Kertokaapa missä voisi opiskella jotain muuta vaatesuunnittelua kuin ihan suoraa muotisellaista. Sitä kai löytyy Taikista. Onko muita kiinnostavia. Tiedän että Ewtekissä on ollut myös teatterilinja tms. Se kai oli vain yksi kurssi tms. Tiedättekö muista, pääkaupunkiseudulla. Nettikään ei aina kerro kaikkea, eikä varsinkaan sisällöstä...
pukuopiskelija
innokas
2
569
Vastaukset
- opiskelusta
TaiKissa on nykyään teatteri- ja elokuvapukusuunnittelikoulutusta. (Esittävän taiteen pukusuunnittelu). Löytyy netistä lavastuksen alta.
- vaatetussuunnittelija
Tutustu ihmeessä Kuopion Taideakatemiaan ja sen opinto-ohjelmaan. Itse olen opiskellut siellä ja saanut mielestäni hyvät valmiudet. Itse suuntauduin teollisuuteen, mutta opiskelutoveristani tuli elokuva-teatteri- pukusuunnittelija. Varsinainen suuntautuminen tehdään vasta työelämässä siellä tapahtuu se lopullinen "koulutus".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672415- 661387
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww761210EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41137- 79855
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19800- 43688
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta83672Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe25649- 30646