Ajokiellon lyhentäminen parilla kuukaudella

dolanizer

Minulla on ollut ajokieltoa ajokiellon perään 15-vuotiaasta lähtien. Lääkkeiden kanssa veivattiin ees sun taas, kun sopivaa ei löytynyt ja sain aina uuden kohtauksen. Oma epilepsiani on siitä erikoinen että kohtaukset tulevat/tulivat aina vain unessa.

Olen nyt 18, ja muutin omilleni. Sain viimeisimmän kohtauksen viime syyskuussa, jonka jälkeen, luojan kiitos, minulle löydettiin VIHDOIN lääke joka toimii. Nyt olo on kuin koko tautia ei olisi koskaan ollutkaan. Olen elänyt epäsäännöllisempää elämää verrattuna siihen mitä jouduin taudin ollessa päällä elämään eikä ole ollut pienintäkään oiretta. Joka ikinen oire mikä minulla on ollut, on yksinkertaisesti jäänyt pois.

Aion hakea töitä kesäksi ja mahdollisesti abiturienttivuoden ajaksi sivutoimisena. Minulla on hyvät mahikset päästä kys. lafkaan töihin. Ongelmana on se, että mahdollisuuksiani vahvistaisi huomattavasti se että minulla olisi ajokortti. Ajokieltoni loppuisi syyskuussa, ja tarvitsisin kortin kesäksi. Onko nykylainsäädännöllä MITENKÄÄN mahdollista anoa ajokiellon lyhentämistä parilla kuukaudella, jos on todella hyvät perustelut? Kuuntelevatko neurologit edes jos puhun asiasta? Minulla on muutaman viikon päästä kontrollikäynti.

3

945

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dolanizer

      Vielä siis tarkennus, että kohtaukset ja oireet ovat olleet poissa syksystä lähtien. Tarvitsisin kovasti ajokorttia sillä työssä se olisi hyödyllinen ja itsestään asuminen vie kieltämättä rahaa.

    • Ceda

      Tähän on meidän muiden epiläisten helppo yhtyä: elämä ilman ajokorttia viimeisen 8 vuoden ajan on ollut todella ikävää. Mutta myös tuonut turvallisuutta muille tiellä liikkujille. Itselläni ensimmäinen kohtaus oli vuonna 2003 ja sen jälkeen kohtaustaukoa oli useampi vuosi, eli sairaus säilyi kuitenkin taustalla. Kannattaa kuitenkin ehdottomasti tiedustella asiaa hoitavalta neurologiltasi ja selittää tilanne: mitään et voi hävitä. Epäilen kuitenkin vahvasti, että hänen on työnsä vuoksi luettava lainsäädäntöä tiukasti ja päädyttävä säilyttämään vuoden pituus. Tsemppiä!

    • ???

      Onko sinulla ajokortti?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1343
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1071
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      845
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      52
      662
    5. 60
      651
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      541
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      30
      533
    8. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      517
    9. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      503
    10. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      16
      497
    Aihe