Apua Timo Soinilla nilkassa pipi, kuka puhaltaa?

persut on rautaaaaaa

YK:n lapsen oikeuksien komitea ja tapaamiseen osallistuneet hyväksikäytön uhrit vaativat Genevessä lisää avoimuutta ja konkreettisempia toimia yli kaksi vuosikymmentä velloneeseen skandaaliin.

Vatikaani kieltää yrittäneensä peitellä rikoksia ja sanoo jo antaneensa selvät ohjeet lasten suojelemiseksi. Paavi Franciscus on myös perustanut asiaa tutkivan komitean.

Uhreja edustavan järjestön mielestä katolinen kirkko ei kuitenkaan tee tarpeeksi.

– Haluamme nähdä Vatikaanin rankaisevan seksuaalirikoksia peitelleitä piispoja ja antavan tietonsa poliisille, sanoi lähes 20 000:ta hyväksikäytettyä edustavan SNAP-verkoston johtaja Barbara Blaine.

Vatikaani kertoo saavansa edelleen vuosittain noin 600 valitusta pappien tekemistä hyväksikäytöistä eri vuosikymmenillä.

STT–REUTERS–AFP

lestat pahempia

Katolilaisia 1200 miljoonaa ihmistä.
Lestoja 0.1 miljoona ihmistä.

Joten lestojen piirissä lasten hyväksikäytöt ovat yleisempiä.
Vasta oli esillä tapaus jossa lesta isoisä oli käyttänyt usempia lapsia hyväksi.

Katolilaisia perheissä ei myöskään eristetä uskoon kuulumatonta perheenjäsentä perheen ulkopuolelle.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

        Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
        Maailman menoa
        130
        3089
      2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

        Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
        Maailman menoa
        39
        2949
      3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

        A haluaa J
        Ikävä
        105
        1331
      4. Empaattisuus ja suoruus.

        Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
        Sinkut
        135
        1057
      5. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

        Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
        Kaste
        162
        1047
      6. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

        Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
        Kaste
        366
        1037
      7. Nainen, mikset lähetä

        miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
        Ikävä
        60
        977
      8. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

        Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
        Kaste
        373
        949
      9. Ehkä vähän

        Rakastunut sinuun
        Ikävä
        41
        777
      10. Sä saat mut tuntemaan

        Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
        Ikävä
        22
        753
      Aihe