Lääkärit pilasivat elämäni

Hoitamaton tuho

Itselläni on lähes kaikki oireet mitä keliakissa mainitaan mutta silti ei ikinä löydetty mitään muuta kuin iänikuinen ummetus diagnoosi jota hoidettiin peräruiskeilla ja se oli siinä.
Vuosia kärsin järjettömistä vatsakivuista ja heidän määräämistään ruiskeista ja niiden haittavaikutuksista kun vasta vuosia myöhemmin tajusin vastoin lääkäreiden määräyksiä aloittaa gluteenittoman ruokavalion kaikki arvoni nousivat hemoglobiin 64- 150 yli ja vitamiiniarvot nousivat myös normaalille tasolle.
Vatsakivut ovat nyt alkaneet myös lieventyä huomattavasti mutta pysyviäkin haittoja jäi minulla on muutamia keskushermostollisia oireita ja hampaani ovat epämuodostuneet ja kamalan näköiset pesusta huolimatta, ja itsetuntoni mureni 10v taistelussa keliakiaa ja lääkäreitä vastaan lähes kokonaan kun en jaksanut koulussa yms... kaikki meni pilalle ja siitä olen saanut kuulla kaikilta ammattihenkilöiltä lääkärit, psykologit, kaikki keksivät lopulta että kaikki on päästäni kiinni koska olin myös ahdistunut ja apaattinen jotka ovat myös keliakian aiheuttamia oireita kuten nuo hampaat ja keskushermosto oireetkin.
Nyt olen jo 18v nuorimies mutta tuolloin olin vasta alle 8v kun kaikki oli pahimmillaan. Pysyvät arvet kuitenkin heijastavat jokapäiväistä elämääni varmaanlopun ikäni en enää osaa nauttia mistään yritän vain pärjätä ja suorittaa jotain toisin sanoen usko parempaan ja elämän ilo on aikalailla kadonnut.

13

544

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niiiiinpäniin

      Lääkärit eivät tiedä loppujen lopuksi kokonaisuuksista yhtään mitään koska he eivät käytä omaa järkeänsä, kirjanoppineilla on tämä vaara.. Kurja juttu sulla mutta elämä jatkuu kaikesta huolimatta. Zemppiä!

      • Hoitamaton tuho

        Ihan totta, Kiitos ja niin hän se jatkuu :)


    • 2+2

      Elämä jatkuu.

      Säästä rahaa, niin saat hampaasi kuntoon.

      Syö vitamiineja

      C
      D
      Omega 3
      jne..

      Kaikki muuttuu nyt paremmaksi ja olet vasta 18v

    • kandipaatti

      Voi diudali. Todella harmi juttu. Ei sitä aina onnistu mikään ammattikunta heti tai edes viidestoista päivä, mikä ei tietenkään lohduta epäpätevyyden kohdalle osunutta.

      Eiköhän se kumminkin ollut tauti, joka elämäsi pilasi eikä lääkärikunta. Muuten ollaan saman asenteen äärellä kuin se toteamus, että aina jos joku vanhus kuolee ylipäätään johonkin, on oltava sen hoitovirhe koska eihän nyt kukaan mihinkään kuolla saa.

    • Lääkäriainesta

      Sinussa taitaa todella olla lääkäriaainesta!

      • hoitamaton tuho

        Eipä siihen paljon näytä tarvittavan valkoinen takki ja google.


    • hurraa2

      voit olla gluteiini yliherkkä ilman keliakiaa, jos kerta mahakin on tähystetty vai?

      • hoitamaton tuho

        Kyllä on kaikki tutkittu mutta ei mitään.


    • viljaton pöytä
    • aloittajaa

      Olen niin loppu että en jaksa luulin jo pääseväni pahimman yli mutta nyt olin lääkärissä ja hemoglobiiniarvoni oli pudonnut 154 139 entä jos sama meno jatkuu ja nyt ei enää auta edes gluteenitonruokavalio joka aiemmin nosti arvoni hyviksi muut arvot ovat kyllä pysyneet kunnossa ja lääkäri ei ollut huolissaan ja netistä luin että on kuulemma normaalia että hb vaihtelee onko tietoa kenelläkään?
      en kestä enää jos joudun taas samaan kierteeseen miksi kun on jo kaksi vuotta sujunut hyvin? en kai saa olla onnellinen keliakian pilaamat hampaat olisivat kyllä riittäneet minulle.

      • viljaton pöytä

        "on kuulemma normaalia että hb vaihtelee onko tietoa kenelläkään?"

        On ihan normaalia.

        Siis eihän sulla mitään anemiaa ole.

        HB:n viitearvot :
        Miehet: 134–167 g/l
        Naiset: 117–155 g/l


      • aloittajaa
        viljaton pöytä kirjoitti:

        "on kuulemma normaalia että hb vaihtelee onko tietoa kenelläkään?"

        On ihan normaalia.

        Siis eihän sulla mitään anemiaa ole.

        HB:n viitearvot :
        Miehet: 134–167 g/l
        Naiset: 117–155 g/l

        Kiitos paljon tiedosta, onko tietoa mistä moinen voi johtua?


    • vilja-allergikko

      Sinulla on vilja-allergia, joka aiheuttaa kaikki muut oireet kuin keliakia mutta ei tuhoa suolistonukkaa.

      Tiedän asiasta paljon sillä sairastuin vilja-allergiaan viisitoista vuotta sitten ja kun jätin ruokavaliostani pois kaikki gluteenia sisältä viljat pois, aloin parantua ja anemiani korjaantui itsestään, ilman lisärautaa.

      Vilja-allergia löytyi vahingossa kun lääkärit etsi syytä laihtumiseeni ja muihin dramaattisiin oireisiini. Yksi lääkäreistä älysi mitata verestäni viljojen vasta-aineet ja kun ne olivat kolmikymmenkertaisesti koholla, lääkäri kielsi kaikki kotimaiset viljat. Vilja-allergiaa ei kaikki lääkärit pidä sairautena ollenkaan ja siksi kohtelevat epämääräisistä vaivoista valittavia psyykkisesti sairaina.

      Ihminen ei tarvitse ollenkaan viljaa jotta pysyy terveenä ja voi paljon paremmin kun jättää viljan pois ruokavaliostaan. Koettu on.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      105
      1730
    2. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      44
      1237
    3. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      23
      980
    4. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      44
      903
    5. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      172
      829
    6. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      780
    7. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      201
      713
    8. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      46
      699
    9. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      14
      672
    10. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      40
      626
    Aihe