Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Hiihto ja ilmaston lämpiäminen

ExNiilo

Näyttää siltä, että lämpiäminen on tosiasia. Keski-Suomeenkin ennustetaan yli 5 asteen lämpötiloja maaliskuun toiselle viikolle. Hiihtoliiton olisi siis syytä tarkistaa arvokilpailujen järjestämistä. Nyt pitäisi esimerkiksi järjestää Suomen mestaruuskisat Vaajakoskella, vaikka siellä tuskin on lunta. Järjestäjät yrittävät raapia sitä urhoollisesti kokoon ties mistä, mutta sehän sulaa saman tien näillä keleillä. Keuruulla järjestäjät joutuivat venymään yli voimiensa saadakseen kilpailunsa viedyksi läpi.

Niinpä Etelä- ja Länsi-Suomessa pidettäville tärkeimmille kilpaluiille pitäisi sopia jo ennakkoon varapaikka lumisilta seuduilta, jonne ne voitaisiin siirtää, jos lumitilanne näyttää huonolta. Arvokilpailuja ei pitäisi jättää keräilylumen varaan.

Huippuhiihto tulee tulevaisuudessa siirtymään pohjoiseen ja itään. Muualla hiihdetään, jos on lunta. Hiihtotunnelit ja tekolumeen turvautuminen ei ole pysyvä ratkaisu. Ajat muuttuvat ja urheilu muuttuu siinä samalla.

9

133

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näkökulmia

      Mikseivät tunnelit ja tekolumi olisi pysyvä ratkaisu? Niidenhän osalta kyse on puhtaasti rahasta.

      Uimahallit ja jäähallit ovat jo itsestäänselvyys, vaikka niitäkin aikoinaan arvosteltiin.

      Noh, hiihdon luonne muuttunee siten, että kilpailtavat matkat lyhenevät ja sprintti saa enemmän jalansijaa etelässä. Pitkät massahiihdot keskittynevät vähitellen pohjoiseen.

    • sadfsadfsadf

      joo, varmaan tosiaan pidemmällä ajanjaksolla, mutta tässä on ollut viimevuosina myös hyvälumisia talviakin. Kyllä siinä muutamien kymmenien vuosien päästä tilanne voi olla kyllä toisenlainen. Onko omalle pojalle 1v. enää tarjota hiihtoa harrastusvaihtoehdoksi Eteläisessä Suomessa?

    • Hmmm....

      Eivätköhän tykkiladut tai vastaavat tule yleistymään etelässä. Syntyperäinen eteläsuomalainen väestö ei ehkä enää ymmärrä lajia, mutta pääkaupunkiseudulle muuttaa paljon väkeä pohjoisesta, ja he tuovat hiihtoperinteet tullessaan.

    • kgigyggukhkj

      Mitä te vouhotatte, nyt sattui huono talvi, mutta muutama edellien oli oikein luminen ja kylmä. Viime talvena talvi alkoi 1.12. kun helsinkiin paukahti puolimetriä lunta ja sitä riitti kuukausitolkulla, hiihtämässä luonnonlumilla helsingissä kävin huhtikuun puolessa välissä.
      Koko ilamstonmuutos ja lämpeneminen on markkinamiesten ja muiden hörhöjen pulinoita, eli pulinat pois ja suksikaupoille, ensi talvena taas luonnonlumen hiihtokelejä neljästä viiteen kuukautta

      • Hmmm....

        No toivotaan ainakin, ettei tule toista huonoa talvea putkeen. Latukoneethan kohta ruostuvat käytön puutteessa ja jotkin ikäluokat vieraantuvat koko lajista. Myös välineiden valmistajilla ja kauppiailla on tiukkaa.

        Pitkän linjan harrastaja toki suuntaa jo tiukasti ja toiveikkaana ensi talveen.


      • Rei Jon
        Hmmm.... kirjoitti:

        No toivotaan ainakin, ettei tule toista huonoa talvea putkeen. Latukoneethan kohta ruostuvat käytön puutteessa ja jotkin ikäluokat vieraantuvat koko lajista. Myös välineiden valmistajilla ja kauppiailla on tiukkaa.

        Pitkän linjan harrastaja toki suuntaa jo tiukasti ja toiveikkaana ensi talveen.

        Kun RYHDYN HIIHTÄMÄÄN, alan hiihtää. Sitten MENEN LEPÄÄMÄÄN; alan levätä.


    • rinneyrittäjä...

      Kyllä ladut tulee olemaan kunnossa, ekaksi pitää vain saada hiihtäjät oppimaan että se harrastus maksaa jotain. Lumetetaanhan myös laskettelurinteet tykeillä, mutta käyttäjät maksaa siitä palvelusta!!

      • Hmmm....

        No koko tämän "talven" olen hiihtänyt maksullisella tykkiladulla, ja varmaan aika moni muukin. Meiltä on onnekseni kävelymatka tälle ladulle.

        Tykkilumella tehtävä latu on kallis ja vaatii paljon käyttäjiä, jotta kustannukset voidaan kattaa. Näin ollen hiihto ei ole tänä talvena ollut pienten paikkakuntien harrastus etelässä. Toki, jos hiihtäjä on valmis ajamaan pitkiä matkoja hiihtolenkin takia, niin sitten...


    • jep1234

      Vaihdetaan kisakaudeksi kesä jolloin talvi olisi harjotuskautta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2485
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2173
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      83
      1829
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1621
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1586
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1565
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1528
    8. 60
      1396
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      89
      1319
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1254
    Aihe