Vapaus, esteet ja rajat

Minkäslainen kommunismi se Ruuneperin aito ja oma sitten on? Se on tuo politiikka niin moniselkoinen asia, ja aatekuvaukset
tuntuu jokaisella olevan omanlaisensa.

Vapaus on hyvä pohja ihmisellä, lähtiessään elämäntielle. Eväät repussa on saatu kotoa ja koulusta, miks'ei kaveripiiristäkin hätäseen.

Niiden varassa sitten tallustellaan, välillä kompuroiden, mutta sitkeästi se luotu pyrkii selviämään haasteista.

Rajat on jo muotoutuneet,...turhat opetetut raja-aidat se matkaaja kaataakin tarpeentullen, päästäkseen väljemmille vesille taas. Itse tuo matkaaja usein haluaa rajansa kokea ja todeta:D

Kuitenkaan ei edes vanhus viihdy ilman rajoja. vanhakin jopa hakee rajojaan, aivan kuin lapsi, --- uhmaakin ja törmäilee, Silloin on hyvä, jos heillekin löytyy auktoriteetti, joka turvallisella tavalla voi ohjata sopeutumiseen.( Työelämän kokemuksia vanhuksista lähinnä)

Kiitos, olihan mukavaa, että sanat osuu joskus kohdalleen :)

sinulla kuitenkin useimmin kuin monella muulla. :)

Minä masnnun vain silloin, kun itse tunnen mokanneeni.

Jos joku muu tekee mulle pahaa, siitä en masennu.

Ruuneperille sanoisin lohdutukseksi, että kyllä aito ja oma kommunismi, tai mikä tahansa vakaumus kestää sen, etteiväti muut sitä hyväksy.

Kristinuskoakin on vainottu sen ensi hetkistä lähtien, mutta se on kestänyt.
Mitään totuudellista ja aitoa ei ihminen pysty tuhoamaan, sillä ei ihminen ole sitä saanut aikaankaan.

Kommunismi on ihmisen luoma systeemi ja sen linnakkeet ovat toinen toisensa jälkeen sortuneet. Viimeisiä valtioita missä tuo aate on vielä vallalla on Pohjois-Korea ja vielä jonkin aikaa Cuba.
Markkinatalous on vallalla jo Kiinassa, sekö Venäjällä.
Miksi aate ei pysy valtioiden pääideologiana.? Siksi, että ihminen on itsekäs, omistushaluinen ja vallanhimoinen. Missä on, tai on koskaan ollut ihmisten rakentamalle aatteelle perustuva"vapaus, veljeys ja tasa-arvoisuus"?
Ei ainakaan kommunismidiktatuureissa.

Puutteelliseksi ne tietoni joudun myöntämään, vaikka mielestäni olen yrittänyt tutustuakin ihmisten hallintaa ja teorioita käsitteleviin suuntauksiin.

Mielestäni kommunismia ei ole toteutettu eikä sovellettu missään valtiossa, jos lähtökohtana on Marxin teoriat ja niihin liittyvät sovellutukset. Sitä paitsi Marxin ajassa olivat yhteiskunnat kovin erilaisia, siitä lähtien kaikenlaiset muutokset ovat suuria. On aika erikoista, että jos silloin olisi voinut olla täydellinen tulevaisuuden näkijä joka asiaan.

Pohjois- Korea ei mielestäni käy mallikappaleeksi. Marxilainen ideologia ei esim. tunnusta suvussa periytyvää valtajärjestelmää, eikä sitä tapaa hallita maataan. Neuvostoliitto - Venäjä ei ole tietääkseni missään vaiheessa julistautunut kommunistiseksi maaksi. Sosialistiseksi kylläkin ja sehän piti olla väliaste kommunistiseen yhteiskuntajärjestelmään. Sekään ei toiminut, ehkä siksi että sitä vedettiin lähinnä hierarkian yläpäästä käsin. Tosihan se on, että Venäjä on nyt lähinnä markkinatalousmaa. Olipa se sitten hyvä tai paha.

Maolainen mallikaan ei toiminut. Sielläkin on tapahtunut muutos samaan suuntaan kuin Venäjällä.

Olen kyllä lukenut näihin liittyvää kirjallisuutta ihan mielenkiinnosta, mutta lopputuloksessa ei ole kehumista. Yleensä olen pitänyt oikeutenani olla erimieltä, jos tunnen olevan siihen tarvetta. Olipa sitten kysymyksessä marxilaisuus, maolaisuus, hitleriläisyys, koraanien todistajat, raamattulaiset tai kapitalismi. Ihan riippumatta siitä, miten arvovaltainen taho sitä esittää. Pelkäksi sitaattien lukijaksi ja niillä todistajaksi minusta ei ole.

Se on kokonaan toinen asia, mistä ja milloin kannattaa nostaa "älämölö." Suurin osahan jää päähän - jos se siellä pysyy - taustatiedoksi. Aina ei kannata hakata päätään seinään ja myös on otettava huomioon demokratian sovellutukset muuallakin kuin politiikan huipulla. Eikä kannata ärhennellä tyhjille seinille. Sitä paitsi, ainahan on mahdollista että itsekin on väärässä.

Ruuneperin noidankehä: Pohdintaa, puntarointia, epäilyä, mielen muutoksia.
Kuten jossain ryhmässä päättelimmekin: Kaikki on politiikkaa.
Minä en pohdi, toteampahan vain, että tässä nyt mennään.

Tämä ketju alkoi muistaakseni alustuksella: Vapaus, esteet ja rajat, eikö niin.?
Arvatkaahan kuka sanoi: "Te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi".

Ruuneperi sanoi nykyisestä sosiaalidemokratiasta, että aate on kuollut. Tahtoisinpa tietää missä poliittisessa puolueessa aate elää ja voi hyvin?

Vapauttahan se on jos on yksi ainoa ideologia itsellä ja sen totuus on ainoa totuus, vai onko se sittenkään vapautta.
Oman ideologian ehdottomuus, ainoa oikea tie totuuteen ja vapauteen vie usein heikoille jäille muiden seurassa.
Joku muu vahvalla mielipiteellä toisen ideologisen suuntauksen puolustaja jyrää allensa ja silloin on ihan selvää, hävinnyt osapuoli tuntee olevansa alistettu, ja yksin asiansa kanssa.

Ei näillä yleisillä palstoilla oikein kannatettavaa ole yrittää tuoda esiin vain yhtä aatetta parempana kuin muita ja sortaa niitä "nehän eivät ole mitään aatetta säilyttäneet" periaatteella kaataa muiden mielipiteille peitto päälle oman aatteen paremmuudella.

Noista on turha valita parempaa täällä huutamalla. Huutoäänestykset päättyvätkin usein sekasortoon, sen muistan toimittuani vuosia ammattiyhdistyliikkeessä, jossa sielläkin jylläävät puoluepoliittiset näkemykset ja erot tulevat räikeästi essin kun haetaan paremmuutta huutamalla ja esittämällä vain oma ideologinen periaate, muut eivät ole mitään.

Jos joku on uskovainen, miksi sekin pitää julistaa täällä, jossa on mukana jumalattomia, ateisteja ja mitä nyt kukakin pitää omana periaatteelisena mielipiteenään.
Uskonnosta ja politiikasta voi puhua. Niissä on molemmissa vapautta ja aatteen velvollisuutta, molemmissa on aitoja ja karsinoita, mutta niillä ei sittenkään ole oikeutta määrätä muita noudattamaan ja liittymään johonkin populaatioon.

Olen lapsenuskoni säilyttänyt, siihen eivät vaikuta ovelta ovelle uskontoaan kauppaavat, siihen ei vaikuta täällä kirjoitetut paatokselliset näkemykset, eivätkä lentolehtiset. Mihin uskon, ei kuulu muille, eikä minulla ole tarvetta täällä sitä tyrkyttää muiden mielipiteeksi.
Kukin valitkoon tien ja totuuden, vapaudessa, ilman rajoituksia.
Velvollisuuksia meillä kaikilla on muita ihmisiä kohtaan.
Meillä on oikeus ja velvollisuus hyväksyä muiden mielipiteet, arvostaa jokaista ihmistä riippumatta hänen etnisestä tai uskonnollisesta taustastansa, riippumatta siitä, mitä poliittista kantaa hän edustaa, ikään ja sukupuoleen katsomatta.

Eettiset näkemykset ja periaatteet, suvaitsevaisuus ja omien näkökulmien liian jyrkistä ilmauksista luopuminen ovat yksi askel kohti vapautta mielipiteissä, vapautta muillekin kuin juuri sille minälle joka kulloinkin puhuu.
Sinä, minä, hän, me, te ja he.... vapautta on, mutta sen käytössä on muistettava ettemme ole yksin.

»Jos joku on uskovainen, miksi sekin pitää julistaa täällä?«

»Olen lapsenuskoni säilyttänyt, siihen eivät vaikuta ovelta ovelle uskontoaan kauppaavat, siihen ei vaikuta täällä kirjoitetut paatokselliset näkemykset, eivätkä lentolehtiset. «

Pari lausetta siteeraan edellisestä 'vanhan palstalaisen' tekstistä, ja samaa mieltä olen kyllä eettisistä kysymyksistäkin, näihin olen lapsuudessa kotonani ekan vuosikymmeneni aikana lujasti kasvanut.

En esim. ikinä olisi voinut rakastua varattuun mieheen. Se oli täysin jo ennakkoon poissuljettu asia minun elämässäni.

Ja näissä puiteissa olin vapaa, minulla oli vapaus!

Vapauteni oli samaa luokkaa kuin ajaminen liikennesääntöjen mukaan Helsingissä tai muuallakin, säännöt olivat omaksi parhaakseni ja muiden parhaaksi. Sen ymmärsin.

Olen myös kertonut omasta luonnollisesta Luoja-uskostani, joka on auttanut minua kaikissa elämäni sattumuksissa ja käänteissä, niin työssä kuin vapaa-ajallakin.
En ole silti paatoksellisesti sitä ainoana oikeana uskontona julistanut. Päinvastoin olen joskus lainannut Aaro Hellaakosken runoa :
"Tosin ei vielä liene selvinnyt,
Sinäkö loit mun,
vai sinut ihmisen kaipuu..."

Räntäinen vesisade ulkona vähentyy, joten nyt on aika lähteä!
Hyvää hämärämaanantaita!
.

Vanha palstalainen kirjoitti sujuvasanaisesti pitkän viestin, kuten myöskin Liisa S.
Kumpikin selkeäsanaisia ja mukavia keskustelukumppaneita.

Kuitenkin tahtoisin esittää yhden kiltin, mutta perustavaa laatua olevan kysymyksen, mihin vastaamalla ymmärtäisin vielä paremmin kirjoittajia.
Nimittäin:" Lapsen usko"-käsite" on melko liukuva. Mihin tai kehen lapsen uskolla uskotaan?
Onko Luoja, johon kaikki uskovat, jonkinlainen vastausautomaatti, joka auttaa ja varjelee, Ei Häntä hyvinä päivinä tarvita. Kuitenkaan ei pelkkä moraalisuus ja lainkuuliaisuus ole kriteerinä Jumalan armolle.
En puhu yhtään paatoksella, vaan siteeraan Hänen sanojaan, joka on Luojamme;"Ei lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan..."
En siis ole siis samaa mieltä siinä, että uskoaan ei saisi missään tuoda esiin.

Miksi uskoaan pitää perustella ja selittää.
Minulla on oma uskoni, olkoon se lapsellinen tai vain lapsen usko, ei ole mitään tarvetta selittää mihin uskon ja miksi.

Olen elänyt uskovaisessa ympäristössä, käynyt kuulemassa niin Jehovia, Helluntaiseurakuntaa, Vanha lestadiolaisia, Herännäisiä, ei körttiläisiä, kuunnellut alkuasukkaita ja katsellut heidän riemullisia tanssejana, käynyt kirkoissa eri puolilla, eri uskonsuuntien jumalista kuunnellut.

En selitä mihin ja miksi, mutta kukin tavallaan.
En kiellä uskonnoista puhumista, mtta juuri se oman uskon ainoana oikeana uskona julistaminen, se ei mielestäni ole edes kohteliasta.

Luku ja kirjoitustaitoisina meillä on mahdollisuus ottaa selvää mistä asioista tahansa, uskonnot mukaan lukien, ateisminkin perusteita voi tutkia, ja usko se on se ateismikin.

Ei aihetta selityksiin, eikä perusteluihin.
Kukin tulkoon uskollaan autuaaksi, eli uskonnon vapautta edelleenkin.

En julista mitään uskontoa, enkä siteeraa raamattua, vaikka siitä opin lukemaankin, vanhan raamatun koukeroiset kirjaimet olivat ensimmäiset aakkoseni.


Ps. En ota kantaa uusiin kyselyihin, en keskustele uskonnosta tämän enempää.
On hiukan kiireitäkin omalle viikolle.

Oletko Maalaismies?

Kun luin tämän ketjun eipä minulla ole mitään lisättävää, tässähän on kaikki se mikä minunkin elämääni liikuttaa ja kantaa.
On lupa elää ja omat ajatukseni ja toiveeni kantaa mukana, rauhoittua kun on tarpeen ja lähettää kiitokset sinne minne ne kuuluu.

Onko se ikä vai ikä ja kokemukset, niillä on voimaa kun vain annamme sydämestämme voimaa myös lähimmäisillemme, apu, kiitokset ja läheisyys yksinäiselle.

Uusi yritys.
Kiitoksen sanoistasi jo lähetin vaan eipä ilmestynyt sivulle.

Ajoin viirustorjuntaohjelman ja nyt tökkii, siispä yritän uudestaan.

Kiitos L.S!