Olen nuori 23w nuorimies Hesasta. Musikaalinen, fiksu, monipuolinen, kaupallista alaa kauppiksessa lukeva. On bändiharrastusta, on kirjoitteluharrastetta, olen luova ja näennäisen kunnollinen.
Ulkoisesti olen poikamainen, hieman Elijah Wood tyylinen boyface.
Takana on kaksi pitkää, yli puolentoista vuoden suhdetta. Ensimmäinen oli mukava, romanttinen,
ah niin naiivi ja suloista hyvänäpitoa täynnä.
Loppui eri paikkakunnille muuttoon.
Toinen ex oli goottityttö, suloinen, angstinen ja häilyvä.
Sain huomata suhteen loppuvaiheessa, että hän oli sukupuoliseti holtiton, tosielämässä naispuolinen Casanova joka napsi miehiä kuin kärpäsiä. Minulle sitä ei oltu tietenkään kerrottu, kunnes vieraalta tyypiltä tytön kotikylässä Kouvolan tienoilla käydessä kuulin.
Ei ole mukavaa, kun vieras kundi kertoo mitä saavutuksia luultu oma kulta saakaan aikaan.
Jotain kuoli minussa.
Olin ennen ollut romantikko, suht tunteellinen, halukas rakastamaan ja sitoutumaan yhteen kunnolla, koska olin ujo ja koin uuden suhteen aloittamisen vaikeaksi.
Mutta viha muutti minua. Jätin exäni sanaakaan sanomatta. Ja kehitin peiteroolin, päätin olla tytöille jotain mitä en ole. Olla viileän itsevarma, rento ja hurmaava. minä vain aloin mennä ja jutella naisille. Livenä keikoilla, tapahtumissa, netissä.
Se olikin yllättävän helppoa, aloittaa siitä mitä harrastelee ja tekee. ja kun puhe etenee tunteisiin, puhua näennäisen sympaattisesti ja vetoavasti. Oh, naisten näennäinen henkinen varhaiskypsyys ennen miehiä on soopaa. Ne uskovat kaiken mitä niille sanoo. Ja useimmat naiset ovat varmasti sisimmässään yhtä välinpitämättömiä kuin minä nykyään. Eivät he oikeasti kai välitä meistä, koska aina on mahdollisuus saada parempi.
Olen alkanut hurmata ja kerätä tyttöjä ikäänkuin varauslistaksi, nytkin kännykässäni on 9 tytön puhelinnumerot. Tapailen niitä kaikkia...
En tiedä, onko se väärin, miten voisin luottaa,
mistä sen näkee välittääkö toinen minusta vai siitä mitä minä edustan ja harrastan.
Olenko vain hyvännäköinen poikaystävä, vai onko sisimpäni tärkeä? Perhana. Ikäväli noilla tytöillä on 19-26... En ehkä kauaa voi jatkaa näin, ja tietyllä tapaa tunnen oloni ikäväksi.
(Sattuu, jotenkin)
Pitää tuollaista perhoskokoelmaa, niinkuin kauniita päiväperhosia. Mutta kuinka sen oikean tietää?
Ulkoisesti olen poikamainen, hieman Elijah Wood tyylinen boyface.
Takana on kaksi pitkää, yli puolentoista vuoden suhdetta. Ensimmäinen oli mukava, romanttinen,
ah niin naiivi ja suloista hyvänäpitoa täynnä.
Loppui eri paikkakunnille muuttoon.
Toinen ex oli goottityttö, suloinen, angstinen ja häilyvä.
Sain huomata suhteen loppuvaiheessa, että hän oli sukupuoliseti holtiton, tosielämässä naispuolinen Casanova joka napsi miehiä kuin kärpäsiä. Minulle sitä ei oltu tietenkään kerrottu, kunnes vieraalta tyypiltä tytön kotikylässä Kouvolan tienoilla käydessä kuulin.
Ei ole mukavaa, kun vieras kundi kertoo mitä saavutuksia luultu oma kulta saakaan aikaan.
Jotain kuoli minussa.
Olin ennen ollut romantikko, suht tunteellinen, halukas rakastamaan ja sitoutumaan yhteen kunnolla, koska olin ujo ja koin uuden suhteen aloittamisen vaikeaksi.
Mutta viha muutti minua. Jätin exäni sanaakaan sanomatta. Ja kehitin peiteroolin, päätin olla tytöille jotain mitä en ole. Olla viileän itsevarma, rento ja hurmaava. minä vain aloin mennä ja jutella naisille. Livenä keikoilla, tapahtumissa, netissä.
Se olikin yllättävän helppoa, aloittaa siitä mitä harrastelee ja tekee. ja kun puhe etenee tunteisiin, puhua näennäisen sympaattisesti ja vetoavasti. Oh, naisten näennäinen henkinen varhaiskypsyys ennen miehiä on soopaa. Ne uskovat kaiken mitä niille sanoo. Ja useimmat naiset ovat varmasti sisimmässään yhtä välinpitämättömiä kuin minä nykyään. Eivät he oikeasti kai välitä meistä, koska aina on mahdollisuus saada parempi.
Olen alkanut hurmata ja kerätä tyttöjä ikäänkuin varauslistaksi, nytkin kännykässäni on 9 tytön puhelinnumerot. Tapailen niitä kaikkia...
En tiedä, onko se väärin, miten voisin luottaa,
mistä sen näkee välittääkö toinen minusta vai siitä mitä minä edustan ja harrastan.
Olenko vain hyvännäköinen poikaystävä, vai onko sisimpäni tärkeä? Perhana. Ikäväli noilla tytöillä on 19-26... En ehkä kauaa voi jatkaa näin, ja tietyllä tapaa tunnen oloni ikäväksi.
(Sattuu, jotenkin)
Pitää tuollaista perhoskokoelmaa, niinkuin kauniita päiväperhosia. Mutta kuinka sen oikean tietää?
Vastaukset 3
Vanhimmat
...mutta toisin päin.
Tosin harrastan tätä reilusti, kerron tapailemilleni miehille että on muitakin, enkä sitoudu heihin mitenkään.
Huomaan että mulla on joku "top ten" miehistä. Jos joku tekee jotain mikä ei miellytä, tippuu se heti alaspäin listalla ja tapaan sitä vähemmän.
En tiedä tarvitsenko jonkun ajan vapaalla laitumella, olen ollut pitkissä parisuhteissa. Vai onko kyse vaan siitä että alitajuisesti kostan yhden miehen teot kaikille joita pyöritän.
Toisaalta, olen rehellinen joten eikö se ole niiden omaa syytä jotka tällaiseen suostuvat?! Silti hetkittäin tuntuu pahalta...
Älä poikarakas mene mukaan pettämispaskaan, vajoat yhtä alas kuin se joka sinua satutti. Ei ole sen arvoista että menetät kykysi tuntea ja osan itsestäsi.
Ei aidosti tuntemisessa ja luottamisessa ole mitään väärää, luottamuksen pettämisessä on!
Suututtaa ihmiset jotka tuhoavat niin paljon toisen elämässä, tekevät katkeraksi ja pahimmillaan kaltaisekseen.
Itse uskon jollakin tapaa karman lakiin, jos tulee kaltoin kohdelluksi ja pystyy käsittelemään asian tekemättä pahaa kenellekään, polttaa karmavelkojaan. Jos toimii toisin, sama paska on edessä enemmin tai myöhemmin.
Luultavasti tarvitset aikaa itsellesi ja toipumiseen. Kuten minäkin. Uskon että se oikea tulee vastaan sitten kun aika on sopiva. Ja että juuri se tekee oikeasta ihmisestä oikean että sen selkeästi tunnistaa "omakseen".
Kaikkea hyvää sinulle, paljon auringonpaistetta!
SAMAA TEIN MYÖS MINÄ KUN PITKÄ SUHTEENI KATKERASTI PÄÄTTYI. Olen nyt sinut sen asian kanssa, ja tapailen vain yhtä kerrallaan....
mieti...että onko oikein kun, sinua satutetaan niin sinä satutat viattomia, koska sinuun itseesi koskee...ei.ei tietenkään että meneppä itseesi ja mieti...