Jos me kaikki oltaisiin hämähäkkejä

niin voitaisiin kilpailla kärpästen pyydystämisestä ja parhaimman verkon
kutojan palkinnosta.
768
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Voih ja Oih ja vienoa laulantaa. Taas tuli yksi Hyvä syy iloita elämästä.
Tälle päivälle on suotu jo ihanaa auringonpaistetta, leutoa tuulta ja nyt aloituksesi suomaa onnellisuutta.

Olen Onnellinen, etten minä ja sinä ja hää ole Hämähäkkejä.

Inhoan nimittäin hämähäkkejä.
Minusta tulisi todellinen epäsosiaalisuuden esikuva.

Jos olisin monine jalkoineni kävelylenkillä ja muita hämähäkkejä kävelisi vastaan, niin muut näkisivät minun kylmät väreeni ja naamallani suunnattomat Inhon näkymät. Jonkun ison hämähäkin kohdalla saattaisin Yökötellä oksennuksen kieriessä kurkun nurkassa. Jos joku hämähäkki tulisi minun kanssani juttelemaan, niin pinkaisisin jalkoineni äkkiä pakoon. Huutaisin Hyitä tai Iikittelisin. HYI. IIIK.

Ja verkon kutominen.
En tykkää virkkauksesta, en kutomisesta.
Verkonkutomiskilpailussa en pärjäisi.

Kärpästen pyydystämiskilpailussa saattaisin olla aika hyvä.
En pyydystäisi verkolla, vaan käyttäisin monia jalkojani/käsiäni.
Omistan kaksi kättä nyt ja oikealla kätöselläni saan pyydystettyä seinällä olevan kärpäsen aika helposti. Huitasen nopiaatte, niin kohta se on mun kourassa.
Jos yhellä kädellä onnistun, niin onnistuisin varmasti monella kädellä.

Äänestä

heikku

"Huutaisin Hyitä tai Iikittelisin."

Mitä tarkoitat? Nyt meni tämä länsisuomalainen murre yli ymmärryksen. Lähinnä tuo l i k i t t e l y - mitä se on? :D

Äänestä
  • Hyvää Huomenta 007, äsh eiku 1508.

    Ihan ensteks täytyy sanoa, että En osaa puhua enkä kirjoittaa oikeaa Pohojalaasta murretta. Joitakin yksittäisiä sanoja tietysti on muistin sopukassa, mutta muuten olen huono murteilla puhuja.

    Hyvin harvoin täällä Vaasassa kuulee pohojalaasta puhetta.
    Minä olin nuorena lapsena kesäisin paljon maalla, äitini vanhempien luona. Siellä puhuttiin leviää pohojalaasmurretta. Isäni puolestaan oli kotoisin täysin ruotsinkielisestä paikasta. Hän puhui todella-todella-todella "hoono soomi".
    Minä opin lapsena myös ruotsinkielestä väännettyjä muka suomenkielisiä sanoja. En edes tiennyt, että ne eivät olleet Oikeita sanoja.

    Kun kirjoitan tänne, niin monesti äidyn kirjoittamaan itsekeksittyjä sanoja. Ne tulee ex tempore, koska ne juuri sillä hetkellä, juuri siihen tekstiin passaa.

    Eli älkää missään nimessä ajatelko, että kirjoitan jotakin murretta.
    Minun murteeni on vain yhden muorin murretta.:)

    "Iikittely" Kysyit tuosta sanasta. Se(kin) kuuluu yhden muorin murresanastoon.
    Koska oli pienoinen hytinä, että tuota sanaa ei kenties ymmärrettäisi, niin laitoin "varmuussanan" perään.

    Eli: "Huutaisin Hyitä tai Iikittelisin" Varmuussanat tulivat sitten tuon lauseen perään eli "HYI. IIIK":
    Taivutin Hyi-sanan Hyitä-sanaksi ja Iik-sanan "Iikittelisin"-sanaan.

    Heh heh heh, hyvin yksinkertaista :)

    Kirjoitan uusiksi noi lauseet.
    Huutaisin HYI tai sitten huutaisin IIK.

    Äänestä

Olen oppinut hämähäkkien eloonjäämistekniikan.

Hyönteinen lentää verkkoon. Hämähäkki kipittää paikalle ja kierrättää langan uhrin ympärille, uhri tukehtuu, kuolee ja kuivettuu. Hämähäkkii on säilönyt ravintoa ruokavarastoonsa.

Näin se menee ihmisyhteiskunnassakin.

Vai väitätkö vastaan?

Äänestä

Kun avasin tämän, mielessä oli ihmisen raadollisuus.

Se miksi hämähäkkiin liittetään inho ja pelko esim. elokuvissa - voisi perustua sen tapaan toimia häijynä saalistajana - eli kuolemanpelkoon

Jos voisi hetken tutkailla muurahaisten tai mehiläisten elämää - olisi varmasti kiehtovaa nähdä arkkitehtuurin niksejä - ovat neroja ihan oikeasti.
Tappajiahan nekin ovat jos niikseen käy - lapsena testattiin melkein kuolleella käärmeellä , katosi nopeasti nahka vain jäi.......

Äänestä
  • Hämähäkkien pelkääminen johtuu siitä syntymäshokista missä painajainen kohti valoa päätty melkoisen karvaiseen porttiin ennen kuin pää ja keho siitä pääsee ulos ja alkukarjaisu ja napanuoran poikkipuraisu tai leikkaus ja solmiminen lisää sitä verkkomaista hämyä ja kiinni jäämisen tunnetta. Toiset meistä on siisten kait niitä ponnistajia eli hämähäkkejä ja toiset niitä kärpäsiä keskellä verta ja eritteitä ja kinaa sun muuta ja alitajunta ei omaa jälkimmäisessä sanoja kun on ihan tabula rasa. Oiskohan hämähäkki-ihmiset sitten niitä keisarinleikattuja?

    Äänestä

Voidaanko tehdä YYA sopimus heti? Minä kudon sinulle, ja sinä tuot minulle kypsää kärpästä? Olen niin vieraantunut oman ruuan tappamisesta että kuolisin nälkään muuten.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ötökkä kirjoitti:

niin voitaisiin kilpailla kärpästen pyydystämisestä ja parhaimman verkon
kutojan palkinnosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu