Voisiko akupunktio auttaa toistuvista virtsatietulehduksista kärsivää, jonka tulehduksille ei ole löytynyt syytä? Ei kai siitä haittaakaan olisi, mutta onko kukaan kuullut mitään ko. vaivaan liittyvää?
Vastaukset 2
- auta
Kyllä saa olla aika tarkka neulankäyttäjä, jos aikoo bakteerin kerrallaan neulalla listiä. Kyllä sun kannattaa vaan hakeutua oikealle lääkärille.(ei arvauskeskukseen)
- vastaa
Ei niillä neuloilla bakteereja yksitellen listitä vaan parannetaan kokonaisvaltaisesti sekä fyysisesti että psyykkisesti. Myös vastustuskykyä voidaan akupunktiolla hoitaa, kun elintoimintoja parannetaan.
Olen saanut akupunktiosta apua hyvin moneen vaivaan eikä käyntejä tarvita kuin pari kolme kertaa. Virtsatieinfektiota en ole hoidattanut, sillä se parani karpalomehulla ja karpalotableteilla ( luontaistuotekaupasta). Olin vti-kierteessä kolme vuotta ja söin estolääkkeitä kunnes kyllästyin jatkuvaan sulfan syöntiin. Aloitin juomaan karpalomehua ( esim Vital) ja lisäksi otan myös niitä tabletteja enkä sen jälkeen ole vti:tä sairastanut. Karpalolla voi myös pysäyttää jo oireilevan vti:n. Parasta tietenkin olisi käydä poimimassa karpalot suolta ja pakastaa ne pienissä erissä, syödä aamuisin vaikka puuron kanssa.
Toinen hyvä apu on nokkostabletit, minulle ne toimivat vain liian tehokkaana diureettina, joten vaihdoin karpaloon.
uskon,että akupunktiokin voisi auttaa nimenomaan parantamalla vastustuskykyä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 41119
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r161982Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.216793- 63695
- 60693
- 67656
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?21618Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?132597Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran66589Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32568- 34537
- 55528
- 47475
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.40473- 44470
- 30463
Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.40453- 36442
Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?94438Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri18430