Petollinen
Katselin tähtiä kaipuu silmissäin,
pilvi verhot auki kiskottiin,
kuu purjehti esiin kalpeine kasvoineen.
Sen valo valaisi kalpeat kasvoni,
ala puolella oleva vesi kimmelsi,
taivas peilautui siihen.
Katselin vettä sinisin silmin,
katselin ja katselin, kunnes vajosin.
Tunsin kylmyyden kehossani,
tunsin veden ympärilläni
ja surun sielussani, ja sitten et tuntenut enää mitään.
Katselin tähtiä kaipuu silmissäin,
pilvi verhot auki kiskottiin,
kuu purjehti esiin kalpeine kasvoineen.
Sen valo valaisi kalpeat kasvoni,
ala puolella oleva vesi kimmelsi,
taivas peilautui siihen.
Katselin vettä sinisin silmin,
katselin ja katselin, kunnes vajosin.
Tunsin kylmyyden kehossani,
tunsin veden ympärilläni
ja surun sielussani, ja sitten et tuntenut enää mitään.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Todetaanpa näin alkuun: En ole mikään kokenut runoarvostelija ja omat runoni ovat mielestäni surkeita. En siis yritä esittää mitään auktoriteettia... En myöskään "arvostele" tai kirjoita arvostelua, vaan esitän vain muutaman ajatuksen / ehdotuksen tästä lonkalta. :)
Sitten runon kimppuun:
Runossa oli haikea tunnelma: joku hukuttaa rakkauden tunteensa, tai itsensä. Siinä on minusta hieman "nerudamainen" tunnelma. Pidin yllättävästä lopusta, missä tunteiden käsittely vaihdetaankin toiseen henkilöön: "_et_ tuntenut enää mitään.", vaikka koko runo oli kirjoitettu minä-muodossa. Ehkä tätä ideaa voisi vielä hieman vielä kehittää?
Minusta sanojen/asioiden toisto sopii hyvin tähän runoon. Tätäkin voisi vielä kehittää ja hioa?
Kuulla on runossa kalpeat kasvot ja myös "minulla" heti seuraavassa säkeessä. Tämä jotenkin häiritsee minua. Kaipaan enemmän kuvausta ja eri adjektiivejä.(?)
Runoissa voi toki rikkoa oikeinkirjoituksen lait, mutta käyttäisin silti yhdyssanoja: pilviverhot, alapuolella jne.
Minulle runon "rytmi" on tärkeä ja tämä runo ei vaan rytmity ja solju eteenpäin kuten joku todella minua koskettava runo.
Kuitenkin mielestäni oikein kaunis runo.
Off topic:
Mieleeni tuli eräs runo, jossa myös silmä, vesi ja taivas esiintyvät (siitä tuo nerudamaisuus):
Halun ajamana illoin heitän surun verkot
silmiesi valtamereen.
Korkeimmasta roviosta kurkottaa palava yksinäisyyteni
viittoen käsillään kuin haaksirikkoinen.
Lähetän punaisia hätämerkkejä hajamielisille silmillesi
jotka kimaltelevat kuin meri majakan ympärillä.
Kätket vain pimeyden, oma kaukainen naiseni,
katseessasi häilähtelevät joskus kauhun rannat.
Halun ajamana illoin lasken surun verkot
silmiesi aaltoilevaan valtamereen.
Yölinnut nokkivat ensimmäisiä tähtiä
jotka säkenöivät kuin sieluni kun sinua rakastan.
Yö laukkaa varjotammallaan
ja kylvää sinisiä tähkäpäitä vainioille.
No tulipa taas todettua sekin, ettei puoliväsyksissä kannata yrittää kirjottaa kun kielioppi unohtuu jonnekkin takavasemmalle...
Minähän en yleensä edes runoile, kunhan kokeilin miltä se tuntuu...
iitos, ehkäpä opin tästä jotakin. :)