin!

    Äänestä

  • Katsastusmies_1 kirjoitti:

    Merivartioasemat haluavat että ilmoittaudutaan ennakkoon passintarkastukseen tullessa. Itse ilmoittaudun aina ja kyllä VHF:llä kuulee viikonloppuisin monien niin tekevän. (Liikun paljon loma-ajan ulkoåpuolella Porkkalan - Inkoon ympäristössä jossa Porkkala ja Bågaskär).

    Niin, minä ajattelin nyt nimenomaan Suokkia. Siellä kun käsitykseni mukaan on aina asemapäivystys paikalla, pienemmillä asemillä ymmärtääkseni voi tapahtua, että koko vuorossa oleva henkilöstö on partioimassa ja ilmoittautuminen on siksi mielekästä. Suomenlinnassahan on myös tullin toimipiste ja venelaituri,käsittääkseni kaikilla merivartioasemilla ei ole tullimiehiä vakituisesti paikalla. Ainakin meidän venettämme on tullimies käynyt vähintään vierestä katsomassa kolmesti viime kesien aikana, tänä vuonnakin juhannuksen alla.

    Tiiä sitten miten tuossa Tallinna-Hki moottoriväylällä kaikki pelaa, mutta ainakin jos saavut muita tulliteitä pitkin, niin kannattaa ilmoittautua VHF:llä. Tai eihän se sinua haittaa, mutta meidän kaikkien veronmaksajien varoja palaa hukkaan kun merivartiosto tulee tsekkaamaan partioveneellä eli lentokalustolla jotta mikä ihme hiippari sieltä hyökkää sinivalkosuomeen. Tosin tätä ennen ne ovat huudelleet jo jonkun aikaa VHF:n kautta, kertoen tuntemattoman aluksen paikan, suunnan ja nopeuden, pyytäen ilmoitautumaan.

    Toista oli 80-luvulla, silloin oli jännää kun koukkasi vähänkin liikennekaistan yli niin neukkurajavartiopaatti paahtoi kohti paiskari kohdistettuna tunkeilijaan... oi niitä aikoja!!!

    Äänestä

  • Viki kirjoitti:

    Niitä muita tulliteitä ei ole tullut ajeltua. Minulla on kyllä vähän se kuva, etteivät ne enää nykyisin muillakaan reiteillä ryntäile juuri tarkistelemaan huvialuksia, jotka näyttävät seuraavan virallista väylää kohti passintarkastuspistettä. Kameravalvonta on aika kattava, joten aluksia on helppo seurata eikä paikalle ryntääminen ole tarpeen ilman erityistä syytä. (Kerran olen ajellessani aluevesirajan lähellä saanut yllätyksekseni Puman kiinnostumaan toimistani; sinänsä se oli minusta hassua, koska suomalainen alus saa käydä kansainvälisillä vesillä ilmoittautumatta MV:lle, jos ei käy välillä muiden valtioiden vesillä.)
    Hki-Tallinna-välillä merivartijat eivät tunnu nipottavan tarpeettomia. Kerran kovalla tuulella jopa kysyimme heiltä, pitääkö tulla takaisin tarkastukseen, jos päätämme kelin takia kääntyä ennen aluevesirajaa takaisin. Vastaus oli: "Periaatteessa pitäisi, mutta kyllä me nähdään teidän kamerasta. Senkun vain revitte lomakkeet." Viimeksi Tallinnasta tullessa juolahti mieleeni, että usein viljelemäni reitti (syväväylien välistä, Gustav Adolfin hylkypuiston länsipuolelta lähestulkoon suoraan pohjois-eteläsuunnassa) on itse asiassa lainvastainen, koska ajan muutaman mailin virallisen väylän ulkopuolella. Mitään siitä ei kuitenkaan ole koskaan huomautettu enkä ole tullut kysyneeksi, häiritseekö se heitä. Suokissahan tehdään kesässä jotain 3500-4000 tarkastusta eli 20-30 tarkastusta päivässä, vilkkaimpina päivinä varmaan jopa yli 100.
    Kuten lienee tullut tunnetuksi, minä en pidä rajoista enkä rajavalvonnasta. Vaikka tulen merivartijoiden kanssa sinänsä hyvin toimeen, heidän olemassaolonsa on kyllä ihan järkevää vesialueiden valvonnassa ja meripelastuksessa, niin en näe tarpeelliseksi erityisesti ottaa heitä huomioon tuosta sinun esittämästäsi näkökulmasta. Miksi minä rupeaisin säästelemään veronmaksajien varoja sellaisen asian avustamisella, jossa paras säästökeino olisi mielestäni lopettaa koko puuha?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Veka kirjoitti:

Kertokaapa Saimaan veneilijät onko kännykkä syrjäyttänyt VHF:n käytön vesillä. Ainakin Päijänteellä on radioliikenne aika hiljaista, johtuu varmaan järven kapeudesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu