masennus

toivon et joku jaksas ees lukee. Mut niin. Mä muutin vuos sitten ulkomaille en kovin kauas mutta kumminkin.Tallinnaan asti. Kaikki kaverini ja ystäväni jäivät suomeen joten näen heitä parhaimmillaan 3-4 vuodessa. Ja tietysti juttelen niin usein kun pystyn niin messengerissä heidän kanssa. Mutta minulla ei ollut helppo lapsuus ala-,ylä-aste aikana olin koulukiusattu(lukiossa nyt). Niin mutta kun muutin tännr niin heti tuli ongelmaksi se, että olen vieraassa maassa ja on vieras kieli, joten en ole saanut muita kavereita vuodessa, kun luokkakaverit jotka ovat onneksi suomalaisia. Ja tänne tultua vanhempani ovat alkaneet riitelemään keskenään enemmän ja samoin minä vanhempien kesken joka masentaa minua entisestään. Olen muutaman kerran jopa viiltänyt itseäni saadakseni pahan olon pois sekä ajatellut itsemurhaa. Mutta en ole toteuttanut. Olen kertonut tästä kahdelle ihmiselle.Yhdelle kaverille täällä ja todella hyvälle ystävälleni joka asuu Suomessa. Hän on saanut puhuttua minulle sentään vähän järkeä päähän. Ja vaikka en asu täällä enää 1,5 vuotta enempää niin silti tuntuu, että sekin on liikaa.


Jos joku osaisi sanoa jotaon minun tilanteeseen liittyen niin olisin kiitollinen.:)

Ja anteeksi tekstin sekavuus toivottavasti saatte selvää.
1325
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tiedän, mitä on asua vieraassa maassa, monet ovat täällä vihreitä kateudesta, että joku pääsee, mutta todellisuus on toista. Ihan näin vanhempana muutamia asioita. Vanhempiesi riitely johtuu ehkä myös tuttujen kuvioiden katoamisesta, kuten sinunkin. Pidä mahdollisimman paljon yhteyttä ystäviisi täällä, mutta hyväksy se tosiasia, että kotisi on Tallinnassa vielä vähän aikaa, ethän halua menettää tätä aikaa elämästäsi huonoon oloon. Jos nyt hankit tietoa Virosta, opettelet vähän kieltä ja tutustut maahan, se voi avata sinulle jopa hyvän ammatin, luultavasti sitä ainakin arvostettaisiin tulevaisuudessa eli hyödynnä jotenkin aikasi siellä, koska murehtimalla omaa surkeutta, kadotat vain pari vuotta. Ehkä sinusta tulee kesäopas sinne, kun rahoitat yliopisto-opiskelua täällä tai isona ministeriön neuvonantaja Virokysymyksissä, kuka tietää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Masentunut? kirjoitti:

toivon et joku jaksas ees lukee. Mut niin. Mä muutin vuos sitten ulkomaille en kovin kauas mutta kumminkin.Tallinnaan asti. Kaikki kaverini ja ystäväni jäivät suomeen joten näen heitä parhaimmillaan 3-4 vuodessa. Ja tietysti juttelen niin usein kun pystyn niin messengerissä heidän kanssa. Mutta minulla ei ollut helppo lapsuus ala-,ylä-aste aikana olin koulukiusattu(lukiossa nyt). Niin mutta kun muutin tännr niin heti tuli ongelmaksi se, että olen vieraassa maassa ja on vieras kieli, joten en ole saanut muita kavereita vuodessa, kun luokkakaverit jotka ovat onneksi suomalaisia. Ja tänne tultua vanhempani ovat alkaneet riitelemään keskenään enemmän ja samoin minä vanhempien kesken joka masentaa minua entisestään. Olen muutaman kerran jopa viiltänyt itseäni saadakseni pahan olon pois sekä ajatellut itsemurhaa. Mutta en ole toteuttanut. Olen kertonut tästä kahdelle ihmiselle.Yhdelle kaverille täällä ja todella hyvälle ystävälleni joka asuu Suomessa. Hän on saanut puhuttua minulle sentään vähän järkeä päähän. Ja vaikka en asu täällä enää 1,5 vuotta enempää niin silti tuntuu, että sekin on liikaa.


Jos joku osaisi sanoa jotaon minun tilanteeseen liittyen niin olisin kiitollinen.:)

Ja anteeksi tekstin sekavuus toivottavasti saatte selvää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu