näin on toiminut eräs autonvalmista jo vuosia

http://www.talouselama.fi/uutiset/nain ovelasti autojen valmistajat kiemurtelevat eroon virhevastuustaan/a2232542

ja näin siellä lukee

Surullisen kuuluisia esimerkkejä kehityksestä ovat Volkswagenin kehittämät TSI-moottorit ja DSG automaattivaihteistot. Kummankin vioista ja korjauksista on jatkunut jo vuosikausia huikean pitkiä verkkokeskusteluja VAGArena keskustelupalstalla, joissa käsitellään VW:n, lisäksi myös Skodaa, Seatia ja Audia, joista kaikista löytyy samaa tekniikkaa.

Jos uudessa tekniikassa ilmenee vikaa, on kuluttajan suojana aluksi valmistajan myöntämä takuu. Takuu on siitä selkeä, että takuun aikana valmistaja tai maahantuoja sitoutuvat korjaamaan veloituksetta takuun piiriin kuluvat viat.

Monissa autoissa takuuajat ovat kuitenkin lyhyitä, vain kaksi tai kolme vuotta. Kuka silloin maksaa, jos 50 000 kilometriä ajetusta ja 3,5 vuotta vanhasta autosta hajoaa vaikkapa automaattivaihteisto tai moottori?


Virhevastuu avuksi

Tässä kohdassa kuluttajan avuksi ja turvaksi tulee virhevastuu. Kuluttajan on voitava luottaa siihen, että auton osat kestävät tavanomaisen odotettavissa olevan ajan tai ajokilometrit. Esimerkiksi automaattivaihteiston tapauksessa Suomen kuluttajaviranomainen on linjannut, että automaattivaihteiston tulee kestää enemmän kuin 200 000 kilometriä. Vastaavalla tavalla arvioidaan muiden auton osien tavanomaista käyttöikää, jonka verran siis osan pitäisi yleensä kestää.

Jos esimerkiksi oikein käytetyn ja huolto-ohjelman mukaan huolletun auton moottori hajoaa täydellisesti 150 000 kilometrin ajon jälkeen ja odotettavissa elinikä on vaikkapa 300 000 kilometriä, suosittelee kuluttajaviranomainen virhevastuun perusteella todennäköisesti korjauskustannusten puolittamista auton omistajan ja valmistajan välillä.

Puolitus perustuu siihen, että jos esimerkiksi hajonnut moottori vaihdetaan kokonaan uuteen, auto tulee ikäistään parempaan kuntoon ja siksi kuluttajankin pitää maksaa remontista. Käytännössä virhevastuun perusteella tulevista kustannusten jakoperusteista kuluttaja ja maahantuoja vääntävät aina tapauskohtaisesti, sitkeä ja oikeuksiaan tiukasti puolustava kuluttaja saa paremmat prosentit.

Tähän asti kaikki on melko selkeää ja jopa lähes reilua. Ongelmat syntyvät kuitenkin korjausten ja varaosien hinnoista, jotka valmistajat ja maahantuojat itse määrittelevät.
10128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

valitettavasti vag on laskenut tsi moottoreille kestoiäksi vain 100 000km

Äänestä

eipä kiinnosta skoda enää milläänlailla kun näitä uutisia lukee, dacian ja kian osakkeet nousee kovin itäautona tunnettuun skodaan nähden

Äänestä
  • Ei kiinnosta enää ketään. Octavia enää vain Suomen myydyin automalli. Ja ylipäänsä VAG merkit yhteensä vain ylivoimainen markkinajohtaja Suomessa. Siitäs saivat!

    Äänestä

näin eräs omistaja
Mulla on 1.8 TSI DSG7 Superb ambition vm. -10. Ajettu 120 tkm silloin kajahti jakopää ketjun kiristin. Iso oli remppa, vaihdettiin ketju, kiristin, laahaimet? Kampiakselillekin tehtiin jotain. Kesäkuussa meni ja takuu loppui Heinäkuun alussa, joten siltä osin ei hätää, mutta auto oli pajalla ja oli muuten kauan. Välillä oli sijaisauto veloituksetta ja välillä vuokra-auto veloituksella. On tää käsittämätöntä laatua.
Tätä ennen mulla oli Passat TDI 1,9 vm. -08. 100 tkm kohdalla kajahti koko kone, sieltä meni kiertokankia myöten liki koko moottorin sisuskalut uusiksi, tällöin oli ongelmana tuo talvinen jäätymisongelma, eli jäätyminen ja lämpimässä hallissa sulaminen jolloin kaiketi vettä pääsee palotilaan mäntien päälle jne. Että on se sitten bensa, diesel ja bensassa minkäkokoinen moottori tahansa, niin samaa laatua tuntuu olevan. Tämäkin meni takuun rajoissa, mutta että alle 2 vuotiaat autot tuhotutuu moottoriltaan noin totaalisesti, jota ei tee mitkään muut vanhemmatkaan moottorit mitä nämä edellä mainitut tyypit.

ja valotkin
http://www.tekniikkatalous.fi/insinooriuutiset/miksi suomalaisten suosikkiauton ajovalot harittavat uutenakin metsaan/a957446

metsään menee skodan tie ja sinne jää

Äänestä
  • kaikki täyttä faktaa,nyt on vag kusessa

    Äänestä

  • itke julli itke kirjoitti:

    kaikki täyttä faktaa,nyt on vag kusessa

    Miten kukaan järkevä ihminen voi ostaa auton, missä jo uutena on vikoja sekä arveluttavia ominaisuuksia.

    Äänestä

Nettikeskusteluihin perustuvaa "tietoa". Eipä kiinnosta lukea. Oikeaa tietoa saa mm. taksimiehiltä. Hienosti ovat Skodat toimineet ja lisääntyvät koko ajan takseissa.

Äänestä

Skodillac on laatupeli!

Äänestä

skoda on vitsi erittäin huono sellainen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


surullisen kuuluisa kirjoitti:

http://www.talouselama.fi/uutiset/nain ovelasti autojen valmistajat kiemurtelevat eroon virhevastuustaan/a2232542

ja näin siellä lukee

Surullisen kuuluisia esimerkkejä kehityksestä ovat Volkswagenin kehittämät TSI-moottorit ja DSG automaattivaihteistot. Kummankin vioista ja korjauksista on jatkunut jo vuosikausia huikean pitkiä verkkokeskusteluja VAGArena keskustelupalstalla, joissa käsitellään VW:n, lisäksi myös Skodaa, Seatia ja Audia, joista kaikista löytyy samaa tekniikkaa.

Jos uudessa tekniikassa ilmenee vikaa, on kuluttajan suojana aluksi valmistajan myöntämä takuu. Takuu on siitä selkeä, että takuun aikana valmistaja tai maahantuoja sitoutuvat korjaamaan veloituksetta takuun piiriin kuluvat viat.

Monissa autoissa takuuajat ovat kuitenkin lyhyitä, vain kaksi tai kolme vuotta. Kuka silloin maksaa, jos 50 000 kilometriä ajetusta ja 3,5 vuotta vanhasta autosta hajoaa vaikkapa automaattivaihteisto tai moottori?


Virhevastuu avuksi

Tässä kohdassa kuluttajan avuksi ja turvaksi tulee virhevastuu. Kuluttajan on voitava luottaa siihen, että auton osat kestävät tavanomaisen odotettavissa olevan ajan tai ajokilometrit. Esimerkiksi automaattivaihteiston tapauksessa Suomen kuluttajaviranomainen on linjannut, että automaattivaihteiston tulee kestää enemmän kuin 200 000 kilometriä. Vastaavalla tavalla arvioidaan muiden auton osien tavanomaista käyttöikää, jonka verran siis osan pitäisi yleensä kestää.

Jos esimerkiksi oikein käytetyn ja huolto-ohjelman mukaan huolletun auton moottori hajoaa täydellisesti 150 000 kilometrin ajon jälkeen ja odotettavissa elinikä on vaikkapa 300 000 kilometriä, suosittelee kuluttajaviranomainen virhevastuun perusteella todennäköisesti korjauskustannusten puolittamista auton omistajan ja valmistajan välillä.

Puolitus perustuu siihen, että jos esimerkiksi hajonnut moottori vaihdetaan kokonaan uuteen, auto tulee ikäistään parempaan kuntoon ja siksi kuluttajankin pitää maksaa remontista. Käytännössä virhevastuun perusteella tulevista kustannusten jakoperusteista kuluttaja ja maahantuoja vääntävät aina tapauskohtaisesti, sitkeä ja oikeuksiaan tiukasti puolustava kuluttaja saa paremmat prosentit.

Tähän asti kaikki on melko selkeää ja jopa lähes reilua. Ongelmat syntyvät kuitenkin korjausten ja varaosien hinnoista, jotka valmistajat ja maahantuojat itse määrittelevät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu