Minulla on kaksi isosiskoa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että en ole koskaan saanut mitään uutta joka olisi minun, eikä siskon vanha. (Lukuunottamatta joulu- ja synttärilahjoja)
Ei koskaan uutta polkupyörää, talvihaalaria, suksia, luistimia, vaatteista puhumattakaan.
Epäreilua, minusta. Ja vanhin lapsi on aina se joka saa valita minkä väriset ne sukset ovat. Ja siinä vaiheessa kun kiertokulku saavuttaa kuopuksen, ovat tavarat jo kuluneet tai osittain rikki. Järkeväähän se on kierrättää kamaa, mutta mikseivät nuoremmat saa koskaan valita toppahaalarien kuoseja? Hekin joutuvat ("saavat") ajallaan vaatetta käyttää.
Olettekos, vanhemmat, tulleet koskana ajatelleeksi asiaa nuorempien lasten kantilta?
Ei koskaan uutta polkupyörää, talvihaalaria, suksia, luistimia, vaatteista puhumattakaan.
Epäreilua, minusta. Ja vanhin lapsi on aina se joka saa valita minkä väriset ne sukset ovat. Ja siinä vaiheessa kun kiertokulku saavuttaa kuopuksen, ovat tavarat jo kuluneet tai osittain rikki. Järkeväähän se on kierrättää kamaa, mutta mikseivät nuoremmat saa koskaan valita toppahaalarien kuoseja? Hekin joutuvat ("saavat") ajallaan vaatetta käyttää.
Olettekos, vanhemmat, tulleet koskana ajatelleeksi asiaa nuorempien lasten kantilta?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Esikoiselle ei osteta kaikkea uutena. Osa ostetaan käytettynä kirpparilta. Ei niistä kirpparilta ostetuista ole aina edes sille toiseksi vanhimmalle. Kuopukselle taas ei osteta mitään kirpparilta, koska se, mitä häneltä puuttuu, on ne edustus kelpoiset vaatteet ja niitä saa varmimmin, kun ostaa kaupasta.
Meillä ei ollut ihmeemmin rahaa, joten ymmärsin tyytyä osaani. Kurjaltahan se tuntui varmasti äidistäkin. Valitettavasti tyhjästä kukkarosta oli mahdotonta kustantaa kahdelle uusia tamineita. Sitäkin enemmän arvostin niitä harvoja releitä ja vaatteita jotka uusina sain. Harva lapsi nykyään on onnessaan saadessaan uudet sormikkaat. Tarvitsee saada enemmän. Nyt sinua harmittaa, mutta usko pois-huonomminkin voisi olla.