Mikäli keräätte, nimien alla on oltava nimenselvennökset ja osoite. Päättäjät voivat saada perusteen evätä adressien nimet, vaikka listoilla olisikin kaikki äänioikeutetut mukana.
Naapurikunnassa oli n.3000 nimeä kansanäänestysvaatimuksessa, mutta ei vedonnut. Yksi peruste oli nimenselvennösten puuttuminen.
Naapurikunnassa oli n.3000 nimeä kansanäänestysvaatimuksessa, mutta ei vedonnut. Yksi peruste oli nimenselvennösten puuttuminen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
vielä puuttuisi. Jos alkavat venkuloimaan vielä nimilistaakin vastaan seuraavassa listassa on 2000 nimeä?
ei mitään perää koko väitteessä, sillä jos alkavat venkuloimaan on osoitettava, että listan kerääjä tai joku muu, kuin nimensä on kirjoiitanut, on ne kirjoittanut, samalla se osoittaisi(jälleen) äärimmäistä kuntalaisen ylikävelemistä ja veronmaksajan halveksimista, jota erityisesti Kärsämäen kunta-hallinto on viimeaikoina harrastanut ja tehnyt itsensä tiettäväksi ja naurunalaiseksi etelästä pohjoiseen. Kärsämäki kuntajohtajalla kh on "näytön paikka 13,3.2014 vastatessaan kuntaministerille tähän saakka tekemisistään, valtuuston lampaat ne 17 joutuvat teuraalle seuraavissa kuntavaaleissa, ne muistetaan.
Kerätkää listajossa vaaditaan kunnanjohtajan tehtävien hoitamista ostopalveluina!
Kun ei haaskata aikaa tällaisiin Attendo hömpötyksiin niin jonkun naapurikunnan kunnanjohtaja kyllä ehtii nämä meidän kunnan asiat hoitaa sivutoimena.Kauankohan siitä pitäis riidellä?Ehkä puoli vuotta.
tulevassa k-liitoksessa k-mäen asiatkin hoidetaan sivutyönä"
Kyllä kunnan asukkaiden nimet listassa ovat päteviä ilman mitään selvennyksiä,
ja tunnuksia kun vertaa tähän kunnan johdon harjoittamaan toimintaa miten kieroa ja epärehellistä se on .Esimerkkinä nyt että MetONe antaa neuvoa ,kilpailuttaa ja lausuu
ministeriölle kilpailun voittajaksi niin onko tässä päätä tai häntää.
Asiantuntijoiksi on sitten haalittu varmaan firman palkollisia ympäri maan .
Vaatimus kansan äänestyksestä Selänne asiassa ja kunnanjohtajan ja hallituksen luottamuksesta pystyyn.
Kannatetaan,todellakin,todellakin ,todellakin
Joo, kaikki muut ihan turhaa, kun kuntaa johtaa tuollainen henkilö...eli syy ensin pois, sitten voisi jotain alkaa taas rakentamaan.
Minulle tyrkytettiin adressia tai sen tapaista. Vilkaisin sitä ja en saanut selvää, nimistä varsinkaan. En kirjoittanut.
KUN USkonveljet ja sisaret hylkää.
Et kehdannut tikkukirjaimilla kirjottaa, polonen kun ei osaa muuta. Paitsi kumartaa kj:ta ja Saloa.
Onko se kumma jos osa kuntalaisista ei uskalla kepuja vastaan nousta pelossa että joutuvat kepujen epäsuosioon kun ei uskalla valtuutetuistakaan kuin osa? Sen oli sanonut moni joka kieltäytyi nimeään listaan laittamaan. Ei noilla sanoilla vaan perusteina että on tuttuja valtuutettuina. Tiedä sitten mikä palkinto se on että valheessa elää? Äänestys missä ei näy kuka kannatti ja ketä niin nimilistaan olisi kertynyt paljon enemmän ääniä?
Et siis osannut lukea, eihän niitä nimiä tarkoitus olekaan lukea. Riittää kun tiedät mihin tarkoitukseen nimiä kerätään ja osaat itse kirjoittaa nimesi.
EIhän sillä pitäisi mitään merkitystä olla kenen nimet listalta löytyy vaan nimien lukumäärä mutta todellisuus on toinen. Hyvävelit ovat jo nimet lukeneet nimi kerrallaan ja kenen nimi listalta löytyy, se laitetaan korvan taakse. Osa nimien kirjoittajista laittoi puumerkkinsä samasta syystä listalle. Kaikki ei pelkää mitä jonkun puolueen edustajat heistä ajattelee. Tarkoittaa samalla myös sitä etteivät heidän "saavutuksiaan" korkealla arvosta. Siellä on monta jotka vaalien alla oli sitä mieltä ettei yksityiselle tk:ta myydä vaan toisin kävi. Sitten vielä samat huuteli perään että äänestäjät heidät äänesti valtuustoon joten pulinat pois.
Aku ankka on yhtä pätevä arvostelemaan kunnanvaltuuston päätöksiä kuin kuka tahansa muu persu.
Täällä Kärsämäellä ei tarvitse pelätä noita Keskustalaisia kun olen huomannut että eihän ne osaa puhua ja tehdä mitään.
Toukokuun vaaleissa voi kuntalaiset osoittaa Keskustalle miten heidän toiminta vaikuttaa Kärsämäellä ja nimiä voi kerätä vielä terveyspalveluiden säilymiseksi lisää .
Nyt tuntuu täällä asuessa että olen tullut johonkin takapajulaan ja kysynpä Kärsämäen kunnan johdolta onko täällä siihen varaa saattaa kunta perikatoon?
tuohtuminen tms...Eihän niitä kukaan pelkää kun ei ole edes arvostusta olemassa mistä esimerkkinä huolestuttavana ilmiönä se, että moni on ilmoittanut jättävänsä koko kylän jos Attendolle annetaan tk. Ihmiset äänesti ja äänestää jaloillaan lopputulosken ollessa se, ettei "syylliset" ota vastuuta edellisestä vaan haukkuu perään.
nimikirjoituksia on väärennetty
Höpö höpö väärennetty nimikirjoituksia. Voihan sitä asianomisilta kysäistä onko kenties nimesi väärennetty???
Ei kuitenkaan kuin hupsista.... Attendo ministeriön vastikkeisiin......
Haista kuule he..n per.. Nimiä ei ole väärennetty ja osoitteet on. Jos viranomaiset tarkistaa niin hyvä. Tämä on totuus.
Nimen voi jopa väärentää, vai mitä?
Yleensä ne ovat senkaltaista söherrystä, ettei selvää saa.
Kun laittaa nimenselvennöksen itse omaan nimeensä, niin voi vuosien päästäkin tunnistaa omat tekosensa.