dementiaako?

Olen alkanut olla huolissani äidistäni. Olisivatko dementian ensioireita. Kun kerron jonkun asian, ei muista sitä enää myöhemmin. Ajattelin ensin että se johtuu vain siitä kun hän ei kuuntele vaan rupeaa puhumaan omista asioistaan eikä keskity mitä sanon hänelle.
Sitten on sellainen asia että kaikki pitää tapahtua samalla tavalla kuin ennenkin, muuten menee ihan sekaisin. Kun on autoni kyydissä on kauppaan mentävä aina samaa reittiä, muuten alkaa heti huolestua ja kyselee, eikö me mennäkään kauppaan. Minulla on parantumaton sairaus (syöpä) ja koskaan hän ei kysele siitä mitään en tiedä muistaako hän aina että minulla edes on mitään, ainakaan tarkalleen.
Ei muista lapseni syntymäpäiviä, eikä enää ole pariin jouluun ostanut edes hänelle joululahjoja, vaikka aina on ennen muistanut.
Tekee aina samanlaisia ruokia ja leivonnaisia kuin ennenkin, vaikka kerää koko ajan uusia ruokaohjeita. Ja syyttää isääni muistamattomaksi, vaikka tuntuu että häntä ärsyttää itseään kun ei muista.

Anteeksi, tuli pitkä kirjoitus, mutta pitäisikö olla huolissaan? Hän kyllä pärjää kotonaan, kunhan kaikki sujuu aina samaan malliin kuin ennenkin eikä mikään asia muutu.
3352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

www.muisti.com/nettitestit/haastattelukaavake/
Muistikeskuksen sivulla voi täyttää tuollaisen omaiselle tarkoitetun kaavakkeen, siellä myös vastausten tulkintaan suuntaa antava ohje.

Mainitsemasi seikat voivat viitata alkavaan muistisairauteen. Kannattaa siis tutkia.

Äänestä

No viimeistään nyt ruokavalio kuntoon ja ulos liikkumaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huolissaan kirjoitti:

Olen alkanut olla huolissani äidistäni. Olisivatko dementian ensioireita. Kun kerron jonkun asian, ei muista sitä enää myöhemmin. Ajattelin ensin että se johtuu vain siitä kun hän ei kuuntele vaan rupeaa puhumaan omista asioistaan eikä keskity mitä sanon hänelle.
Sitten on sellainen asia että kaikki pitää tapahtua samalla tavalla kuin ennenkin, muuten menee ihan sekaisin. Kun on autoni kyydissä on kauppaan mentävä aina samaa reittiä, muuten alkaa heti huolestua ja kyselee, eikö me mennäkään kauppaan. Minulla on parantumaton sairaus (syöpä) ja koskaan hän ei kysele siitä mitään en tiedä muistaako hän aina että minulla edes on mitään, ainakaan tarkalleen.
Ei muista lapseni syntymäpäiviä, eikä enää ole pariin jouluun ostanut edes hänelle joululahjoja, vaikka aina on ennen muistanut.
Tekee aina samanlaisia ruokia ja leivonnaisia kuin ennenkin, vaikka kerää koko ajan uusia ruokaohjeita. Ja syyttää isääni muistamattomaksi, vaikka tuntuu että häntä ärsyttää itseään kun ei muista.

Anteeksi, tuli pitkä kirjoitus, mutta pitäisikö olla huolissaan? Hän kyllä pärjää kotonaan, kunhan kaikki sujuu aina samaan malliin kuin ennenkin eikä mikään asia muutu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu