Osituksen vaikutus perintö- ja myyntivoiton veroon

Lesken osituksessa saamaan omaisuuteen sovelletaan samoja hankinta-aikasääntöjä kuin vainajalle. Lesken myydessä tasinkona saamaansa omaisuutta, myyntivoitto lasketaan vainajan hankintakustannuksen ja omaisuuden myyntihinnan erotuksena (tai vaihtoehtoisesti hankintaolettamaa käyttämällä). Olipa vaikeasti sanottu!

Esim. Vainaja on perinyt kesämökin jo aikaa sitten. Mökki ositetaan leskelle, joka myy sen. Myyntivoitoksi lasketaan vainajan hankintahinnan ja lesken saaman myyntihinnan välinen erotus, josta sitten maksetaan myyntivoiton vero. Jos mökki olisi ositettu perillisille kuuluvaan osuuteen, myyntivoiton vero laskettaisiin myyntitilanteessa vainajan perukirja-arvon ja myyntihinnan erotuksesta.

Sama sääntö pätee ymmärtääkseni kaikkeen omaisuuteen.
1113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jaa, eiköös sentään asunnon myyntivoiton verotukseen saa vapautuksen kahden vuoden vakituisesta asumisesta, mutta ositus pitää tehdä ennen kauppaa jos leski saa vasta osituksessa avio-oikeutensa mukaisen omistuksen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Juupajoki kirjoitti:

Lesken osituksessa saamaan omaisuuteen sovelletaan samoja hankinta-aikasääntöjä kuin vainajalle. Lesken myydessä tasinkona saamaansa omaisuutta, myyntivoitto lasketaan vainajan hankintakustannuksen ja omaisuuden myyntihinnan erotuksena (tai vaihtoehtoisesti hankintaolettamaa käyttämällä). Olipa vaikeasti sanottu!

Esim. Vainaja on perinyt kesämökin jo aikaa sitten. Mökki ositetaan leskelle, joka myy sen. Myyntivoitoksi lasketaan vainajan hankintahinnan ja lesken saaman myyntihinnan välinen erotus, josta sitten maksetaan myyntivoiton vero. Jos mökki olisi ositettu perillisille kuuluvaan osuuteen, myyntivoiton vero laskettaisiin myyntitilanteessa vainajan perukirja-arvon ja myyntihinnan erotuksesta.

Sama sääntö pätee ymmärtääkseni kaikkeen omaisuuteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu