Oppitunti.

Ei se mikään arvoitus ole vaan looginen jatkumo. Siinä ei ole mitään ratkaistavaa, koska voin kertoa sen itse.

kuvitella mitään kovin pitkästi . Tää reality keskeyttää aina jaihan hyvä niin.
isosta veljestä,, et silloin hän tuntui isolta ja vähän pelottavaltakin joskus.
Piti varoa herättämästä ja hipsiä varpaillaan aamuisin ohi. Sitä väsytti tai sil oli varmaan krapula, en mä sitä tajunnut silloin.
Mäntti se oli ja kaikentietävä ja pikkutarkka ja omituinen ja äkäpussi.
Mut soitti se hyvää musaa.
Paljon on hauskoja muistojakin. En kerro, mut on niitä enemmän, kuin huonoja.

Aika kuluu niin nopeasti, eikä niitä vuosia saa takaisin.

Ei ehkä kannata miettiä toisen asioita kovin tarkasti eikä miettiä miten toisesta tuli juuri se mikä on. Asiat ei aina ole niin musta-valkoisia..

Noita sanoja itsekin vastikään käyttäneenä (miten hänestä tuli hän) tavallaan ymmärrän aloittajan sitä puolta. Itse en kuitenkaan ole juuri ollenkaan kuvitellut mitään, enkä ajatellut minään arvoituksena, vaan mieluummin kuulisin häneltä itseltään elämänsä kulusta.

Vaikka kaikki hänessä tavallaan kiinnostaa, ja siinä mielessä lapsuuskin, niin enemmän kuitenkin se aika, kun on jo maailmalle lähtenyt. Itse ainakin koen muuttuneeni eniten aikana, jolloin en ole enää kotona asunut. Jos nyt joku yksittäinen asia hänen elämässään saa uteliaisuuteni heräämään, niin se on tämä Suomi on pieni maa -linkki. Että miten eräästä menneisyyteni mukavasta ihmisestä tuli hänen elämänsä tärkeä ihminen.