Inhoan itseäni

Ja koen että inhoaa muutkin. En ole hauska, eikä minulla ole mitään annettavaa kellekään. Minä inhoan persoonaani enemmän kuin vartaloani. Kehoni on välttämätön paha, mutta en jaksa tuijottaa peilistä rumuuttani. Inhoan sairasta mieltäni ja pahaa oloani ja hullua nuppiani. Ja olen varma että tähänkään ei kukaan mitään kommentoi ainakaan mitään kannustavaa. Olen käytännössä näkymätön. Vuosia olen yrittänyt hyväksyä itseäni, tuloksetta. Tai oikeastaan en yrittänytkään hyväksyä vaan tulla hyväksytyksi. En yksinkertaisesti enää jaksa. Toivottavasti huomenna on parempi olo.

Olen yksinäinen susi. Kaikkein eniten inhoan seksuaalisuuttani syvästi. En ole seksuaalisesti normaali ihminen. Koen että erilaisuuteni aiheuttaa minulle vain ongelmia ja vaaratilanteita koska olen masokisti ja inhoa normaaleissa ihmisissä. Silti haluaisin normaalia elämää kuin muut, parisuhteen ja rakkautta. Tällaisena vain jumala voisi minua rakastaa. Jos sekään on olemassa. Olisin paljon mieluummin vaikka lesbo. Tai vaikka länkisäärinen lihava ja kierosilmäinen, pyörätuolivammainen. Olisin vaikka mieluummin epämuodostunut kuin maso. Ihmiset vaistoavat että minussa on jotain epänormaalia ja vialla ja hylkivät minua. Olen koko ikäni turhaan näytellyt normaalia enkä enää jaksa.
Koen ettei kaltaisiani ole muita ja olen kokenut vain äärimmäisen ahdistavia ja väkivaltaisia suhteita.