Vapaus

Satuin aikaisemaan television äsken. Siellä kertoi kirjojensa kirjoittamisesta joku kirjailija, nimi taisi olla Knausgård. Hetken vain seurasin hänen haastatteluaan, hän sanoi muunmuassa näin: " Vapaus ja häikäilemättömyys liittyvät yhteen." Vapaus ja häikäilemättömyys, mielenkiintoinen yhdistelmä. Hänen persoonallisuutensa oli niin häikäilemättömän intensiivisen tuntuinen, että äkisti laitoinkin tv.n kiinni. Halusin pitää itseni vapaana, takertumatta hänen mielenkiintoiseen persoonaansa.
Olen tullut niin henkisesti laiskaksi, vai liekö jokin välivaihe, etten halua enkä viitsi juuri mitään henkisesti askarrella. Haluan olla vapaa ja tyhjä ajattelusta. Tuo otsikkokin veisi minun vapauteni, joten kysynkin teiltä, mitä kaikkea mieleenne putkahtaakaan tuosta sanasta, entäpä nimenomaan käsitteestä vapaus ja häikäilemättömyys. Olenko liian häikäilemätön näin ehdottaessani.

En siis halua enkä tahdo jaksaa itse ajatella - tänään. Vapaushan on hurjan laaja käsite.
15143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Ohoh, melkeinpä yhtäaikaa olikin R:n kirjoitus ilmestynyt. Joten valinnanvapauttakin on !

Äänestä

Noin voi käydä joskus. Tuo kirjailija onkin hyvin mielenkiintoinen ja erittäin suosittu Norjassa olen ymmärtänyt, sääli ettet jaksanut kuunnella tuota outoa yhdistelmää: Vapaus ja häikäilemättömyys!

Minusta vapaus on v a s t u u t a ennenkaikkea, siitä ei vapautusta voi mielestäni ottaa.
Pitääpä etsiä, mitä kirjailija tarkoittaa, ja missä yhteydessä.

Äänestä

Vaikka maailman myrskyt meitä tuudittaa niin vapaus se varmasti voittaa. Näin lauleli Hiski Salomaa Lännen Lokari laulussaan. Muuten Kangasniemeltä reissuun lähtenyt humanteri.
Näennäisesti pienestä rikkeestä vapautensa menettää, vapautensa omaan asuntoon. Pidetään kerrostaloasunnoissa äänekkäitä juhlia yöaikaan.
Ensin tulee huomautuksia, sitten häätö. Kukapa se selvin päin jaksaisi remuta; alkontuotteilla näissäkin osuutensa.

Äänestä
  • No voi hemmetti, niihän tuosta on. No olkoon nyt sitten, pikkuhiljaa siirtynee tuonne alemmas. Ja onhan tuossa ehdotus.....vapaus ja häikäilemättömyys.

    Äänestä

Vapaus - häikäilemättömyys käyttäytymisessä ovat vastakohtia. Vapaus äärimmillään voi antaa täyden vapauden toimia häikäilemättömästi. Häikäilemättömyyden voi kokea vapautena toimia oman edun mukaisesti säännöistä ja ohjeista piittaamattomasti. Milloin menettely on yleisten säädösten vastainen se arvioidaan vihreän veran äärellä.
s-s oivalsi asian hyvin. Ihmisten välisiä suhteista lehtiä lukiessa usein törmää miten hyväntahtoisia henkilöitä voidaan häikäilemättömästi käyttää hyväksi oman itsekkään päämäärän saavuttamiseksi.

Kuinka ollakaan sattumoisin harhailin suhteet palstalla tuli esille yksi siivu häikäilemättömyydestä miksi suhde voi pahimmillaan muodostua.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/835561

Äänestä

esim. sananvapaus on sitä saa kirjoittaa mitä vain. Häikäilemättömyys on taas sitä että kirjoittaa mitä vain. Vastuuttomasti?

Äänestä

Kuuntelin tuo haastattelun ja totesin aiemmin jo nähneeni sen.

Karl Ove Kausgårdin lausuma häikäilemättömyys, kohdistuu ainoastaan hänen itsensä ottamaan sosiaalisten rajojen rikkomiseen romaanissaan. Hän paljastaa perheensä, lähipiirinsä ihmiset romaanisarjassaan Taisteluni
Nyt 6 osaa kirjoittaessaan käsittelee kirjailija poetiikkaa ja etiikkaa, ja kertoo haastattelussa itkeneensä lähes koko ajan kirjoittaessaan.
Tuntuukin olevan hyvinkin emotionaalinen ja tosi rehellinen kerronnassaan.

Löytyy muuten suomennoksinakin, kun jaksaisi kahlata läpi sarjaa, ens. osan aion ostaa,... syventyäkseni, jos pystyn.

Äänestä

Onhan tässä vapaus kirjoittaa aivan häikäilemättömästi. Amerriikassa korostivat vapautta kuinka se on siellä tehnyt ihmiset menestyviksi ja yritteliäiksi. Siinä sitte unohtu sellainen suuremmanpuoleinen porukka joilla oli vapaus olla onnistumatta ja saamatta mahdollisuutta menestyä.

Autokauppias menesty hyvin kun myi auton velaksi ja metsäpalsta kelpasi vakuudeksi. Autoilija tuntee itsensä vapaaksi voi ajaa mihin lystää ja tuli menettäneeksi metsänsä aivan vapaasti.
Olenkohan lukenutkin tuota Norjalaista, ainakin on sellaista etiäistä ilmassa.

Äänestä

Merkitseekö häikäilevä jotain myönteistä, yleensä käytetään vain tuota kielteistä vastakohtaa ? Mikä siinä mahtaa olla kantasana, häpeäkö ? Sekö on muka vapautta, ettei häpeä keinojaan päämääriensä saavuttamiseksi ?

Minäkin luin tuon Hesarin ison artikkelin auto-Laakkosesta ja jotain muutakin häikäilemättömyyttä miehessä ilmenee. Hän kertoo, että ensimmäinen vaimo teki hänelle vain kaksi lasta, joista vain yksi on poika. Uusi vaimo sai aikaan kaksi poikaa, joille oli nimetkin valmiina ja tyttären. Tätä tapahtui Persian shaahin aikaan, Soraja sai lähtöpassit, kun ei poikaa synnyttänyt. Eipä olisi uskonut nykypäivän tasa-arvoisessa Suomessa tuollaista sammakkoa ainakaan ison patruunan suusta kuulevan.

Vapauksien ottaminen muiden kustannuksella on jokapäiväistä häikäilemättömyyttä . Samat käytössäännöt eivät koske kaikkia : joku antaa itselleen vapauden etuilla jonossa, joku nipistää alaistaan peffasta, joku tervejalkainen parkkeerata autonsa invapaikalle.

Tuohon kirjailijaan en ota kantaa, olen kyllä lukenut artikkeleita hänen Min kamp -sarjastaan. Kirjalliseksi itsemurhaksi sitä jossain luonnehdittiin. Aika raskaita luettavia nämä sukuselvitykset, kaikkine raadollisuuksineen ja kaappiluurankoineen. Olen ottanut vapauden olla lukematta edes kaikkia Finlandia-palkittuja, nobelisteistakaan en muista kuin vanhempia nimiä, Pohjoismaisia kirjallisuuspalkintoja tulee vielä vähemmän seurattua.

Kun lähtee ulos tuulisen meren rannalle tai humisevaan metsään kävelylle, voi mielessään sanoa : "nyt olen vapaa ja mukana tuulen saan kulkea rajoilla ajattomuuden." Sehän on suosittu muistovärssy kuolinilmoituksissa. Mutta sopii se tänne aikaankin, turhista ajatuksistaan kannattaa ihan tietoisesti opetella vapautumaan, päästämään irti loukkauksista ja kärsimistään vääryyksistä.

Äänestä
  • Karl Ove Knauskård Norjalainen kirjailija asuu Ruotsissa Malmössä ja on kirjailijana verrattu Kalle Päätaloon, sanottu olevan Norjan Kalle Päätalo ilmankos tuntuikin niin tutulta kun olen hänestä jolloikin kirjoittanut palstalla vaikka häntä en ole lukenutkaan.

    Laakkonen piti kunniaansa pelastettuna kun entinenkään vaimo ei lopareita Laakkosen firmasta saanut ja nyt elelee varakkaana Laakkosen lähipiirissä.

    Lukemista on niin paljon ettei Karl Ovea taida ehtiä jatkossakaan lukemaan varsinkaan kun Päätaloon vertaavat.

    Äänestä

No oottehan ajatelleet minunki puolestain, ei silti hävetä tuo, kun sanoin, etten ite taho ajatella, siis fundeerata tarkoitin. Ajattelun vapaus sentään vielä on, muttei hyvä taida olla ajattelemattomuuden, vaikka tuleehan tänne palstallekin monesti ihan ajattelemattomasti kirjoitettua. Miten lie nyt tuo itsekritiikkikin alkanut enemmän nostaa päätään. Yhtenä päivänä aika innostuneena kirjoitin jottain juttuu tänne...kolme kertaa kirjoitin, sit pyyhkäsin kokonaan pois. Tuli ajateltua liian paljon, ei sekkään hyvä. Äsken tuli pistekin askelen liian kauas, piti pyyhkästä lähemmäks äätä.
Oma itteni taas huvittaa kyllä ja turhat ajatukset ehki helpompia kuin älykkyyttä osoittavat. Mikä se nyt tuo älykkyyskään sitten on, mukavampi on älyttömämpänä vaan älyttömii tuumiskella.

Äänestä

Vapaa mä oon...

Vapautta ja vastuuta, mutta molemmissa kannattaa säilyttää suhteellisuus.
Meillä on kansana paljon vapauksia omassa maassamme, mutta missään ei käyttäytyä vastuuttomasti.

Kun kuljen tuolla metsissä ja vainioilla, tunnen suunnatonta vapautta, kukaan ei valvo liikkumistani, ellen liiku yksityisellä alueella jonka rajat on merkitty ja joita kunnioitan.

En halua kysellä ihmisiltä heidän yksityisiä asioitansa, en kysyä mitä puoluetta äänestät, tai mihin uskot.

Mielipiteen vapaus ei sekään merkitse vapautta vaatia muita noudattamaan samaa tapaa, lukemaan samaa lehteä, tai uskomaan samaan aatteeseen.

Vastuunsa kantava ihminen ei pyri alistamaan ketään, ei esiinny kaikki tietävänä ja osaavana joka taspäistää kaikki muut.
Insinööri on oman alansa insinööri, turha on ottaa vapauksia ja olla tietävinään kaikesta kaikki.
Oppimisen vapaus, kouluttautumista ja opiskelemista, oppimalla hyödyntämään muiden tietoja ja taitoja, siinä on rikkautta jota voi vapaasti käyttää.
Tuo vastuu on joskus hukassa oleva velvollisuus. Uutisoinnissa pitäisi muistaa vastuunsa. Puhua vain tiedossa olevat asiat, ei oletuksia ja luuloja.

Jos politikko on joskus kymmenen vuotta sitten sanonut mielipiteensä jostain asiasta, ei sitä voi pitää ainoana oikeana, koska mielipiteensä voi muuttaa. Aika muuttuu ja me mielipiteinemme sen mukana. Vapautta on sekin. Ei ole tarvetta roikkua vanhassa, voi vapaasti valita uutta.

Mielipide on se jonka juuri nyt kirjaan, tai jonka olen aiemmin lausunut, mutta josta asiasta olen saanut enemmän tietoa ja muuttanut mielipidettäni vastaamaan nykyisiä tietojani. Monimutkaista, eikö vain, mutta vapautta ja vastuuta toki.

Äänestä
  • Yksinasumisen hyvät ja huonon puolet. Sitten erikseen meiäpässit, jotka eivät pysty sopeutumaan kerrostaloasumiseen.
    Se puristaa, näivettä ja lopulta sairastuttaa. Kun mies 40v. alkaa saamaan selviä sydämen rytmihäiriöitä. Syynä saattoi kyllä keskeytymätön vuorotyökin. Tai.

    Sitten pääsin hankkimaan rahat puutarhamökkiin. Muutin keväällä sinne, ei sähköä ei vettä. Siellä oli kuitenkin luonto lähellä.
    Eihän sitä ilon ja vapauden tunnetta voi kuvata sanoin. Se huumasi, mutta tervehdytti niin, ettei sama, kova fyysinen työ nyt tehnyt sivuoireita sydämen seutuvilla.

    Olin viimeisiä keskustaan muuttajia. Kesävesi oli katkaistu, hiukan oudoksuttiin, miksei tuo muuta. Säännöt kielsivät talviasumisen.
    Niin että onhan sillä asumisympäristöllä oma merkityksensä.

    Äänestä

Kritiikki toimii, jos luet oman sepustuksesi toisenkin kerran, monta kertaa tulee tunne, että tuotakaan ei tarvitse maailmalle toitottaa. Ei muuta kuin pois pois vaan ja käykin helposti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


perämies ykkönen kirjoitti:

Satuin aikaisemaan television äsken. Siellä kertoi kirjojensa kirjoittamisesta joku kirjailija, nimi taisi olla Knausgård. Hetken vain seurasin hänen haastatteluaan, hän sanoi muunmuassa näin: " Vapaus ja häikäilemättömyys liittyvät yhteen." Vapaus ja häikäilemättömyys, mielenkiintoinen yhdistelmä. Hänen persoonallisuutensa oli niin häikäilemättömän intensiivisen tuntuinen, että äkisti laitoinkin tv.n kiinni. Halusin pitää itseni vapaana, takertumatta hänen mielenkiintoiseen persoonaansa.
Olen tullut niin henkisesti laiskaksi, vai liekö jokin välivaihe, etten halua enkä viitsi juuri mitään henkisesti askarrella. Haluan olla vapaa ja tyhjä ajattelusta. Tuo otsikkokin veisi minun vapauteni, joten kysynkin teiltä, mitä kaikkea mieleenne putkahtaakaan tuosta sanasta, entäpä nimenomaan käsitteestä vapaus ja häikäilemättömyys. Olenko liian häikäilemätön näin ehdottaessani.

En siis halua enkä tahdo jaksaa itse ajatella - tänään. Vapaushan on hurjan laaja käsite.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu