Olen seurustellut bipon kanssa melkein 2 vuotta. Siitä puoli vuotta avoliitossa. Alan olemaan aika lopussa. Pettämistä ja muuta sellaista ei ole ollut mutta jatkuva ylienergisyys ja yliseksuaalisuus syö mua ja pahasti. Voiko bipo olla hypomaaninen koko aika? Masennuksia ei pahemmin ole eikä tuo vielä ihan maniaa taida olla. Nukkuu kuitenkin yöt hyvin. Lääkkeitä ei suostu syömään koska tekevät tunteettomaksi. Vai voiko tervekin ihminen olla noin energinen ja yliseksuaalinen? Koko aika pitäisi olla menossa jossakin ja alkoholi maistuisi. Itse olen sairastanut monta masennusta eli ei minusta ole koko aika hyppimään pitkin kaupunkia juhlimassa. Seksi joka päivä on aivan liikaa omalle jaksamiselle. Onkohan hypomaanisen bipon ja masentuneen ihmisen suhde ihan tuhoontuomittu? :( Sätin itseäni koko aika kun jaksaminen ei riitä hänen tasolleen millään.
Lopussa
Bipopään avovaimo
10336
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Jotkut ihmiset voi olla hypomaanisia koko ajan. Yksi lääkäri (!) oli juuri tuollainen hypomaaninen. Oli kyllä ihan pätevä lääkäri mutta kyllä vauhdin huomasi. Psykiatrini minulle häntä suositteli ja sanoi, että lääkäri on sitten hieman omalaatuinen, (submaaninen). Tuskin hänellä lääkitystä oli, oli vaan luonteeltaan tuollainen menevä ei siis sairas.
Määrittele yliseksuaalisuus ja ylienergisyys. Saako kysyä minkä ikäisiä olette noin suurin piirtein.
Alkoholi pitäisi jättää kokonaan pois.
Pitäisi myös elää säännöllistä elämää ja syödä terveellisesti.
Mitä pikemmin alatte toteuttaa sitä, sitä nopeammin asiat saa raiteille.
Mies on 32 ja minä 29. Koko aika pitäis olla menossa johonki ja tekemässä kaikkea. Ei osaa oikeen rauhottua paikoilleen. Ja se jatkuva halu juhlia (lue juoda viinaa). Tulee kuulemma tylsää jos ei pääse radalle. Eletään siinä mielessä säännöllistä elämää et kumpikin käy töissä. Päivittäin pitäisi seksiä saada ja usein jopa montakin kertaa.
Onko siis kokeillut syödä niitä lääkkeitä vaikkapa pari kuukautta? Miten tekee tunteettomaksi, luuleeko hän vaikkapa manian häivenemisen tunteettomaksi, eli siis sekoittaa tunteet ja manian?
Kun onhan parisuhde kompromissejä molempiin suuntiin, ja vaikka mielenterveyden häiriö aiheuttaakin vaikeuksia, joita tiettyyn pisteeseen asti pitääkin ymmrätää, niin ei siitä saa tehdä tekosyytä joka antaa toiselle kaiken vallan. Koska ei se häirö sitä ihmistä 100% hallitse kuitenkaan (tai jos hallitsee, niin silloinhan hän olisi laitoshoidossa, ei parisuhteessa)
Voisko hänelle vielä yrittää vaikka eri merkkistä lääkettä? Tai onko hänellä luotettavia ystäviä, joiden kanssa juosta siellä kaupungilla kun et itse jaksa? Luotettavia siinäkin mielessä, että voit rauhassa levätä, ettei tarvitse pelätä toisen puolesta?
Onko sulla ystäviä, jotka jaksaa kuunnella myös sun huolia? Ettei suhde ole kokonaan sitä, että sinä joudut huolehtimaan toisesta, ja kukaan ei huolehdi sinusta... eihän silloin voi mitenkään jaksaakaan.
Menkää parisuhdeterapiaan juttelemaan ja lopettakaa tollasten "sairauksien" ettiminen ja kyttääminen toisistanne. Jos taas et pidä miehestäsi tai hänen käytöksestään eikä hän kunnioita sinunkin halujasi niin mitenkäs olisi ero? Mitä ikinä teettekin niin älkää niin helvetin pseudosairauksia ruvetko toisistanne etsimään. Jos joku on menevä luonteeltaan niin antakaa mennä tai erotkaa. Ette voi kemiallisesti alkaa kumppaneitanne muokkaamaan, omg. Tilanteen voi nähdä ironisesti myös toisesta näkökulmasta. Mitäpä jos miehesi miettii että sinä olet masentunut, kun et jaksa juhlia ja seksikään ei kiinnosta samalla tavalla. Ehkä hän miettii kanssa mikä pseudosairaus sinulla on ja mitä nappia naiselle pitäs antaa, että saa vauhtia, siihenhän käy esim ""ADHD"-lääkkeet".
Molemmille pata päähän ja kova isku niin, että päässä soi hetken. Sitä suositan.
Jos miehesi ei sun mukaan pettänyt niin ei dignoosi ole bipo lkoska KAIKKI bipot pettää se kuuluu siihen genreen.
Herää !!
Sä vaan jaksat noita sairaita kirjoituksiasi. Hae apua itsellesi jostain.
Joka toinen viikko rakastetaan yli kaiken ja joka toinen viikko haukutaan ja vittuillaan suut ja korvat täyteen. Sitä on parisuhde bibon kanssa.
Saako tällä palstalla koskaan järkeviä vastauksia kysymyksiin?
"Joka toinen viikko rakastetaan yli kaiken ja joka toinen viikko haukutaan ja vittuillaan suut ja korvat täyteen." Tuo kuulostaa lähinnä epävakaan suhteelta. Ei meillä mies hauku eikä vittuile koskaan.
Ei kaikki bipot petä. Ihme yleistämistä. Olenko väittänyt etten pidä miehestäni? En ole kemiallisesti muokannut miestäni :D jos hän ei halua lääkkeitä syödä niin en voi häntä siihen pakottaa. Masentuneena en töihin jaksaisi joten tuskin mua masentuneena pitää tällä hetkellä. Ei kaikilla ole samanlaisia seksihaluja vaikka ei masista oiskaan. Mun seksihaluihin vaikuttaa moni fyysinen sairaus jotka aiheuttaa jatkuvaa kipua. Mies kyllä tietää sen. Ja minä en mieheni diagnoosia ole tehnyt vaan ihka oikea psykiatri. Että mua nyt on turha syyttää mistään.
Kyllä hän ystävien kanssa käy juhlimassa kun en itse halua lähteä mukaan. Luotettavuudesta en tiedä kun ovat tätä bilettäjäryyppyporukkaa. En mä miehestäni joudu huolehtimaan millään tavoin. Aikuinen mies osaa kai pitää itsestään huolta. Hommat tuntuu vaan kännissä menevän aika överiksi.
Lääkkeitä söi joskus pari vuotta ainakin. Sanoi ettei ollut masentunut eikä iloinen, onnellinen, tyytyväinen, seksi ei kiinnostanut. Oli vaan tasaista tunteettomuutta. Sitähän ne monet lääkkeet tekevät. Hypomaniaa on toistaiseksi ollut, ei maniaa. Tuskin kunnon maanikko nukkuisi hyvin ja pystyisi hoitamaan työnsä täysin kiitettävästi.