Olipa se nolo savolaisen puolesta,yhtä kiero kuin muutkin savolaiset, ei ukko rukka pärjännyt vanhalle pohjois-karjalan miehelle ja eläke ukolle.
Äärimmäisen noloa savolaisilta. Siinä meni ikuisesti maine savolaiselta poikaselta.
Farmi kilpailu tv:ssä.
5
369
Vastaukset
- Syvään luotaava
Uskon, että aliarviointi koitui Vesan kohtaloksi. Kun vastassa oli Mika, manasi monia monia kertoja "Minä olen voittaja. Minä olen paras." Mutta kun vastassa oli Pekka, ei manannut kuin pari kertaa. Lisäksi Pekka tunnusti käyttäneensä doubing-aineita, mustikoita ym. marjoja. Mutta eivät ole ilmeisesti kiellettyjen listalla. Epäilen myös, että Tuulikki kävi Pekan mökillä yöllä, ja läpsi sitä rinnoillaan molemmille poskille yhtä aikaa. Jos katsoi tarkasti, niin Pekan mökin edessä oli siron naisen kengän painauma, ja Pekan molemmilla poskilla näytti olevan nännipihan kuviot.
- eräs vain.,
No nythän se tippui farmilta myös Vesakin.
Oli outoa, miksi sen piti nimetä Marko uudelleen isännäksi. Olipa typerä juttu. Marko yrittää tiputtaa kovia kilpailijoita pois.
Toivottavasti ei voita.
Tuulikki olisi sopiva voittajaksi. Vahva nainen, kaikkeen kovaan työhön tottunut. Eikä ole peluri, kuten joku siellä farmilla.- Röhröhröö
Juntit! Hommatkaa elämä!!! Farmi tv-sarja..Ei hyvää päivää...
- puolimieltä
Röhröhröö kirjoitti:
Juntit! Hommatkaa elämä!!! Farmi tv-sarja..Ei hyvää päivää...
Tuulikki on hyvää savolaista alkuperää. Minusta Jenni on pahin juonittelija. Narisee kaikesta.
- Setolokka remmi
Sinin näkönen nainen on iisalmessa töissa. Lapin mies sano Vesaa rehelliseksi ja mukavaksi savolaiseksi ja sitä hän olikin.
Sanni on kova mimmi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123710MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar721944Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421598Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin821243Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671057Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33998Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778