No ensinnäkin arvostan jos joku jaksaa lukea tätä.
Olen koko elämäni ajan kuunnellut perheeni sisällä itseeni kohdistunutta kiusaamista. Ja kuulen edelleen siitä kuinka läski olen. Olen nykyään 14 vuotias ja anorektikko. Vielä kyllä lievästi, mutta joka päivä syön vähemmän ja vähemmän. Joskus ahdistaa ja on pakko oksentaa. Lähinnä olen ollut vesipaastolla viime viikkojen ajan. Ja koska vesimyrkytys pelottaa syön suolaa teelusikallisen päivässä.
Pääsen kesällä ripille ja äiti vinkkaa jatkuvasti että voisin laihduttaa. Siksi omaankin pakkomielteen seurata tarkasti omaa painoani.
Koulussa ei mene hyvin. 7 luokalla on yks wannabe- anorektikko ja se feikkaa sairastavansa sitä. Ite en ikinä mainostais et sairastan anoreksiaa. Epäilen et mulla on masennus ja kaikki testit mitkä on kylläkin vaan "suuntaa antavia" on samaa mieltä. Ketään meiän perheestä ei kiinnosta mun elämä. Isä puoli lähinnä vaan kiusaa nimittelemällä joskus lyö ihan huviksensa. Koulukuraattorille tai sosiaaliohjaajalle puhuminen ei ole tuottanut tulosta.
Rintsikoihin piilotinhakaneulan jotta voi sitten viillellä koulun vessassa jos siltä tuntuu. Paras kaverini asuu n. 400 km päässä ja nähdäänkin vaan lomilla..
Joskus vaan tuntuu ettei kukaan tarvii mua ja itsemurhakin on käynyt mielessä...
Mitä mun täytyis tehä? Antaa anoreksian viedä mennessään ja kuolla siihen?
Syödä yliannostus jotain lääkkeitä? Vetää ranteet auki?
Olen koko elämäni ajan kuunnellut perheeni sisällä itseeni kohdistunutta kiusaamista. Ja kuulen edelleen siitä kuinka läski olen. Olen nykyään 14 vuotias ja anorektikko. Vielä kyllä lievästi, mutta joka päivä syön vähemmän ja vähemmän. Joskus ahdistaa ja on pakko oksentaa. Lähinnä olen ollut vesipaastolla viime viikkojen ajan. Ja koska vesimyrkytys pelottaa syön suolaa teelusikallisen päivässä.
Pääsen kesällä ripille ja äiti vinkkaa jatkuvasti että voisin laihduttaa. Siksi omaankin pakkomielteen seurata tarkasti omaa painoani.
Koulussa ei mene hyvin. 7 luokalla on yks wannabe- anorektikko ja se feikkaa sairastavansa sitä. Ite en ikinä mainostais et sairastan anoreksiaa. Epäilen et mulla on masennus ja kaikki testit mitkä on kylläkin vaan "suuntaa antavia" on samaa mieltä. Ketään meiän perheestä ei kiinnosta mun elämä. Isä puoli lähinnä vaan kiusaa nimittelemällä joskus lyö ihan huviksensa. Koulukuraattorille tai sosiaaliohjaajalle puhuminen ei ole tuottanut tulosta.
Rintsikoihin piilotinhakaneulan jotta voi sitten viillellä koulun vessassa jos siltä tuntuu. Paras kaverini asuu n. 400 km päässä ja nähdäänkin vaan lomilla..
Joskus vaan tuntuu ettei kukaan tarvii mua ja itsemurhakin on käynyt mielessä...
Mitä mun täytyis tehä? Antaa anoreksian viedä mennessään ja kuolla siihen?
Syödä yliannostus jotain lääkkeitä? Vetää ranteet auki?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sun pitää saada suusi auki kunnolla!
Puhu vaikka terkkarille koulussa. Ota itse yhteys lastensuojeluun. Niitä on jotain nettisivuja nuorille missä voi kertoa ja saa neuvoja.
Sun perheesi on kokonaisuudessaan sairas. Ihmissuhteet perheessä täysin pielessä.
Noin ei ole normaliperheessä. Totta kai riitoja tulee ja muuta, mutta koskaan ei aikuinen saa ruumiillisesti kurittaa eikä henkisesti pahoinpidellä! Se on laissa kielletty!
Ei tarvitse pelätä että jos puhut, sinut viedään oikopäätä johonkin. Ei, vaan perheesi saa tukea ja apua, ja kaikkein tärkein; SINÄ saat tukea ja apua!
Olet hieno nuori tyttö jolla epäonneksi on tuollainen tilanne nyt. Se ei tarkoita että sinä olisit huono tai paha, vaan olosuhteet ovat vääristyneet. Nyt pitää alkaa hakea siihen ratkaisua. Anoreksia ja viiltely (avunhuutoja!) eivät ole ratkaisu. Pahentavat vain asiaa.
Mitä jos printtaisit ulos tämän keskustelun ja veisit ensin vaikka terkalle luettavaksi. Kerro, että tilanne on kestämätön. Tai jollekin opettajalle jos sellaista on johonvoisit luottaa? Tai muulle aikuiselle vastuulliselle henkilölle? Älä anna periksi! Lupaa että teet niin!