Onkohan ihan viisasta antaa venäläisten ostaa maata ja perustaa yrityksiä. Mitä enemmän tilanne villiintyy, sitä enemmän "puolustettavaa" naapurille syntyy. Etua on valvottava.
Eletään jonkinlaista 30-luvun kopiota. Talous on kasvanut ja ökypalatsit ovat nouseet. Moni on saanutkin hyvää ja fyyreriin joukkioineen luotetaan. Mutta se ei riitä. Berliinin olympialaiset uusittiin Sotsissa ja nyt onkin jo Anschlussin vuoro. Nopeutettu aikataulu. Kansainliitto vikisee, Chamberlainit julistavat ikuisen rauhan tulleen sovituksi.
Venäläisten etua puolustettava
11
293
Vastaukset
- Ministeri tylleröt
Ja Suomen armeija on suhteellisesti huonommassa valmiudessa ja kunnossa kuin armeija mallia Kajander 1939 Nyt kun on alkamassa uusi "Krimin sota" ja rauhattomuutta Euroopassa ja koko maailmassa.
Edellinen presidentti, "Kassi Alma" riisui suomen miinoista.
Kataisen nykyhallitus puolustusministereinä Stefan Wallin ja tämä nykyinen "ei vänrikki Nappula" ovat lakkauttaneet ison osan erityisesti Itä-Suomen varuskunnista ja miehistötilanne, ettei saada minkaillaista komppaniaa liikkeelle kuin parin päivän viiveellä.
Krista Kiuru viestintä ministerinä sopi venäläisten kansa, että suomi ei käytä 800 Mz radiotaajuutta itärajallta noin 200 km länteen koko Suomen pituutta, ettei se häiritse Venäjän sotilasilmailun radioliikennettä.
Nutta jäipä sinne saaristoon olikohan Draksvikiin ruotsinkielinen varuskunta, jos sattuisivat ruåtsalaiset hyökkäämään.- Mikään ei muutu
Parhaansa venäläiset tekevät osoittaakseen, ettei heihin voi luottaa, ei ennen, ei nyt eikä tulevaisuudessa. Aina katsotaan naapuriin kuviteltujen vihamiehien ja kuviteltujen puolustettavien etujen löytämiseksi. Kuka muka Venäjää uhkaa ja miten?
- kwjäwi
Ei ole mikään pakko enää nykymaailmassa mennä sotaan.
Täältä pääsee pois, jos haluaa, ei täällä ole pakko olla.
Menkööt sotahullut sotimaan, jos siitä niin nauttivat. - Über alles, nix.
kwjäwi kirjoitti:
Ei ole mikään pakko enää nykymaailmassa mennä sotaan.
Täältä pääsee pois, jos haluaa, ei täällä ole pakko olla.
Menkööt sotahullut sotimaan, jos siitä niin nauttivat.Ennen pystyttiin kusettamaan ihmiset kaikenmaailman suojeluskuntien yms. avulla sotimaan. Ei onnistu enää tänä päivänä.
Se pitäisi näiden "mainilan laukausten" yms. muistaa.
Nuoret ei enää usko kaikenmaailman pönöttävien kenraalien ja viranomaisten propagandaa. - tjaahan
Über alles, nix. kirjoitti:
Ennen pystyttiin kusettamaan ihmiset kaikenmaailman suojeluskuntien yms. avulla sotimaan. Ei onnistu enää tänä päivänä.
Se pitäisi näiden "mainilan laukausten" yms. muistaa.
Nuoret ei enää usko kaikenmaailman pönöttävien kenraalien ja viranomaisten propagandaa.mutta Venäjällä uskovat edelleen, valitetavasti. Putinilla kaikki media hallussaan ja propaganda sen mukaan.
- Luopio Aho
Esko Aho kyllä puolustaa ryssäköitten etua. Loppaa ryssille kaikki.
- russian-federatio
kun olen vallannut ukrainan, on vuorossa suomi. passkokaa housuihinne! HURAAA!!T:Vladi & Dimitr
- Mietis vähän
Sillä ne vie nettikirjoittelijat ensimmäisten porukassa Siperiaan suota kuokkimaan.
- Sieg heil
Nyt kannattaa myydä maat Venäläisille,kun vielä maksavat siitä,kohta ottavat ilman?Poteron kaivuu kannattaisi alottaa välittömästi.
- Elämän kevät
Höpö-höpö
Ota vaan rauhassa toisellekin jalalle..
Prosit!
Oikeasti, hakeudu hoitoon. - YK:ssa luettiin
Elämän kevät kirjoitti:
Höpö-höpö
Ota vaan rauhassa toisellekin jalalle..
Prosit!
Oikeasti, hakeudu hoitoon.Bäcksmanin Putelle lähettämä kirje, jossa pyytää häntä turvaan venäläisten mökkien turvallisuuden lähettämällä ilman rekisterikilpiä olevat tankit rajan yli. Lisäksi hän pyytää asettamaan Terijoelle uuden Suomen hallituksen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss1096491Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa243677- 1822388
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a2482254Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1891913Martinan bisnekset rajusti tappiolla
Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.3001720Kaipaisin nyt kosketusta
jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.91505Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?
Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.1251180- 691174
Metsa Man Extra kanava toimii hyvin
ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.211140