Ei tässä muuta kuin onko tällanen ihminen ihan tasapainossa? Sanoo että on saanut "oikean" kasvatuksen jnejne, mutta vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei hän kovin pitkälle tuota "oikeaa" ole sisäistänyt.
Oletteko te muut sijaisvanhemmat tätä mieltä:
"Teille kaikille huostaanottoa vihaaville. Teille huonoille vanhemmille. Pitikö asiat päästää siihen tilaan että näin sallitaan käyvän? Tuliko mieleen parantaa vanhemmuutta, olla läsnä, näyttää lapselle että hän On Tärkeä? Lapsen kanssa kasvaminen yhdessä, vanhemmuuteen, luonnollisesti, olla yhtä, pitää huolta pienestä. Mitä vitun einstainia siihen tarvitaan? Hoitaa asiat oikein. Mikä vittu on se känny ja omat kaverit ja alkoholi ja huumeet ja muu vitun paska verrattuna Omaan Terveeseen Lapseen?? Olen itse saanut hyvän kasvatuksen kasarina. Jaan samaa lapsilleni, olla läsnä, valvoa öitä kun täytyy, pitää lähellä, rakastaa, kestää kiukut, kestää se että joutuu kieltämään vaaralliset asiat, ei voi lähteä omien kavereiden kanssa, on oltava lapsensa kanssa. Eletään ihanaa tylsää arkea rutiinein, päiväset, viikottaiset, vuotiset. Käydään töissä jorta saadaan rahaa, ei eletä sossulla ( töitä löytää kun tarpeeksi haluaa). Mikä on pielessä kun nykypennut haluaa rahaa vailla töitä, vailla vastuuta, vailla mitään? Sit jos vauva itkee öisin, mikä on aika normia koska vauva tarvii maitoo kasvaakseen, ruokaa, turvaa, laitetaan vauva unikouluun kun itseä väsyttää, mukavuudenhalussa. Jos me oltais kivikaudella, harva tämänpäivän pullamössö selviäis, kuolisivat siihen että uuuuh en oo lihansyöjä. Itsekeskeisyys on päivän sana. Arjessa tulee ns. Vika kun se vauva ei okkaan hiljanen ja 4 vanha kiukuttelee. Voi kauhiaa. Miten se lapsi oppii jollei kiukuttelemalla, kysymällä, kyseenalaistamalla, miksi ja miksi, miksi näin..jos on asiat päästäny siihen pisteeseen ettei pysty normijärkeä noudattaan on aika turha tulla palstoille itkeen mistään vitun vääryyksistä kun lapsi on otettu huostaan. Et vaa oo osannu->et ansaitse olla vanhempi. Joten te vitun hurskaltelijat lapsenne oikeuksista jne jotka on huostaanotettu voitte mun puolesta vetää yliannostuksen jotta Lapsi pääsee nauttimaan Oikeasta elämästä. Tätä toivon omien jotka ovat mulla sijoitettuna, vanhempien, kohtaloksi, että loppus piina ja alkais lapsien elämä voittaan. Normi siis. Ihme porukkaa nuo jotka eivät lapsiaan huolehdi ja sit on pokkaa yhteiskunnalta vaatia. Luuserit, yhteiskunnan syövät. En piä edes ihmisinä. Silti Kehtaavat vaatia, paskat."
Onkos muutkin tätä mieltä?
kysyvä vain
0
102
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092260- 103896
- 70889
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22872- 48835
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha554789- 80697
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23610- 57561