Kysymys

olen viidennen vuoden kasvatustieteiden opiskelija, mutta en enää koe pääainetta "omakseni" vaikka yliopisto-opiskelu sinänsä on ihan jees. Olen siis tähän mennessä saanut suoritettua aika paljon pisteitä, mutta miten on, jos haen kokonaan uuteen pääaineeseen, saanko käyttää jo suorittamani kurssit uuteen tutkintoon?
5159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tuskinpa vaan olet kasvatustieteen viidennen vuoden opiskelija.
Jos olisit, et kyselisi enää tuommoisia Suomi24:lla.

Äänestä

:D okei. Olisko jollain muulla tietoa?

Äänestä

Riippuu siitä, mitä aiot opiskella. Eli totta kai osaat katsoa opintosuunnitelmat ja vaadittavat kurssit netistä. Muistaakseni esim. ktm:n vaaditaan paljon ihan tiettyjä kursseja, mutta humanistisiin aineisiin käyvät monet erilaiset opinnot. Eri asia on se, että miten työllistyt, jos suoritat esim. biologian opinnot ja sitten sinulla on suoritettuna paljon opettajan opintoja. Eli opeksi tiesi käy kuitenkin, tai sitten työttömäksi.
Ei kannata paljon funtsia nyt, että mikä ns. tuntuu omalta, kun et ole vielä töissä. Parin vuoden akateeminen työttömyys kypsentää kummasti hieman ei-niin-oman-alan työihin. Ja myös opintotukikuukaudet päättyvät ihan pian.

Äänestä

Oletko aiemmin kokenut sen omaksesi, muttet enää?? Mikset? Mikä sai sut aiemmin hakemaan kasvatustieteisiin?

Aina ei vaihtamalla parane, ja kaikissa pääaineissa on sekä hyviä että huonoja puolia.

Äänestä

Lyhyesti: saanet sivuaineen yleis ja kieliopintoja (mikäli näitä olet suorittanut) vapaavalintaisiin. Sivuaineeksi saaminen riippunee vain ja ainoastaan siitä, onko tutkinnossa, jota haet suorittamaan, määritelty jokin tietty pakollinen sivuaine vai ei.

Pääaineen opinnot joudut tietenkin tekemään nollasta.

Kannattaisi kai se kasvatustieteen kandi ainakin tehdä, jos et vielä ole tehnyt ja napata kandin tutkinto.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


en tiiä kirjoitti:

olen viidennen vuoden kasvatustieteiden opiskelija, mutta en enää koe pääainetta "omakseni" vaikka yliopisto-opiskelu sinänsä on ihan jees. Olen siis tähän mennessä saanut suoritettua aika paljon pisteitä, mutta miten on, jos haen kokonaan uuteen pääaineeseen, saanko käyttää jo suorittamani kurssit uuteen tutkintoon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu