Ehdotus

Luuviulu, Lordi ja Vehviläisen Arska ansaitsevat valtion tiedonjulkistamispalkinnon ansiokkaasta valistustyöstään Skoda-palstalla.
Nämä aina heikompiaan puolustavat urpot ovat nousseet barrikaadeille vastustamaan suuren ja mahtavan VAG-konsernin harrastamaa riistokapitalismia.
Kultaisen papukaijamerkin lisäksi nämä kansanvalistajat on kutsuttava seuraavalle presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle.
8101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

eipä tuo mitään auta,vag jatkaa samaa kusetusta vuodesta toiseen,dsg ei toimi eikä kestä edelleenkää ja tsi samaa skeidaa

Äänestä
  • Juuri sinulle tutkimustietoa tältä päivältä (alkup. lähde Business Insider):

    Kasvun asenne: Ihmiset, jotka uskovat kyvykkyyden kehittymiseen. He ajattelevat, että aina voi oppia ja kehittää itseään sekä muokata asenteitaan.

    Yhteen lauseeseen kiteytettynä Dweckin päätulos on seuraava: Ihmiset, joilla hallitsevana ominaisuutena on kasvun asenne, ovat kestävämpiä haasteiden edessä ja suorituksissaan kuin muuttumattoman ajattelutavan ihmiset.
    ------------------------------
    Etpä taida olla voittajien joukossa ;-)

    Äänestä

Nimittävät minua kortsuksi, vaikkei mulla ole sille mitään käytöä - paitsi yleensä vedän sen päähäni, kun kaverit sanoivat aikoinaan että se sopii päähäni. Nyt ei ole enää kyllä kavereitakaan.

Äänestä

Mitä väliä sillä on toimiiko DSG vai ei? Eikö se niin mene että vain vammaiset ajaa automaatilla? VAG on Suomessa Keskon omistuksessa. Pelkästään Keskon työsuhde KESKOmersut (VW-Golf) pitävät myyntitalastot ylhäällä. Keskon meneminen Venäjälle tulee aiheuttamaan huomattavat tappiot sijoittajille. Kesko ja kaikki sen tytäryhtiöt ovat nykyisen johdon takia taloudellisesti ahtaalla. Pörssi ei tätä vielä ole huomionut mutta kurssi tulee laskemaan rajusti kun asia sijoittajille selviää. Kesko ei pärjää kilpailussa enään nyky metodeilla.
Keskon seuraava CM mainos. Keskon tarjous työnekijöille: "ilmaisia kortsuja Keskolaisille" ettei tule Suomeen lisää idiootteja! lol

Äänestä
  • .. Ja huomasithan vaahtoamisesi keskellä, että Skoda ja Kesko eivät liity mitenkään toisiinsa.

    Äänestä

  • Mitäs jos öljytyypin vaihto oikeasti auttaa noissa Kiinan DSG-vaihteistoissa?
    Sitten aiheet vähissä, pakko lopulta keskittyä miettimään provoteron pääkopassa olevan keltaisen nesteen riittävää pinnankorkeutta, jotta neuronien välillä ei vaan ala kulkea impulsseja aiheuttaen odottamatonta alkukantaista aivotoimintaa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kortsu kirjoitti:

Luuviulu, Lordi ja Vehviläisen Arska ansaitsevat valtion tiedonjulkistamispalkinnon ansiokkaasta valistustyöstään Skoda-palstalla.
Nämä aina heikompiaan puolustavat urpot ovat nousseet barrikaadeille vastustamaan suuren ja mahtavan VAG-konsernin harrastamaa riistokapitalismia.
Kultaisen papukaijamerkin lisäksi nämä kansanvalistajat on kutsuttava seuraavalle presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu