En ole

enää. Hiljaisuudessani vallitsee hallittu kaottisuus.
Silti, yhä vain tykkään sinusta.
Muistan milloin tämä alkoi. Heti ensimmäisistä sanoistasi,
jotka painuivat suoraan sydämeeni.
Tuon jälkeen olet kylvänyt niitä lisää, viisaita ajatuksia.
Minun suloinen puutarhurini !
Kylvät hyvyyden hedelmiä :)
Taidan kuule kohta rakastua sinuun.
Kunpa voisin perustaa puutarhan kanssasi.
Yhteisen pienen paratiisin kovan maailman pölyävälle aavikolle.
Hoitaisimme toisiamme viimeisen terälehden putoamiseen saakka.
27552
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Tuohan on runo melkein itsessään. Semmoinen "moderni". Kirjoitat kauniisti. Omat runoni ovat aina vain riimirunoja.

Äänestä
  • Kirjoitan minäkin joskus riimein ja ihan miten vain. Taitavat kuitenkin olla vain sellaisia ajatuksia ja tunteiden ilmaisuja. En taida osata oikeasti runoilla, mutta sillä ei ole minulle niin merkitystä. se on minulle vain keino tuoda esiin tunteitani sillin, kun tuntuu etteivät "tavalliset "sanat riitä :)

    Äänestä

  • runoillut kirjoitti:

    Kirjoitan minäkin joskus riimein ja ihan miten vain. Taitavat kuitenkin olla vain sellaisia ajatuksia ja tunteiden ilmaisuja. En taida osata oikeasti runoilla, mutta sillä ei ole minulle niin merkitystä. se on minulle vain keino tuoda esiin tunteitani sillin, kun tuntuu etteivät "tavalliset "sanat riitä :)

    Miten se oikeasti osaaminen edes määritellään ;).

    Omat runoni ovat semmoisia "käyttötarkoitusrunoja", ne menee aina muille, onnitteluja, kiitoksia ja semmoisia. Ne ei myöskään synny väkisin. Joskus haluaisi tehdä jollekin runon, mutta ei vaan synny, ja toisinaan niitä putkahtelee ihan itsestään.

    Äänestä

  • joskus runoileva kirjoitti:

    Miten se oikeasti osaaminen edes määritellään ;).

    Omat runoni ovat semmoisia "käyttötarkoitusrunoja", ne menee aina muille, onnitteluja, kiitoksia ja semmoisia. Ne ei myöskään synny väkisin. Joskus haluaisi tehdä jollekin runon, mutta ei vaan synny, ja toisinaan niitä putkahtelee ihan itsestään.

    Ei synny väkisin ei. joskus voi kuitenkin yrittää latautua siihen tnnetilaan, jota hakee. tavallaan eläytyä ja mennä vain mukana. Antaa siis tunteiden viedä.
    Kuulostaa hyvälle, että olet runoillut runoja muiden käyttöön.

    Äänestä

Joo aika hienot ajatelmat, kun itse huomaa mukavia asioita ja jne...aika kauniskin.

Äänestä

Minä olen vahingossa katsonut telkkarista... ohjelma jossa tytöt kiukuttelevat, tuo sydänmailla-ohjelma, ja pelottavia kummastuttavia lastenohjelmia, jos vahingossa katsoo....mutta aika huvittavia ohjelmia.

Äänestä

Minä olin eksyksissä, haavoittunut.
Lähes särki poljettu vaeltaja.
Varauksettoman hyväksyntäsi annoit,
ja jo nyt se kantaa hedelmää.
Millaisen paratiisin voisimme vielä kasvattaa?!

Äänestä
  • kaunis. Hyvät siemenet kasvattavat hyviä hedelmiä. Jopa "huonossa " maassa kun käyttää oikeaa lannoitetta :)

    Äänestä

  • että paratiisia ei kasvateta kuin sen ihmisen kanssa joka on antanut sen varauksettoman hyväksynnän, ei noin. miksi et vastaa sellaisen ihmisen hyvään joka teki sinulle noin kun kerroit? miksi sekoitat sen tänne?

    Äänestä

  • arvoa sitten anna sen ihmisen varauksettomalle hyväksynnälle.

    Äänestä

  • Kaiken mahdollisen te olette valmiit viskaamaan tänne p*skan sekaan. Voi ihme sentään, senkin mikä parasta on elämässänne ollut.

    Äänestä

  • no et kovin paljoa_ kirjoitti:

    arvoa sitten anna sen ihmisen varauksettomalle hyväksynnälle.

    Miten niin en anna? Olen kyllä ollut yhteydessä ko. mieheen ihan IRL, mutta koska tilanne on hankala, en voi olla varma haluaako hän jatkaa tätä paratiisin kasvatusta..

    Äänestä

  • kolibRisi kirjoitti:

    Miten niin en anna? Olen kyllä ollut yhteydessä ko. mieheen ihan IRL, mutta koska tilanne on hankala, en voi olla varma haluaako hän jatkaa tätä paratiisin kasvatusta..

    sama kenelle siitä runoilee .. !! huh.

    Äänestä

sitä pitää hyvänä vai huonona asiana. Itsekään en ole, huomaan, lukenut runoja niin paljon enää, enkä riimitellyt .
Tämä tarhuri ei ole viime vuosina viihtynyt tarhassaan. Tai luulin joskus, että se on oma ja yksityinen tarhani , en tiennyt . .Nyt en pysty tuntemaan iloa koko kardenista, haluaisin, mut siellä on paha olla. Muistan. Sairastuin silloin.

Äänestä
  • Niinkö, ei kuulosta hyvälle, että sairastuit. viestisi Herätti paljn kysymyksiä.

    Äänestä

  • Meidänkin yhteiseen puutarhaan luikerteli käärme juuri siksi, ettei toinen meistä kestänyt toisen vakavaa sairastumista. Puutarhamme oli saastunut ja kasvit kituuttivat ja muuttuivat mettä janoaviksi, oliko siis mitenkään ihme, että niin huonossa aluskasvillisuudessa tapahtui kaikkea ikävää. Minulla oli myös paha olla tässä em.puutarhassa, tunsin, että seuraavaa vastaavaa kokemusta en enää tule kestämään henkisesti.

    Jostakin sain voimaa ja hoidin puutarhaamme aluksi yksin, kunnes tapahtui jotain ja yhdessä lannoitimme, kastelimme ja siirtelimme kasveja parempaan maaperään kasvamaan. Tästä se alkoi, pieni puutarhamme kukoistamaan ja voin siellä yhä paremmin. Välillä myrsky taas tuiversi, mutta yhdessä tiesimme, että tästäkin selviydymme. Parasta on se, kun sateen jälkeen ensimmäiset auringon säteet saavuttavat puutarhamme hennot terälehdet, kun olemme sen kimalluksen nähneet, emme enää halua luopua siitä.

    Uskomme, että puutarhastamme kasvaa tuuhea ja vahva. Enää jännittää vain se, kuinka kauan saamme siitä nauttia, paljonko on aikaa.

    Äänestä

  • runoillut kirjoitti:

    Niinkö, ei kuulosta hyvälle, että sairastuit. viestisi Herätti paljn kysymyksiä.

    Turha miettiä. En puhunut tuossa kuitenkaan parisuhteen hoidosta.

    Äänestä

tuosta tulikin.. lainatakseni..


Tuntea joku, 
jonka kanssa vallitsee yhteisymmärrys 
välimatkoista tai lausumattomista 
ajatuksista huolimatta 
- se voi tehdä tästä maailmasta 
puutarhan.

- Johann Wolfgang Von Goethe

Äänestä
  • runosta, joka osoittaa itsessäänkin jo miten ajatukset ja tunteet kantavat ja kannattelevat, puhuvat ja puhuttelevat ajasta, paikasta ja etäisyyksistä riippumatta

    Äänestä

olipas lapsellista ja kliseistä hölynpölyä.

Äänestä

Anna hyvät ja kiitolliset sanat oikeaan osoitteeseen. Menee niin hukalle täällä.

Äänestä

Paikka vain väärä.

Äänestä

Nainen -miehelle vai kuinka?

Äänestä
  • Liikutuin aloittajan herkistävästä tekstistä. Kiitos. Toista arvostavat sanat tekevät elämästä helpompaa ja kulkemistä siivittää ilo. Minä ilahduin.

    Usein ruudun läpi vaistoaa sen, milloin kirjoittajan sanat ovat aitoja. Se ei ole merkityksellistä, onko runo riimiä tai jotain muuta . . . pääasia lienee, että ne on saatettu näkyviksi itselle ja muille.

    Rohkaisevilla ja kauniilla sanoilla on merkitystä.

    Äänestä

Niin kaunista tekstiä, että toivoisin tuon olevan minulle, kys. ammattikunnan naispuolinen edustaja kun olen, mutta en uskalla toivoakaan moista. Kukas nyt minulle tuollaisia kirjoittelisi?

Äänestä

Olis kiva kyllä perustaa yhteinen puutarha ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


runoillut kirjoitti:

enää. Hiljaisuudessani vallitsee hallittu kaottisuus.
Silti, yhä vain tykkään sinusta.
Muistan milloin tämä alkoi. Heti ensimmäisistä sanoistasi,
jotka painuivat suoraan sydämeeni.
Tuon jälkeen olet kylvänyt niitä lisää, viisaita ajatuksia.
Minun suloinen puutarhurini !
Kylvät hyvyyden hedelmiä :)
Taidan kuule kohta rakastua sinuun.
Kunpa voisin perustaa puutarhan kanssasi.
Yhteisen pienen paratiisin kovan maailman pölyävälle aavikolle.
Hoitaisimme toisiamme viimeisen terälehden putoamiseen saakka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu