Parasta Portugalissa

päätön ratsumies

Lähes jokaisella ihmisellä on suosikkikohde, jossa käy useammin kuin kerran. Jotkut harvat haluavat nähdä aina uusia paikkoja ja kulttuureja. Juuri kukaan ei ennätä käydä kaikkialla, pelkästään Euroopan kaikkien maiden kiertäminen veisi valtavasti aikaa, eikä ehtisi muualle maailmaan juurikaan.

Kullakin on omat mieltymyksensä. Toisilta, jo jossakin paikassa matkailleilta on kiva kysyä asioita sen vuoksi, että voi arvioida kiinnostaako itseä matkustaa sinne.

Te, jotka olette käyneet yhden tai muutaman kerran Portugalissa, kertokaapa mitkä asiat teitä satunnaisina matkailijoina viehättävät ja miellyttävät maassa eniten? Maahan "hurahtaneilta" ja siellä asuvilta tai siellä kymmeniä kertoja käyneiltä en oikeastaan toivo kommentteja, koska niiden näkökulma on väistämättä toisenlainen ja sellainen, ettei yhtä tai kahta reissua suunnitteleva voi niihin samaistua. Tietenkään ei koskaan tiedä, jos kiertolainenkin ihastuu johonkin paikkaan pysyvästi, mutta silloinhan asiat selviää syvemmin aikaa myöden.

Eli kerran tai muutaman maassa vierailleet, mitkä ovat ne asiat, joista itse pidätte eniten maassa?

21

1543

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • juhis7

      Olen käynyt portugalissa 4 kertaa, eka 20v sitten Algarvessa kesällä. Kaksi seuraavaa reissua pohjoiseen(Viena de castelo) työmatkalla. Nyt mentiin perheen kanssa Lissaboniin Jouluksi ,suurin odotuksin sillä edelliset matkat oli ollut tosi mukavia . Kuitenkin nyt tuli pettymys, vaikka kaikki osaalueet(hintataso,hotelli,liikkuminen,nähtävyydet,ruoka) oli OK.
      Sitä sitten mietitiin että miksi nyt näin...Ja todettiin että sää oli hanurista,satoi joka päivä ja oli tuulista. Siihen se silti yleensäkin kiteytyy.

      Mutta kysymys oli että mikä parasta. Vaikeeta...Hintataso, maisemat...

    • Portto perkele!

      Kahvioiden ja konditorioiden runsaslukuisuus ja hintataso. Ei nouse hinnasta haloota. Portugalissa kaikenlaiset leipomotuotteet ovat erittäin suosittuja, tarjontaa on paljon ja hinnat edullisia. Sämpylät alk 0,06 e/kpl. Italialainen espresso 0,5-0,65 e.

      Maisemissa viehättää ränsityneiden ja hienojen rakennusten sekoitus. Portugalilaisten luonne on hyvin samankaltainen kuin suomalaisten. Hiljaisia ja ujoja. Turistin silmin Portugalissa kaikki toimii ja ihmiset ovat sivistyneitä, toisin kuin monissa kaukomaissa ja muutamissa Suomen naapurimaissa. Tarkoitan tällä sitä että jos tavarassa tai palvelussa on ongelma, portugalissa ymmärretään korjata ongelma. Monissa alkeellisen sivistystason maissa aletaan ämpyillä ja inttää vaikka epäkohta olisi päivänselvä. Portugali on myös hyvin siisti maa ja ruokien käsittely näyttää hygieniseltä.

      Portugalissa pikkurikollisuus ei näyttäydy turistille samalla tavalla kuin vaikka Espanjan aurinkorannikolla. Portugalin miinuspuolena on ruoka. Bacalhau saavat jäädä kertakokeiluun ja muutoinkin on tullut koettua isoja pettymyksiä ruoan suhteen. Onneksi ketjuruokaloita on paljon, annoksista on selkeät kuvat, annokset vastaavat kuvia ja hinnat ovat kohtuullisia tai jopa edullisia.

      Kohta mennään taas ja tällä kerralla Portoon.

      • everme

        Minä taas olen viehtynyt kaiken erilaisuuden näkemisen ohella myös toimivaan ja edulliseen metroliikkumiseen. Suomessa Suomen hinnoilla ei viitsi hirveästi kulkea busseilla ellei ole pakko, mutta Lissabonissa ja Portossa on todella hyvä liikkua metrolla. Niillä pääsee kätevästi ja nopeasti paikasta toiseen ja jopa lentokentiltä hotelleihin asti (kun oikein valitsee hotellinsa).

        Rakastan myös shoppailua ja hintavertailuja. On mukava tehdä "löytöjä". Ja Portugalissa ei tarvitse pelätä korkeaa laskua vaikka ottaisi ruokajuomakseen joskus viininkin.

        Kyllä matkailu avartaa. Kotiinkin on mukava aina palata, vaikka voisin hyvin kuvitella itseni joskus eläkeläisenä tai miksei joskus muulloinkin asumassa kuukauden..kaksi siellä...


    • Portugal on hyvä

      Portugaliin olen tykästynyt minäkin, jotenkin kiva paikka, talvisin kanarialla ja kesällä yleensä Praia Da Rocha Portugalissa, mukava paikka ja Portimaon ihana kaupunki vieressä.

    • Kiinnostaa meno

      Minkälaiset on nyt kelit eteläportugalissa Algarven maakunnassa, kun suomessa on näin kylmää? Onko Portugalissa olleita tai siellä nyt olevia paikalla?
      Että kannattaako sinne nyt lähteä aurinkoa hakemaan.

      • Kun kerran kysyttiin

        Kesäkuun alkupäivinä paikalla olleena siellä muuten kelit ok, mutta iltaisin tosi kylmä pohjoistuuli eli pitkähihaista tarvitaan. Merivesi lienee melko vilpoista pitkälle kesään saakka. En tiedä, oliko nyt normaalista poikkeava alkukesä.


      • Lisboa

        Juuri Portugalista tulin. Alkukesä ollut sielä myös normaalia viileämpi ja sateisempi. Nyt on alkanut lämmetä ja on ollut sitä normaalia 30 asteen lämpötilaa. Saattaa tietenkin olla niitä pilvisiäkin päiviä. Elokuussa kaikkein kuuminta, yöt myös reippaasti yli 20 astetta (normaalisti). Kannaattaa kyllä lähteä! :)


      • Tämä nyt tulee myöhässä mutta vastaan kuitenkin. Oltiin Praia da Rochassa 26.6.-3.7. Aurinko paistoi, välillä oli vähän pilviä. Mutta tuuli oli kova joka päivä.
        Päivällä tarkeni rannalla uikkareissa mutta illat ja yöt oli koleita. Meressä ei tarettu uida mutta hotellin altaalla kyllä. Paikalliset sanoi että kylmempää siellä oli kuin normaalisti siihen aikaan. Loppukesällä ja syksyllä ei tuule niin paljon ja meressä tarkenee uida.


      • quarteiran rannalta

        Tulee vähän myöhässä tämä vastaus. Portugalin ilmatieteenlaitoksen sivuilta voi katsoa ennusteita: www.ipma.pt oikeasta yläkulmasta voi vaihtaa kieleksi englannin. Algarven sää löytyy valitsemalla ekasta pudotusvalikosta Faro ja sitten toisesta kaupunki, esim. Albufeira. Jos haluat Praia da Rochan tiedot, valitse Portimao.


    • joopmwni

      Ystävälliset ihmiset ja mukava tunnelma. Keväällä olen menossa neljättä kertaa Lissaboniin, Portossa olen käynyt kolmasti. Edulliset lennot ja majoitus sekä paikallinen hintataso ovat tehneet mahdolliseksi vuosittaisen viikon mittaisen vierailun. Rahaa jää vielä sitten muihinkin reissuihin, tosin usein lyhyempiin.

    • Sintra

      Parinkymmenen kilometrin päässä Lissabonista on aivan ihastuttava Sintra, satulinnojen kaupunki, jossa kannattaa ehdottomasti käydä jos menee Lissaboniin. Sinne pääsee erittäin helposti Rossion juna-asemalta parilla eurolla. Menimme Sintrasta bussilla Euroopan läntisimmän kolkan kautta Cascaisiin, josta taas junalla Lissaboniin. Helppoa ja halpaa, upeita maisemia. Seuraavalla kerralla taidetaan mennä useammaksi päiväksi Sintraan.

      • sintravertti

        Wikipedian mukaan suomalais-portugalilaislaulajatar Anna Abreun toinen kotipaikka on mainitsemasi Sintra...


    • Rotza

      Asun Portugalissa,,algarven maakunnassa Praia da Rochalla..Tämä talven aika ollut kylmä,,ja paikalliset kertovat ettei ole 10niin vuosiin ollut näin..Mutta kuten joku kertoikin,,seudulla upeita muitakin rantoja,,Vau on kilometri rochasta.ja rantoja riittää..Eipä sitä kannata vain rannalla viettää aikaa,,bussilla pääsee ja halpaa on ajella..Portimao-Lissabon 20 e,,matka kestää 3h..Ja paikallisbussiin kannattaa nousta ja 2e saa ajella koko bussikierroksen,,useita kyliä..Ruoka on halpaa ja yleensä kaikki,ellei ostele turistipaikoista..No nekin halpoja jos vertaa suomen hintoihin..Samoin retkibussit,ja retket halpoja.20-30e pääsee kokopäiväretkille jopa Espanjaan.Sevilla,Gipraltar ja paljon muuta..Itsestä se viihtyminen on kiinni..Mitä odottaa ja mihin pettyy..Aina ei voi kaikkia miellyttää,me olemme eri toivein matkassa jokainen.

    • Sweetchil

      Portugali on ihana, paljon mahtavia paikkoja. Ihmiset on mukavia, ruoka todella hyvää, mutta kuitenkin edullista. Itse ihastuin ekalla reissullani Sintraan. Aivan liian lyhyt visiitti. Seuraavan kerran varaan useamman päivän. Tässä blogipostaukseni aiheesta: http://sweetchili.fi/pala-paratiisia/

    • Tykkään Portugalissa etenkin portugalilaisesta kansanluonteesta, joka on surumielisyydessään lähellä suomalaista (kaihomielinen fado ei suotta ole Portugalin kansallismusiikkia). Eteläeurooppaalaisista ainakin itsen on ollut helpointa päästä samalle aaltopituudelle juuri portugalilaisten kanssa. Toki myös kiehtoo Portugalin löytöretkeilijöiden perintö – myös synkkine puolineen. Pitkälti löytöretkien ansiosta tässä pienessä maassa on uskomattoman paljon upeita nähtävyyksiä: http://kerranelamassa.fi/portugali-matkailu/

    • rj64j6j

      Oma suosikkipaikkani on Madeira ja Funchal , sinne tuli aikoinaan mentyä montakin kertaa ja neljä talvea olin siellä pitkillä lomilla 90-luvun alkupuolella. Ilmasto on minulle sopiva , kaupungin vilinä on rentouttavaa ja ruokapaikkoja joka kulmalla oli siooloin lähes.
      taloudellinen tilanteeni ei ole tuon jälken mahdollistanut siellä käymistä, mutta hyvät muistot on vieläkin. :)

    • minattupa

      Lissabonista ylöspäin mars mars - tai keskemmälle maata- pohjoiseen. Porto, Braga, Viana do Castellon etc. Bussilla, autolla tai junalla. Douro Valley ja oleilut viinitilalla ... villihevoset. Geresin luonnonsuojelualue !! Helppoa ja halpaa matkustaa kun uskallat kysyä:)

    • surffaamaan
      • Pitkääliukua

        Pääseehän sitä monessakin paikassa, mutta onko ne aallot monessa paikkaa sellaisia pitkiä liu´uttavia... ja tuulen suunta useimmiten oikea.


    • lyhyestijaytimekkäästi

      Verovapaus ja halpa viina sekä pilu

    • MatkailuAvaaMieltä

      Lissabonissa toukokuussa. Viehättää ihmisten tavallisen oloinen suora käytös, helppo lähestyä.
      Samoin Lissabonin tietynlainen rosoisuus ja vuosisatojen aikainen monikulttuurisuus. Olimme iltaisin usein Bairro Alton vanhassa kaupungissa joka alkoi elää vasta illalla. Uskomaton määrä pieniä ruokapaikkoja, kalliista halpaan. Kaupungissa on helppo liikkua yleisillä kulkuneuvoilla.

      Kävin junalla Sintrassa, kaunista ja vehreää, yksi päivä meni nopeasti, olisin voinut olla toisenkin.

      Aion todellakin lähteä uudestaan Portugaliin. Tunsin oloni kotoisaksi vaikka olin Euroopan toisella laidalla.

      Ja koska olen jo yli kuuskymppinen ukko niin olen "oppinut" muutamassa suuressa kaupungissa liikkuessani että kaikissa kulttuureissa pätee samat säännöt, ole ystävällinen ja asiallinen, hymyile ja sano KIITOS, muista myös englanniksi pyytäessäsi "PLEASE", mene lähelle, "äläkä yritä muuttaa paikkaa kaltaiseksesi".
      Me tavalliset ihmiset olemme tavallisia kaikkialla, iloinemme ja murheinemme ja ansaitsemme toisten kunnioituksen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      105
      1706
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      80
      1325
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1220
    4. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      3
      1216
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      143
      1193
    6. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      22
      1086
    7. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1075
    8. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      1035
    9. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      6
      986
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      11
      884
    Aihe