Minä pelkään

Pelkään kosketusta, pelkään läheisyyttä. Molemmat asiat salpaavat hengitykseni ja lamaannuttavat sisäisesti. Ulkokuori on tyyni, mutta sisällä velloo. Kaikelle on syynsä ja tapahtumansa.

Anna anteeksi etten osannut näyttää miten paljon sinusta välitän silloin kuin minulla oli siihen mahdollisuuteni. Välitän vieläkin. Haluaisin koskettaa, haluaisin että sinulla olisi kaikki hyvin. Mutta en vaan uskaltanut sitä tunnetta näyttää kunnolla. Pelotti ja pelottaa. Parisuhde. Niin pieni sana mutta pitää sisällään niin paljon.

Voi olla ettei minusta ikinä ole parisuhteeseen, koska siihen sisältyy niin paljon tunteita ja koskettamista. Sellaisia asioita mitä minä pelkään. Vaikka asiasta haaveilen ja perheestä niin se voi olla niin suuri asia minulle pelkojen suhteen että ehkä minun on vaan ajatus siitä unohdettava.

Joku voi ajatella, että kohtaa pelkosi, mutta helpommin sanottu kuin tehty. Mieti itse, että onko se oikein, että jonkun kosketus saa sinut tuntemaan pakokauhua. Jonkun, joka ei ole sitä alunperinkään aiheuttanut. Se on väärin sitä toista ihmistä kohtaan.

En halua olla tälläinen, haluaisin osata ilmaista tunteita. Kaikkea ei vaan voi valita. Jokaisella on oma tarkoituksensa.

Hyvää yötä ja erityisesti sinulle, älä ikinä luule että unohdan sinut, toivon että saat elämältä kaiken sen mitä toivotkin.
11419
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

jos olet J-mies niin pyydän...ota yhteyttä! Tällaisten asioiden kanssa voi oppia elämään. Sinua minä odotan...yhä...

Äänestä
  • Mn. Sä olet sama stalkkeri, joka jo ties miten kauan on stalkannut erästä M- kirjaimellä alkavaa naista.

    Äänestä

Oho. Aikamoisen suuri este ihan peruselämälle. Eikö tuollaiseen ole mitään siedätyshoitomahdollisuutta?

Äänestä
  • Ei ole mikään este. Tarvii vaan oikeanlaisen ihmisen lähelleen.

    Äänestä

  • 14+4 kirjoitti:

    Ei ole mikään este. Tarvii vaan oikeanlaisen ihmisen lähelleen.

    Se tietenkin, mutta luin aika massiivista pelkoa tuosta aloituksesta. Jos pelot ovat suuria ja painavia, sen erityisen ihmisen täytyy olla todellakin erityinen ja hyvin ymmärtäväinen. Jos käy niin, että haluaakin voittaa pelkonsa, mutta on pelon takia kuvitellut ansaitsevansa välinpitämättömän ja "kylmän" ihmisen, niin silloin pelko on tavallaan voittanut ja tehnyt tepposensa.

    Tietenkin, jos ei halua päästä pelosta. Mutta peloilla on tapana kuitenkin maalailla niitä piruja seinille, jolloin hankaloittaa sen toisen elämää, joka ruokkii kierrettä. Joten, tietenkin, sopivan ihmisen kanssahan kaikki on mahdollista.

    Pelko vaan on pelottavaa.

    Äänestä

jos niin kerro tuo hänelle! etenette hitaasti, varmasti ymmärtää :) jos jätät asian roikkumaan se vaikuttaa koko elämääsi etkä pääse peloistasi koskaan.

Äänestä

Onko sut raiskattu vai miksi pelkäät kosketusta?

Äänestä

Mua surettaa kun ihmiset laittavat tänne selityksiä jotka se oikea ihminen ansaitsisi kuulla kasvotusten. Ja ehkä peloista voi selvitä toisen kanssa yhdessä varsinkin jos se toinen pystyisi ymmärtämään niitä. Mutta joo älkää jättäkö ihmisiä epätietoisuuteen se on kamala tunne kun ei tiedä missä oli vika.

Äänestä

Kerro se hänelle, hän ymmärtää.

Äänestä

Tuomitset itsesi rakkaudettomuuteen.

Äänestä
  • Voi miten suloisesti kirjotettu :3 jos oot Hän niin nyt ymmärrän miksi karkaat luotani ja täriset lähes aina läsnäollessani...
    Ps. Sun hymy ja katse on aiivvan ihana :3

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


haave kirjoitti:

Pelkään kosketusta, pelkään läheisyyttä. Molemmat asiat salpaavat hengitykseni ja lamaannuttavat sisäisesti. Ulkokuori on tyyni, mutta sisällä velloo. Kaikelle on syynsä ja tapahtumansa.

Anna anteeksi etten osannut näyttää miten paljon sinusta välitän silloin kuin minulla oli siihen mahdollisuuteni. Välitän vieläkin. Haluaisin koskettaa, haluaisin että sinulla olisi kaikki hyvin. Mutta en vaan uskaltanut sitä tunnetta näyttää kunnolla. Pelotti ja pelottaa. Parisuhde. Niin pieni sana mutta pitää sisällään niin paljon.

Voi olla ettei minusta ikinä ole parisuhteeseen, koska siihen sisältyy niin paljon tunteita ja koskettamista. Sellaisia asioita mitä minä pelkään. Vaikka asiasta haaveilen ja perheestä niin se voi olla niin suuri asia minulle pelkojen suhteen että ehkä minun on vaan ajatus siitä unohdettava.

Joku voi ajatella, että kohtaa pelkosi, mutta helpommin sanottu kuin tehty. Mieti itse, että onko se oikein, että jonkun kosketus saa sinut tuntemaan pakokauhua. Jonkun, joka ei ole sitä alunperinkään aiheuttanut. Se on väärin sitä toista ihmistä kohtaan.

En halua olla tälläinen, haluaisin osata ilmaista tunteita. Kaikkea ei vaan voi valita. Jokaisella on oma tarkoituksensa.

Hyvää yötä ja erityisesti sinulle, älä ikinä luule että unohdan sinut, toivon että saat elämältä kaiken sen mitä toivotkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu