Hei! Olen 17-vuotias tyttö. Minua ahdistaa jutella pojille. Luulen että huono itsetunto on osaksi syy siihen. Tuntuu, etten koskaan pääse tästä yli. Aiemmin osasin olla välittämättä siitä miltä näytän, mutta nyt se on mennyt jo mahdottomaksi. Vertailen jatkuvasti itseäni kavereihini ja mietin että miksi juuri minusta tuli tällainen. Olen lihava, olen ruma, häpeän ääntäni ja olen muutenkin ihan kuin kehitysvammainen. Kaikki ovat minua parempia. Aiemmin olen tästä samasta asiasta tänne kirjoitellut, mutta kaikki sanoo "Laihduta" / "Olet varmasti kaunis ja joku tykkää sinusta" Yritetty on ja vastaukseksi on saanut kuulla sitä kuinka olen ruma. Tuntuu jotenkin väärältä jutella pojille. Ei se kuulu tällaisille rumille. Netissä olen jutellut monen pojan kanssa ja kaikki etsivät tyttöystävää. Tuntuu ahdistavalta koska pelkään että mihin se johtaa. En aina jaksa kieltäytyä treffeistä ja jos sattuu oikein mukava poika niin pelkään että jos kieltäydyn treffeistä ja en lähetä kuvaa itsestäni niin he poistavat minut kavereistaan/ei koskaan pidä enää yhteyttä. Niin on käynyt, varsinkin kuvan lähettämisen jälkeen. Pelkkä kaveruus riittäisi minulle, mutta se ei riitä pojille. Tuntuu, ettei netissä kukaan poika halua pelkkää kaveruutta. Aina kyselevät kuvia vaikka ei kai sillä luulisi olevan mitään merkitystä siinä jutellessa. Ja vaikka he vannovatkin vain kaveruutta niin silti, silti he lopettavat puhumisen minulle kun ovat saaneet nähdä rumat kasvoni. Eli tuskin he kaveria etsivät, vai miksipä muuten rumuus voisi olla juttelemisen esteenä? Yksi poika, jolle olen puhunut jo yli vuoden ajan, haluaa tavata minut. Emme ole puhuneet mistään seurustelusta. Olemme jutelleet vain niitä näitä kuulumisia. Poika on todella mukava enkä halua menettää häntä. Jos kieltäydyn aina tapaamisesta niin poika varmaan kyllästyy ja ei pidä enää mitään yhteyttä. Minua pelottaa että mihin tämä johtaa. En haluaisi seurustella, koska se ahdistaa minua. En voisi olla oma itseni. Poika ei tiedä, että olen lihava ja en ole pitänyt sitä olennaisena edes kertoa koska aikomuksenani ei todellakaan ollut muuta kuin jutella. Ilmeisesti poika käsitti minusta jotain muuta. Tämä häiritsee todella, että en voi keskustella poikien kanssa ilman paniikkia. Vaikka kuitenkin haluaisin seurustella, mutta jos joku vähänkin ehdottaa jotain siihen suuntaan, niin pakenen. En pysty siihen. Onko mitään vinkkiä, miten voisin ehkä hyväksyä itseni?
Pojille puhuminen ahdistaa!
OnkoTeilläKokemusta
5284
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
puhu muijien kaa sit jos jätkät ahdistaa-_-
se on noin yksikertasta, miks haluut jätkä puolisii kavereita. samahan se sukupuoli on.
Niin, naiset vain ei halua jutella minulle. No joo, se on varmasti se syy, kaikkihan netissä etsivät vain seuraa. Pojat juttelevat hakiessaan seuraa... Kai se on sitten jatkettava etsimistä jos joku tyttö haluaisi vaikka jutellakin... Tulevaisuutta miettien harmittaa, etten voi hyväksy itseäni ja tulen aina olemaan sinkkuna. Te joilla on surkea itsetunto; miten olette selvinneet? Vai oletteko?
Itellä oli kauheen huono itsetunto ennen, vertasin itseäni muihin, yritin laihduttaa ja sairastuin anorexiaan. Masennuin.
Pääsin kuitenkin eroon syömishäiriöstäni, mutta masennus lähti/lieveni vasta, kun tapasin netin välityksellä ihanan jätkän. Vaihdettiin kuvat ja videopuheluakin oli, ja silti se jätkä on edelleen mukana kuvioissa, olen saanut paljon itsevarmuutta ja uskallan olla vapaampi ihmisten seurassa.
Neuvoisin sinua juttelemaan kyseisen jätkän kanssa. Kerrot, että sinua ahdistaa ajatus kuvien lähettämisestä, koska moni jätkä on lopettanut juttelemisen niiden jälkeen. Älä unohda, että meikillä saa oikesti paljon aikaan. Naiset joissa on vähän ylimääräistä ovat monen mielestä parempia kuin tosi laihat :/
Kiitos vastauksistanne! Ja muuten, jos itse otan kuvia niin yritän olla mahdollisimman siedettävän näköinen. Asetan kameran sellaiseen kulmaan mistä kaksoisleukani ei varmasti näy, laitan meikkiä ja niin edelleen. Vihdoinkin jos saan siedettävän otoksen niin senhän heti ensimmäisenä olen laittamassa pojille, ketkä kuvaani kysyvät. Jos joku sattuu ihastumaan minuun niin se on harmi "antaa pakit". He ihastuvat vain mielikuvaan, ne ihastuvat heidän näkemäänsä, yhteen kuvaan joka "en ole minä". En kehtaa laittaa todellista vastaavaa kuvaa. Hävettää katsoakin itseään edes peiliin. Olen hiljainen ja ehkä siksi että olen saanut jonkinlaisen pelon puhumiseen, koska häpeän ääntäni ja puhetapaani. Jään aina sönköttämään puhuessani ja menen ihan punaiseksi. Kauhistuttavaa olisi olla treffeillä. En osaa auttaa itseäni, enkä usko että voisin muuttua. :-(
Hei alottaja :) jos sua kiinnostais jutella esim. Kikissä tai jossai ni mä voisin kyl kuunnella jne :) ja oon siis tyttö 16v :)