Hei! Nyt tarvitsisin mielipiteitä kipeästi...
Olen kaupalliselle alalle kouluttautunut henkilö (KTM).
Tällä hetkellä tuntuu, että järkevän minulle sopivan työn saaminen on utopiaa tässä työllisyystilanteessa.
Haluaisin pysyä Pohjois-Suomessa, ja työn perässä Etelä Suomeen muuttaminen ei houkuttele.
Alan vaihto on ollut mielessä jo muutaman vuoden, sillä en jaksa ainaista painostavaa tulostavoitteisuutta, ja ajatusta, että raha ja myynti on koko elämä.
En myöskään enää koe arvokkaaksi business is everything -asennetta, johon joskus muinoin uskoin.
Haluaisin työskennellä ihmisläheisemmällä alalla, jossa olisi edes jotain pehmeitä arvoja vielä olemassa.
Arvostan työssäni monipuolisuutta, vaihtelevia työtehtäviä, itsenäisyyttä ja sellaista palkkaa, jolla tulee toimeen kohtuullisen hyvin.
Pitkään olen jo tehnyt kaupallisia töitä normi 8-16 meiningillä, mutta se ei palkitse. En jaksa istua toimistossa tietokonetta tuijottamassa, myymässä, asiakaspalvelemassa, asiakirjoja näpyttelemässä jne.
Yrittäjyyttä olen harkinnut yhdeksi vaihtoehdoksi, mutta tuntuu, että en tällaisella ns. yleistutkinnolla osaa mitään tarpeeksi hyvin. Minulla on siis paperit, mutta ei niin sanottua täsmäosaamista, Ja ei, en ole laskentatoimen osaaja, enkä koskaan voisikaan olla – niissä hommissa töitä varmasti riittäisi. En myöskään ole myynnillinen ihminen. Markkinoinnin suunnittelu, HR -tehtävät ja henkilöstön kouluttaminen ovat minun juttuni, mutta nuorena ja kokemattomana niihin hommiin ei vain pääse. Aina löytyy joku vanhempi ja kokeneempi, joka kiilaa ohitseni.
Olen ajatellut tosissani vaihtaa sellaiselle alalle, jossa koulutus toisi jonkin OIKEAN OSAAMISEN johonkin tiettyyn / tiettyihin työtehtäviin. Samalla olisi vain plussaa, jos voisin hyödyntää jo olemassa olevaa kaupallisen alan osaamistani. Erityisenä haaveena olisi joskus työskennellä ja asua ulkomailla.
Mitä suosittelisitte? Olen harkinnut seuraavia ammatteja: sairaanhoitaja, fysioterapeutti, puheterapeutti, psykologi, luokanopettaja, äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja ja oikeustieteen maisteri. Oikeustiede kiinnostaa, mutta pelkään, että se on sitä samaa tietokoneen ja papereiden tuijotusta, jota en arvosta.
Opettajuutta olen miettinyt kovasti, erityisesti suomen kielen ja kirjallisuuden alueella. ONKO OPETTAJILLE NYKYÄÄN TÖITÄ? Millainen on perus luokanopettajan työtilanne? Millainen on äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan työtilanne? Onko siihen etua, jos on myös korkeakoulututkinto kaupalliselta alalta? (Esim. voiko työllistyä paremmin ammatti- ja ammattikorkeakouluihin?)
Sitten sairaanhoitaja ja fysioterapeutti: onko töitä? Oma heikkouteni taitaa olla heikko selkä…kannaattaako edes miettiä näitä vaihtoehtoja silloin?
Sitten puheterapeutti ja psykologi: onko töitä? Missä ja millaisia? Puheterapian pääsykokeissa olen käynyt pyörähtämässä joskus vuonna kivi, ja mielenkiintoiselta vaikutti.
Mikäli päädyn alan vaihtoon, se saa todellakin olla viimeiseni, joten siksi niin kauhea mietintä ja stressi päällä
Alanvaihto(ko)?
kolalaku
0
648
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san1032088- 571251
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621157Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661127Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731049Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1861023Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu122978Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58975- 94969
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153962