Miten löytää töitä silloinkaan kun sosiaalisesta jännittämisestä on päässyt suurelta osin eroon? Tällä hetkellä olen työttömänä, koska en opiskeluaikana kyennyt hankkimaan tarpeeksi oman alan tai paljon muutakaan työkokemusta, koska sosiaalisen ahdistuksen takia välttelin töitä, joissa joutui vaikeisiin sosiaalisiin tilanteisiin. Lisäksi opiskelujen valmistuminen kesti todella pitkään sen vuoksi. Nyt cv ei näytä hyvältä, vaikka itsevarmuus on kasvanut ja ennen valmistumista ehdin tehdä vuoden omaan alaan liittyviä töitä gradun teon yhteydessä. Sillä ei kuitenkaan pärjää kilpailussa niille, jotka ovat koko opiskeluajan kartuttaneet monipuolista työkokemusta. Pelkään, että valun vähitellen taas vanhoihin ongelmiin, kun istun kaikki päivät yksin kotona ja yritän hakea töitä huonolla menestyksellä.
Jos ei pääse edes haastatteluun asti, niin on vaikea selitellä työkokemuksen puutteen syitä ja sitä, että kuitenkin tällä hetkellä pystyisi kaikenlaiseen. Enkä tiedä kannattaako työhaastattelussakaan mainita kokemuksen puutteen syyksi sosiaalisten tilanteiden pelkoa, koska nykyisessä työmaailmassa se voi heti antaa kuvan, että tämä henkilö ei sitten varmaan selviä näistä töistä, kun kaikkialla vaaditaan sosiaalisuutta. Työasioita vaikeuttaa myös se, että jos työ on stressaava ja ahdistava, eikä vastaa koulutusta ja kiinnostusta, niin silloin vaikeudet palaavat, joten muihin kuin oman alan töihin hakeminen ei tunnu monessakaan mielessä hyvältä vaihtoehdolta, mutta omalla alalla tilanne on todella huono tällä hetkellä.
En odottanutkaan, että asiat aina sujuisivat hyvin, mutta joskus tuntuu, että ei aina jaksaisi taistella asioiden kanssa, jotka monille muille ihmisille on itsestäänselviä ja helppoja. Pitäisi olla ylpeä, että on päässyt näinkin pitkälle, mutta voiko siitä oikeasti iloita, että nyt kykenee tekemään normaaleja asioita ilman kovin suuria ponnisteluja ja silti jää muiden jalkoihin.
Jos ei pääse edes haastatteluun asti, niin on vaikea selitellä työkokemuksen puutteen syitä ja sitä, että kuitenkin tällä hetkellä pystyisi kaikenlaiseen. Enkä tiedä kannattaako työhaastattelussakaan mainita kokemuksen puutteen syyksi sosiaalisten tilanteiden pelkoa, koska nykyisessä työmaailmassa se voi heti antaa kuvan, että tämä henkilö ei sitten varmaan selviä näistä töistä, kun kaikkialla vaaditaan sosiaalisuutta. Työasioita vaikeuttaa myös se, että jos työ on stressaava ja ahdistava, eikä vastaa koulutusta ja kiinnostusta, niin silloin vaikeudet palaavat, joten muihin kuin oman alan töihin hakeminen ei tunnu monessakaan mielessä hyvältä vaihtoehdolta, mutta omalla alalla tilanne on todella huono tällä hetkellä.
En odottanutkaan, että asiat aina sujuisivat hyvin, mutta joskus tuntuu, että ei aina jaksaisi taistella asioiden kanssa, jotka monille muille ihmisille on itsestäänselviä ja helppoja. Pitäisi olla ylpeä, että on päässyt näinkin pitkälle, mutta voiko siitä oikeasti iloita, että nyt kykenee tekemään normaaleja asioita ilman kovin suuria ponnisteluja ja silti jää muiden jalkoihin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Siivousalan hommia voi tehdä melkolailla yksin eli suositan hakemaan joko opiskelemaan puhdistusalaa tai hakeutumaan töihin. Palkka ei ole huima vaan kyllä sillä leipänsä ansaitsee.
komppaan edellistä osittain, että kannattaa hakea myös muita kuin oman alan töitä koska oman alan töitä voi saada kun on näyttänyt kykenevänsä töihin ylipäänsä jollain toisella alalla.
Työnantajan arvostaa myös muuta, kuin alan kokemusta.
"Siivousalan hommia voi tehdä melkolailla yksin"
Se ei ole välttämättä hyvä valinta ihmiselle, joka on kovalla työllä päässyt juuri eteenpäin sosiaalisten pelkojen kanssa. Erilaiset asiakaspalvelutyöt ovat omiaan pitämään pään kunnossa sosiaalisten pelkojen suhteen. Tosin jos valinnan mahdollisuutta on, niin kannattaa valita sellainen vaihtoehto, jossa ei ihan hirveissä määrin saa p.askaa niskaansa asiakkailta - se on nimittäin todella haitallista heikolle itsetunnolle.
Sain nykyisen työni työkkärin harjoittelun kautta. Pelkään, etten koskaan voisi saada työhaastattelun kautta mitään töitä. Tämän paikan sain niin, että työkkärin sellainen valmentaja etsi minulle harjoittelu-/kokeilupaikkoja, soitti niihin ja tuli kanssani paikan päälle. Olen niin hiljainen ja ujo, että hän hoiti puhumisen ja minä vain vastailin yhdellä sanalla. Menin sitten yhteen tuollaiseen harjoittelupaikkaan jaksolle. Muutama viikko harjoittelun jälkeen pomo soitti työpaikalta, että minulle olisi töitä. Nyt on toinen vuosi menossa siellä. Ei minulle koskaan työn tekeminen ole ollut ongelma. Olen vain niin kauhea jännittäjä, panikoija, hiljainen ja ujo. Pärjään työssäni, kun saan yksin puuhastella. Pelkään kyllä, että muut pitävät minua outona, kun en koskaan puhu mitään.
Hae lääkäriltä tai psykiatrilta apua, ei mitään jatkuvasti popsittavia SSRI-myrkkyjä vaan tilapäinen täsmälääkitys pahimpiin paikkoihin. Jos saat väkisin SSRI-reseptin niin pyydä lisäksi "pahimpien paikkojen varalle" esim. Propralia ja Rivatrilia, ja jätä SSRI-mömmöt apteekkiin. Ei ole tuntunut työhaastattelut pahoilta noiden avulla, niistäkin on kokemusta.
LUKEKAA KIRJA TUNNELUKKOSI, ETTÄ ENSIN TIEDOSTATTE ONGELMAN JA SITTEN OTTAKAA SEN HOITAMINEN AINOAKSI TAVOITTEEKSI. SOSIAALINEN TURVALLISUUS = ONNELLISUUS. PLIIS HEI NY!!!