Meillä on kaksi kissanpentua, joilla on ollut mm. silmätulehduksia, aivastelua ja hengitystietulehduksia. Muuten ovat olleet suht hyvässä kunnossa, jaksaneet leikkiä ja ovat koko ajan syöneet hyvin. Kunnaneläinlääkäri hoiti kissojamme, mutta paranemista ei ole tapahtunut emmekä ole saaneet selville mikä vaivaa. Hän otti testit toiselta kissalta, joissa selvitetään neljän yleisimmän hengitystietulehduksen aiheuttajat. Testit otettiin nenästä niin, että sieraimiin tungettiin melko isokokoista vanupuikkoa monta kertaa: kissan nenästä vuosi paljon verta ja aivastuksia tuli koko ajan.
Testituloksista selvisi, ettei mitään näistä sairauksista ole, tämän jälkeen eläinlääkäri käski testauttaa fipin, fivin ja felvin, joihin emme suostuneet vielä, koska oireet eivät mielestämme sopineet niihin. Kissan aivastelu paheni testien ottamisen jälkeen ja päätimme viedä kissamme yksityiselle eläinlääkärille.
Yksityisellä kuulimme, että kunnaneläinlääkäri on ottanut testit väärästä paikasta, koska ne pitäisi ottaa silmän sidekalvolta sekä suun limakalvolta! Tämän seurauksena kissalta jouduttiin ottamaan uudelleen testit ja nyt niihin odotellaan tuloksia... Luin netistä myös jälkikäteen tietoa, että testejä ei tosiaan kuulu ottaa nenästä, koska sieltä ei saa varmaa tulosta.
Toivon mielipiteitä asiasta ja neuvoja, miten voisin toimia. Meillä meni väärien testien takia rahaa paljon ylimääräistä ja kissa joutui kärsimään siitä turhaan... Tästä lähtien kissani eivät käy enää kyseisellä eläinlääkärillä.
Eläinlääkärin toiminnasta
2
109
Vastaukset 2
- en tiedä..
Jos teillä on todisteita siitä, että eläinlääkäri on toiminut väärin, niin voitte varmaankin yrittää kunnalle valittaa kyseisestä eläinlääkäristä ja hänen epäammatimaisesta toiminnastaan. Jossain vaiheessa saa sen verran paljon valituksia, että varmasti se heitetään ulos koko paikasta, vaikka ei heti teidän valituksenne jälkeen vielä.
Jos muu ei auta, niin kannattaa levittää tietio mahdollisimman laajalle siellä päin, että kyseinen eläinlääkäri ei osaa hoitaa kissoja. - nem-
Saatiin tulokset, joissa selvisi kissoillamme olevan klamydia. Kunnaneläinlääkäri siis otti testit nenästä, joissa ei näkynyt mitään sairautta. Nyt yksityisellä selvisi heti, mikä vaivaa. ( testit otettiin siis silmän sidekalvolta ja ikenistä)
En oikein tiedä mitä minun pitäisi tehdä... Soitin ensin kunnaneläinlääkärille, mutta hän väitti toimineensa oikein eikä aio palauttaa meille testiin menneitä rahoja. Soitin yksityiselle eläinlääkärille uudelleen ja sieltä luvattiin kirjoittaa todiste siitä, että tällainen sairaus on löytynyt ja että se on tällä kerralla otettu oikeasta paikasta. Mihin seuraavaksi otan yhteyttä??
Olen vihainen siitä, että jos testit olisi otettu oikeasta paikasta kissat olisivat saaneet lääkitystä tähän jo miltei kuukauden, mutta nyt saamme vasta aloittaa lääkityksen tämän johdosta. Eläinlääkäri on ollut todella epäkohtelias eikä tuntunut välittävän kissoistamme hirveästi siellä käydessämme (kissat pelkäsivät kamalasti ja olivat tosi sulkeutuneita) Nyt kun käytiin yksityisellä kissat kehräsivät koko ajan siellä ollessamme! :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1941855
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.117977Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo127902En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58755Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset210704- 135656
- 60655
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä21624Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus57602- 38568