Määritteletkö minua tunteittesi mukaisesti,kun tuntuu siltä

kun en näytä ulkoisesti jonkun kauneusihanteelta saatte sitten yhdessä pitää minua vaikka juoppona sekä pitää yhteistä halveksittavan sivistymätöntä "hauskaa " Perustelette sekä älistyttävällä tavalla vielä viritätte syyn pilkan kohteeseen itseensä koska hän jonkun silmissä näytti siltä ja tuntui siltä Teistä kun tuntuu siltä että tämän palstan kirjoittajien tekstit eivät mielytä tekö ihan oikeasti kuvittelette tietävänne minkälainen ja mitä ominaisuuksia mielellään määrittelette ihmisiin.

Lukeneet ihmiset herregood sentään Miten ihmeesssä teistä useistakin on tullut ns. tavalisen tyhmää porukkaa siellä twittereissä kuin facebookeissa joka paljastaa usenkin omahyväisen itsensä ihailun Mitäpä jos minä änkytän laitatteko änkyttäjän itsensä syyksi sen halveksivan solvaamisen mitä yritätte kieroilla läpäksi että sehän puhuikin kuin juoppo Täytynee kuitenkin tässä viralisesti todeta että kuulun niihin veronmaksajiin jolla on mustaa valkoisella usealta asiantuntijalta että en ole edes juoppo enkä alkoholistikaan Tämä sentakia että säälin senverran että ette ihan kaikki tulevaisuudessa saisi kunnianloukkaussyytettä.

Tuntuuko teistä miltä tämään Saiko mielnne sytykettä mitää minua sitten vaikka narkomaanina kun teistä useat tahtovat jonkun määritelmän antaa koska narkomaanejahan te saatte sitten solvata kuten tuolta monekin tekoja luin Nyt teitä koskee psyykkisesti kun kerron että koskaan en ole edes huumeitakaan käyttänyt Että jos olen jonkun mielestä tietyn näköinen tai teksti tuntuu joltakin niin tekö sitten oikein tiedätte ja tunnette :) mikä pöyristyttävintä Saanen kysäistä mielessäni moniltakin mistä te kuvittelette tuntevan ihmisiä koska monetkaan eivät tunne edes omia läheisiiään kun älylaitteet joilla perheen hyvä pitää yhtettä ovatkin muuttaneet heitä siten että jokainen räplää omaa älylaitettaan omassa huonessaan

ajatella että kun tuntuu siltä niin se on joillekin ja paljolle sellaisille sama asia kuin tieto.
053
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

towei kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu