Mitä kuuluu ppo-raunioille kun osakkeiden lunastuksesta ei ole kuulunut mitään pitkään aikaan? Alkuun oli isoja summia julkisuudessa per, osake! Onko kassa kuivunut kuluihin ja osakkaille pyöreät nollat?
PPO-rauniot
roope ankka
38424
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Kysymys, kun saisi vain oikeita vastauksia, ei luuloja, eikä arvailuja. Milloinka lienee kevätkokous?
Tulleen kirjelmän perusteella siis jaettavaa on 136 M€ eli 27000 jäsenelle siitä riittää 5000 €.
Nyt lupaillaan 1500 e mutta "rouvan helmoihin" jäisi 96 M€ jota ei haluta jakaa niille kenen rahoja ne on ? Miksi ei ? Nuo luvatut korkoprosentit on ihan huuhaata ja lisäksi edelleen pelotellaan noilla veroseuraamuksilla.. Ei se kuulkaa maailma ja yhteiskunta niin pyöri , että osuuskunnan kallis organisaatio elelee rouviksi jäsenien rahoilla , kyllä jäsenillekkin pitää oma osuutensa antaa.
Tulkaa seuraavaan osuuskuntakokoukseen ja äänestetään fyrkat itselle eikä polteta nykymalliin etelän kurjuuteen konsulteille ja kalliille lakimiehille !
höpö höpö mehä teemmä juuri päinvastoin, sinun esitys on täyttä huuhaata!
osakkaille tuli eilen kirje ja kyllä rupeaa näyttään huonolta miten niitä rahoja
ei muka pystytä jakamaan
Olihan siinä jos joku haluaa osuutesa pois sehän saa 120e, miksi enenpää ahnehit?
..ota osuutes pois niin jää meille enempi jaettavaa..kun sitä voisit sinäkin saada 5000 €..Mietippä sitä !! Kyllä mulle sille käyttöä löytyy
PPO:lla on ollu hyvä johto kun on noin suuri varanto, ei sinun ansiota tyydy vain siihen mitä oot maksanu 120e osuuteesi, jos kerran haluat takaisin osuutesi!
toista sataa vuotta osakkaat maksaneet tuota varantoa, nyt aika ottaa se hyöty pois.
Höpö höpö, ei oskkaat noin paljon oo maksanu, PPO hyvä johto hyvin tuottavasti sijoittanu rahat, hyvä kun jatkossakin saahaan korkotuloja sioituksillemme!
Ei muuta kuin rahat jäsenille. PPO KUOPPAAN !, Sijoitus yhtiössä meiltä viedään kaikkirahat herrojen taskuun. Aikoinaan maksoin ppo osakkeesta n,4000 mk niin vielä voi saada omat pois.
Yhtiöstä, tulipa verja tai ei. Parempi pyy pivossa kuin kaksi oksalla.
joo sen asiakaskyselyn näkyy tekevän sama firma joka oli muutellut helsingissä tuloksia niin että olivat ihan pers.ellään, samoin käy näissä osuuskunnankin otannoissa
Rahat omaan käyttöön, tulipa veroja tai ei. Ei meidän tarvitse veronkiertoa harjoittaa. Varsinkaan sen varjolla, että toiset pääsevät sillä varjolla mässäileen meidän rahoilla.
Onhan se mahollisuus saaha rahasa takasi ku sanoo jäseenytesä irti saat sen maksamasi120e, eipähä sitte enempää marinoit!
On kutistunut kolmitonninen jonka markka-aikaan maksoin. Vaikka kerrotaan miten hyvin yhtiö on pärjännyt.
Noo markathan on nykyisin nollanarvoisia, ei voi puha samana paivänäkään eurojen kanssa.
Aivan totta, markoilla ei tee mitään. Mutta markka-ajasta kuitenkin on tultu tähän päivään. Tänä aikana kaikki muu tavara on noussut huimasti. PPO:n osuuden arvo vain laskenut.
äläkää hel.etissä sanoko jäsenyyttänne irti, se on 5000 € arvoinen, lankapuhelimen voi lopettaa elisan palveluna jos ei pidä maksuja liian isoina mutta Osuuskunta PPO:n jäsenyydellä ei ole mitään yhteyttä siihen enään. Osuuskunnan jäsenillä on 136 M€ omaisuus joka jaetaan heille jos he niin haluavat..n 5000 €/jäsen.. sen hätiköidysti tehty "heti pois" hinta on tosiaan 120 €/osuus mutta arvo omaisuus jaettuan ja osuuskunta purettuna 5000 €
Arvo ja PPO:n nykyiset rahavarat ovat kaksi eri asiaa. Tämä kertoo vain sen, miten paljon johtajat / hallitus ovat meidän pääomalla tienanneet. Nyt näyttää siltä, että varat halutaan laittaa suuren maailman tyyliin, sijoituksiin, jotka eivät hyödytä meitä jäseniä millään tavalla.
Sillä vuotuisella 20 - 30 palautuksella ei ole mitään merkitystä.
Ei noin, johtajat ja päättäjät on vain tehneet hyviä päätöksiä kun pääoma on kasvanu, turha hyvää on lopettaa!
Kun lukee tarkasti osuuskunta ppo.lta tulleen kirjeen niin jälleen paljastuu miten tj ja hallitus yrittää jäseniä jujuttaa.
Kirjeessä luvataan 8 % tuotto jäsenien sijoituksille. Se on hallinnon mielestä vain se osuusmaksu 120 € jolle siis luvataan 9,60 € korko/v. Jaettaisiin 270 000 €/v tuon lupauksen mukaan.
Sisään jäisi rahaa siitä 94 M€:sta 93,73 M€:oa..pelattavaksi sijoituksilla. Siinähän ei olevan organisaation yli 0,5 M€:n aiheuttamat kulutkaan tunnu missään.
Ei se ole ihme kun tj ja muut mukaanpäässeet yrittävät ajaa noin voimakkaasti tuota sijoitusharhaa.
No osuuskunta on laittomassa tilassa ja tj+ hallitus tekee kaikki päätökset omaan piikkiinsä.
Valta on edelleen jäsenillä jota kannattaa käyttää.
olen vahvasti sitä mieltä, että annetaan sijoitusten jatkua.
Sinä, minä ja toiset jäsenet siitä hyötyvät. Hyötyjiä ovat yhtiössä töissä olevat, montako niitä on tj:n lisäksi.
Muita hyvötyjiä ovat isommat kunnat, ei Haapavesi kuulu siihen joukkoon. Sekä hallituksen jäsenet, pääsevät esittämään isoja päättäjiä. Käyvät tutustumassa uusiin sijoituskohteisiin, ympäri maailman, meidän rahoilla.
Jos tekevät työsä yhtähyvin kuin tähänkinasti niin meidän osakepotti vain kasvaa ja saamme lisätuloja rutkasti.
Miten paljon sinä saat lisätuloja / vuosi. Ojalan laskuopin mukaan9,60 € / osuus. Ei se ainakaan minua hyödytä.
Todennäköisin vaihtoehto on, kun hallintokulut lasketaan pois, että joka vuosi jakopotti pienenee.
Hyvä kirjoitus, Kotiläksy thty!
katotaan nyt ensin se meille hallintoneuvostossa julkituotu avin:n erityistarkatuksen esilletuomat harhaanjohtamiselta vaikuttavat esitykset ja sitten otetaan tiukka linja jatkossa esityksiin joita palkkarengit meille yrittää tyrkyttää. Harmittaa kun ei ole tullut oltua aikaisemmin jämäkämpi ja perehdyttyä taustoihin..no parempi myöhään kuin ei milloinkaan. On nuo omat pisnekset kuitenkin pääosassa. Onneksi joku osasi konsultoida oikeaan suuntaan.
Osuuskunta PPO:ssa suoritetaan erityistarkastus
Aluehallintovirasto on 27.3.2014 tekemässään päätöksessä määrännyt erityistarkastuksen koskien Osuuskunta PPO:n hallintoa ja kirjanpitoa siltä osin kuin kyse on Datame Oy:n osakeomistuksen hankkimisesta. Muilta osin Aluehallintovirasto on hylännyt hakemuksen. Tältä osin AVI:n esitystä tulee tutkimaan Eduskunnan oikeusasiamies.
Osuuskunnan kokouksessa 24.10.2013 mitattiin kannatusta jäsenten tekemälle esitykselle, joka koski erityistarkastuksen järjestämistä osuuskunnassa. Esitystä kannatti yli 52 % kokouksessa edustetuista jäsenistä,joten jäsenillä oli oikeus hakea Aluehallintovirastolta erityistarkastuksen järjestämistä. Hakemus tehtiin 11- 2013. Osuuskunta jätti asiasta viikottain useita vastineita Aluehallintovirastolle, sillä hakemuksessa hallitus ei hyväksynyt kokouksessa vaadittuja ja kannatettuja esityksiä. Tarkastuksen laajuuden hallitus epäsi osuuskuntakokouksessa esitetyistä ja kirjatuista puheenvuoroista huolimatta.
Osuuskunnan hallitus pitää nyt 6 kk jälkikäteen erityistarkastuksen järjestämistä myönteisenä asiana. Tarkastuksen kautta saa jäsenet selvyyden Datame-omistukseen ja onko hallinto ylittänyt toimivaltansa aiheuttaen merkittäviä tappioita 12,7 M€ ja muita rasitteita osuuskunnalle Tehtävään on nimetty asianajaja Harri Ojala.
Osuuskunta on omistanut 35,2 % langattomaan tekniikkaan keskittyvästä Datamesta Oy:sta sekä lisäksi Telekarelian ja Kymen Puhelimen kautta lähes vastaavan lisäosan. Loppuosan osakkeista ovat omistaneet 10 muuta paikallispuhelinyhtiötä. Omistajat ovat hakeneet Datamen konkurssiin marraskuussa 2013 vaikka sen piti olla ylösajovaiheessa kuten 31.5.2013 kokouksessa jäsenille esitetttiin hallituksen ja tj:n toimesta.
Onko tuo tieto jostain julkisesti saatavilla?
Entinen toimitusjohtaja näyttää himoavan eduskuntaan, ajamaan alueen yhteistä etua :-)
Se erityistarkastus sitten tuli, nyt saa jäsenet tietää mitä on kulissien takana esitetty ja päätetty. Seuraavassa osuuskuntakokouksessa kuullaan. Ihmettelen hallintoihmisten kannanottoja tarkastusta vastaan, mitähän heillä on pelättävää, tiesivätkökään mitä ovat päättäneet ja nyt se on v.2012 jälkeen alkanut valjeta ? Varmaan ovat nyt jo kriittisempiä esityksille ja eivät hyväksy niin helposti kauniita visioita..niihin tarvitaan faktaa. Harmittaa kuitenkin kun menee niin suuret kulut omaisuusmassasta kalliisiin hoitokuluihin organisaation osalta. Eihän muuallakaan ole joka sijoitussalkulle omaa toimitus-talousjohtajaa ja sihteeriä ..ei ne ilmaiseksi ns. töitä tee !
Osuuskunta PPO:on raunioille kuuluu sellaista, että jos jäsenet haluaa niin voidaan saada n 5000 € jokaiselle mutta jos eivät halua niin saatavissa on nyt 1500 € ja loput menee kolmen tytyn ja ..montako siellä lienee..pari-kolme kymmentä hallituksessa ja hallintoneuvoksissa niitä nauttimassa kuluihin ns. ajan saatossa.
Mutta jos osuuskunnan jäsenet haluaa niin seuratkaa tilannetta ja olkaa valmiit saamaan ne loput n. 3500 €/jäsen itsellenne.. siihen ei tarvita kuin osuuskunta kokouksessa kannatus päätökselle.
Ei kannata tuollanen homma menee veroihin vain, mää vastustan jyrkästi sinun esitystä, hyvinhän nuo sijotukset on tuottanu tähänkin asti!
Vain, täytyyhän valtionkin hyötyä, jos veroja kierretään jatkuvasti, verot vain kasvavat jossakin muodossa.
Vanha tj potkittu hallituksesta, uusi ei muka halua mukaan.
On kuitenkin poltettu taas rahaa Ouluun jne.
Medioissa annetaan harhaanjohtavaa tietoa sijoitusosuuskunnasta.
PPO Sijoitus Oy on Osuuskunta PPO:n 100 % omistama yhtiö jonka se on omistanut yli 1 V joten se voidaan myydä ilman veroseuraamuksia ja saada sieltä 21 M€ Osuuskunta PPO:lle rahaa jaettavaksi jäsenille. Muuten ne on kohta hevon p.ersiessä eikä niihin pääse käsiksi edes ukko m.stalainen.
Hyvä kirjoitus hyvonen on rustannut,olen täysin samaa mieltä asiasta.
Pystyyn, eihän se ole ollenkaan soveliasta PPO:n toimintaa, mitä Nivala-lehden sivulta sai tänään lukea, hankkeilla olevista jäsenten erottamisista.
Oulaisten miestä syytetään aivan asiallisista tiedusteluista, mitä hän kertoi tehneensä. Millä tavalla se vahingoittaa osuuskunnan toimintaa?
Onko niin, että meiltä jäseniltä halutaan tehdä enstistä enempi päätöksiä "pimennossa". Täytyy jäsenellä olla oikeus kysyä, ja tarvittaessa kyseenalaistaa tehtyjä ratkaisuja.
Vaikuttaa vahvasti siltä, että hallinto on astunt sille tielle, että niistä ei saa kysyä eikä kysellä, mitä tuli tehtyä. Hallinto on noussut jalustalle, jolta se pitää palauttaa maan pinnalle.
Puretaan hallitusti pulju ja otetaan rahat omiin taskuihin.
Joko siellä on mietitty uusia hallintojäseniä osuuskuntaan. Jos jäsenyrityksen edustaja ei itse lähde niin antakaa valtakirja jollekkin, niille löytyy alueen ihmisiä käyttämään ettei tarvi ylivieskan malliin raahata serbijalkapalloilijoita äänestämään hallituksen puolesta, niillä oli demari kaupungin valtuutettu hallintoneuvoston jäsen viimeksi neuvomassa rukseja jäsenien esityksiä vastaan..