Hämeenlinnassa 300 työntekijää vähemmän/bluffiako

henkilöstömäärä

Jälleen Hämeen Sanomissa (9.3.) talous- ja hallintojohtaja Ismo Uusitalo totesi, miten kaupungin henkilöstömäärä on muutamassa vuodessa vähentynyt noin 300:lla. Voisiko tähän vaikuttaa palvelujen yksityistäminen. Ostopalveluilla ostetaan pääasiassa henkilötyöpanosta. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka esimerkiksi vanhustenhuollossa henkilöstömäärä on vähentynyt viime vuosina. Mutta myös kuinka paljon ostopalvelumenot ovat kasvaneet?

17

247

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KAVERILLE DUUNIA

      Turha odottaa vastausta tai jos tulee, on se sellaista hebreaa että punanen on sininen.
      Säästetty hirveästi mutta ihan vielä se ei näy budjetissa SÄÄSTÖNÄ....

    • kjdfudc

      Katkeria on puheenvuorot.

    • Täysin väärin

      Aloittaja on löytänyt punaisen langan Kun kaupungin henkilökuntaa lisätään muodostuu säästöjä ja verotus kevenee.

    • Kaikki hyvät lähtee

      Totta se on, että vauhdilla jää eläkkeelle ja on jo jäänyt satoja kaupungin työntekijöitä, esim. edellä mainittu Uusitalo jää kohta ja parin vuoden sisään monta johtopaikan ukkoa ja akkaa. Mistä mahtaa löytyä yhtä hyviä, esim. henkilöstöjohtajaksi, joka on aivan maan huippua ja tekee jo ylimääräisiä vuosia työssään - onneksi meille.

      • Huippuyksilö

        Miinus henkilöstöjohtamisen menetelmistä..se siitä huipusta


      • Pitkävihaisuus vakio
        Huippuyksilö kirjoitti:

        Miinus henkilöstöjohtamisen menetelmistä..se siitä huipusta

        Huutoa ja murjottamista muistaakseni.


    • Kokemus puhui asiaa

      Nyyh, nyyh, kaikki hyvät virkamiehet täältä lähtee. Ei kovin hyvä. Keitähän nuoria nulkkeja tulee tilallle, jotka eivät tiedä mistään mitään? Uusitalolta sai aina selkeäsanaisen vastauksen asiaan kuin asiaan.

      • Tyypillistä virastoa

        Tarkoitat epäystävällinen hapannaama?


    • Vastauksia??????

      Luulisi jonkun luottamushenkilön tai virkamiehen lukevan palstaa ja kommentoisi viestiketjun aloittajan pohdintaa. Vaan ei taida......

      • parasta on vaieta

        Täällä on niin viisaita että virkamiehet jne. on hiljaa.


    • Vanhus/veroparatiisi

      Kuinka meidän veronmaksajien rahoja käytetään? Olisi hyvä tietää että meneekö kunnan omaan tuotantoon vai yksityisille veroparatiisiin sijoittajille?

    • Vilkuta perään

      Aivan kaikki rahat menee veroparatiisiin.

    • edelleen ihmetellen

      Nyt ollaan vähentämässä Vanajaveden sairaalasta viisi sairaanhoitajaa. Tilaajat ja tuottajat tappelevat keskenään rahoista. Kuntaliitoksen myötä viiden vuoden irtisanomissuoja on poistunut. Eikö voisi kolmisen isoa palkkaa nauttivaa suojatyöpaikkalaista irtisanoa. Rahoilla voitaisiin olla vähentämättä nuo viisi sairaanhoitajaa.

    • Tiedonjanoinen

      Kerropa aikasi kuluksi kaikkien niitten nimet, jotka ovat suojatyöpaikassa.

      • Kukkuu kukkuu

        Aakkos- vai turhuusjärjestyksessä?


      • Kukkelis vaan
        Kukkuu kukkuu kirjoitti:

        Aakkos- vai turhuusjärjestyksessä?

        Osaatko muuta kuin soittaa suutasi. Nyt sinun pitäisi vastata puheistasi.


    • Tiedonjanoinen

      Vaikka turhuus-

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      274
      3497
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      139
      1911
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      301
      1641
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      88
      1524
    5. 80
      1499
    6. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      53
      1186
    7. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1150
    8. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      72
      1081
    9. Uudessa testamentissa on kaksi ristiriidassa olevaa kastekäskyä

      Uusi testamentti käskee kastamaan kahdella eri tavalla. Näinhän ei voi olla. Ilmiselvään ristiriitaan on löytynyt selity
      Kaste
      288
      1050
    10. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      63
      1031
    Aihe