Yksinäinen vanhuus odottaa

Mitä väliä. Seuraa pitäisi saada nyt tässä iässä kun vielä saa erektioita.

Mikäli lehtijuttuihin on luottamista, käy yksinäisyys terveyden päälle. Sitä sydäriä ei tarvitse välttämättä odottaa noin kauaa.

No joku löytää sitten joskus. Toivottavasti en ehdi mädäntyä.

Mun eliniän ennuste on melko matala, mutta niin kauan eletään kuin on hyvää onnea mukana.

Jos elät pitkään, olet todella onnekas ihminen!!!

Moni kuolee pois nuorena, kun maailma on mitä on.

Parempi että kuolisin heti pois kun aika turhaa tää elämä on muutenkin.

No riippuu vähän että missä ne jalat pettää tai sydän jumahtaa. Toivottavasti siinä on lähistöllä joku joka huomaa ja soittaa ambulanssin. Eipä ne muutkaan vanhukset yleensä liiku aina sukulaistensa tai ystäviensä kanssa.

Sama juttu jos se kotona tapahtuu. Aika paljon vanhukset joutuvat yksikseen olemaan. Vaikka olisi hankkinut useamman lapsen ja he lapsenlapsia, niin ei heitä usein paljon vanhuksen luona näy.

Eikä tuolle kumppaniasiallekaan ole kauheasti tehtävissä. En minä voi väkisin ketään kumppanikseni pakotaa ja naiset eivät vain ole kiinnostuneita minun tyyppisestäni miehestä. En ole tarpeeksi...jotain ja jotain. Yksin siis ollaan.

Kun on aika lähteä, niin sitten lähdetään.

Toivottavasti mun ei tarttis elää noin vanhaksi. Oikeasti joutaisin jo pois, ei mun olemassa ololla ole mitään järkeä. Aina ollut muiden tiellä ja haittana, ikinä en kelvannut toisten porukoihin, aina ollut yksin. Mitä järkeä on joutua yksinäisyydessä kitumaan loppuelämääkin, ei ketään mun seura kiinnosta minkään vertaa nyttenkään. Hyvässä lykyssä vanhana sairastun lisäksi muistisairauteen, ei pahemmin nappaa vanhaksi eläminen.

.. NOT! Ei kai nyt kukaan tällaisen takia etsi kumppania.

Tiedätkö, mikä on paras ja ainoa vanhuuden turva? Tehdä nyt mahdollisimman paljon rahaa ja säästää sitä viisaasti niin, että on sitten varaa muuttaa tasokkaaseen palvelukotiin, jossa on hyvät turvajärjestelmät.

Sama kohtalo odottaa monia perheellisiäkin, etenkin naisia. Miehethän kuolee keskimäärin nuorempina, joten naisilla on usein monta yksinäistä vuotta elämän loppumetreillä. Lapset, jos niitä on hankittu/saatu, voi hyvin asua toisella puolella Suomea tai ulkomailla. Vaikka halua omien iäkkäiden vanhempien auttamiseen olisi, ei niitä pitkiä ja hankalia matkoja niin vaan pienipalkkaisina yh-äiteinä tehdä.

Mitä sitten se on menos eikä takaisin paluuta.
Miksi mietitte tuollaista ja stressaatte itseänne sillä. Kyllä se kuolema tulee vaikka olisi kaverikin. Vielä joutuisit sitä kaveriakin hoitamaan.
Hohoijaa näitä läheisriippuvaisia.

Ei kiinnosta elää kasikymppiseksi yksinäisenä. En edes usko että ketään, edes hoitoalan ammattilaista kiinnostaa pitää musta huolta, enkä edes halua olla kenenkään hyysättävänä. Yksin elän, yksin mitä todennäköisimmin kuolenkin.

Jos ei ole elämässä paljoa sisältöä nytkään, en käsitä mitä ideaa on maata sängyssä paskaisessa vaipassa toisten armoilla huonoa ruokaa odottamassa päivästä toiseen. Kuihtua hitaasti mutta varmasti pois.

Hyvä jos elän nelikymppiseksi. Siihen on vielä 12 vuotta. Siinä ajassa aion ainakin vielä maailmaa kierrellä. Sitten kun rahat loppuu ja tarpeeksi on nähty, on tullut minun aika lähteä. Joko tapaturmaisesti tai sitten yliannostuksella, nopeasti ja kivuttomasti.

Eipä väliä. Näin hoitajana olen seurannut läheltä monen ihmisen elämän loppupuolta ja tullut siihen käsitykseen, ettei ole väliä onko se sosiaalinen elämä ollut minkälainen.

Nykyaikana lapset eivät enää huolehdi vanhemmistaan. Puoliso on monesti kuollut jo ennen. Siihen ikään mennessä ovat moneet ystävät jo menneet rajan toiselle puolelle tai ovat jo heikossa kunnossa. Vanhuuden myötä moni sosiaalinenkin erakoituu ja on yksinäinen.

Suomi on täynnä yksinäisiä, unohdettuja vanhuksia.

Ei pelota yhtään, kumppania ei ole ollut enää 20 vuoteen ja yksin asunut jo yli 10 vuotta lapseni muutettua omilleen, ikääkin mulla jo kohta 60 enkä enää ketään halua kämppääni asumaan ja marisemaan menoistani ja tekemisistäni....

En ole siitä huolissani.Kun ja jos tuon iän saavutan,menen metsään kuin intiaanit ennen ja kuolen.

Huonostihan siinä käy.Pohtikaamme toista vaihtoehtoa.Yksinäinen,turtunut tähän maailmanmenoon,ehkäpä toivookin pikaista poismenoa.

Täytän pikapuoliin 70 vuotta.
Lapset eivät ota yhteyttä.

Kummallinen on tämä maailma.Olen valmis lähtemään rajan tuolle puolelle.
Antamaan tilaa ahneen björnin visioille.Kun björn päsmäröi seuraavat kymmenet vuodet,saapuvat ihmiset sellaiseen tilaan,että vaipuminen kuolon unhoon on terveen suloista.

En mieti tuollaisia murheita. Olen uskonut elämäni ja päiväni Koreimman haltuun ja teidän, että hiuskarvaaakaan ei putoa päästäni Hänen sallimattaan. Ja joskus täältä lähdetään, vaikka se ambulanssi tulis paikalle.
Elämäni, vaikka elän yskin ja on vähän sukua ympärillä, lepää turvallisissa käsissä.

yli 75 vuotiaita.

Tietenkin tulevaisuuteen, myös seniori-ikään, kannata jollakin tapaa varautua ja tehdä suunnitelmia. Kun pitää itsestään huolta, elää terveellisesti, liikkuu, tapaa ihmisiä pysyy todennäköisesti virkeämpänä ja terveenä. Kannattaa kuitenkin tiedostaa että se elämä on nyt tässä ja siinä pitää elää. Menneisyyteen emme voi palata ja sitä tulevaisuutta emme vielä voi saada ja tietää. Kun tietä kulkee niin matka jatkuu koko ajan ja kyllä siihen sitten pikkuhiljaa sopeutuu mitä tuleman pitää. Turha murehtiminen vielä halun elää ja tuo pelkoa.

Kun on uskossa ja luottamus Jumalaan, niin tiedän, että vetäisen viimeisen henkoseni juuri silloin ja siinä paikassa, kun on aikani määrätty. Ihan turha on tuollaista murehtia. Mieti enemmän sitä, missä vietät iäisyytesi, kun potkaiset viimeisen kerran.
Jos on sallittua, että sairauskohtaus tulee, virun pari päivää lonkka murtuneena luukussani, niin lopulta tajuntani himmenee viimeistään nestehukkaan niin pääsen Herrani iloon. Saattaa olla sitten armollisempi vaihtoehto kuolla niin kuin, että kärrättäisiin "lanssilla" lasarettiin vaipparumbaan virumaan kuukausiksi jopa vuosi laitokseen.
Mitä hullua tuollaista vaihtoehtoa pelkäätte.