Sosiaalipummi sai selkäsaunan äidiltään

piiskaa!

Kalle oli jäänyt peruskoulun jälkeen makailemaan kotiin äitinsä helmoihin. Hän ei edes hakenut opiskelemaan itselleen ammattia, saati olisi ilmoittautunut työkkäriin. Sen sijaan hän pummasi rahaa vanhemmiltaan ja sossusta.

Pian pojan äiti huomasi, että hänen poikansa on sosiaalipummi. Hän käskikin poikansa mennä heti seuraavana aamuna työkkäriin ammatinvalinta ohjaukseen. Mutta Kallella oli kieroutunut sosiaalipummin luonne. Hän tahtoi mielummin pelata päivät pitkät kotonaan pleikkaria. Äiti päättikin antaa pojalleen opetuksen.

Äiti käski poikansa hakea risun ulkoa, mutta Kalle ei totellut. Päättäväinen äiti päättikin siltä seisomalta antaa pojalleen selkäsaunan. Hän haki vyön ja otti poikansa kiinni, jonka jälkeen veti hänen housut kinttuihin. Tämän jälkeen äiti kävi lyömään poikaansa solkipäällä paljaalle perseelle niin kovaa kuin suinkin jaksoi pitäen samalla toisella kädellä poikaansa kiinni.

Naapurit olivat kuulleet Teron huutoa aina kun lyönti osui hänen perseelleen. Eräs hyvä ystäväni asuu Teron naapurissa ja kertoi ajtelleensa, että siellä on menossa kurinpalautus, eikä reagoinut sen enenmpää.

Vasta viikkoa myöhemmin Teron äiti kertoi naapureille antaneensa sosiaalipummi pojalleen kunnon selkäsaunan. He saivat yhdessä oikein makeat naurut kun puhuivat Teron tapauksesta.

PS. Teron äiti kertoi naapureilleen antavansa pojalle uuden selkäsaunan mikäli hän ei hae ja pääse seuraavasssa yhteishaussa opiskelemaan. Hän kutsuu kuulemma myös tuttavat katsomaan. Siinä Terolle motivaatiota!

13

330

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ---

      Kuka se Kalle oli? Entä Tero?

      • piiskaa!

        Kalle ja Tero ovat veljeksiä. Heidän nimensä menevät sekaisin. Joka tapauksessa pikkuveli oli kertonut koulussa isoveljensä selkäsaunasta. Voit vain uskoa, mitkä naurut se kirvoitti hulttion entisissä opettajissa.

        Kallen ja Teron äiti on muuten sossu. Työkavereilta meni kuulemma kahvit väärään kurkkuun, kun Päivi kertoi antaneensa isommalle pojalleen selkää. Sirpakin ymmärsi nyt miksi Päivin poika ei halunnut istua hänen työhuoneessaan, kun tuloi tapansa mukaisesti pummaamaan kalja rahaa.


      • Naurattihan tuo
        piiskaa! kirjoitti:

        Kalle ja Tero ovat veljeksiä. Heidän nimensä menevät sekaisin. Joka tapauksessa pikkuveli oli kertonut koulussa isoveljensä selkäsaunasta. Voit vain uskoa, mitkä naurut se kirvoitti hulttion entisissä opettajissa.

        Kallen ja Teron äiti on muuten sossu. Työkavereilta meni kuulemma kahvit väärään kurkkuun, kun Päivi kertoi antaneensa isommalle pojalleen selkää. Sirpakin ymmärsi nyt miksi Päivin poika ei halunnut istua hänen työhuoneessaan, kun tuloi tapansa mukaisesti pummaamaan kalja rahaa.

        "Voit vain uskoa, mitkä naurut se kirvoitti..."



        Kyllä minuakin nauratti.

        Mutta itse tarina kuulosti liian hyvältä, ollakseen totta.

        Vanhoina hyvinä aikoina tällaiset, kuvaamasi suorasukaiset kurinpitokeinot olivat yleisessä käytössä ja tehosivat myös.


    • mösh

      Tuntuu tuo "vanhojen hyvien aikojen" väkivaltaa ihannoiva elämäntyyli olevan vielä huolestuttavan läsnä ihmisissä.

      Väkivalta ei korjaa mitään. Uhkailu ja pelko eivät motivoi ihmistä oikein.

      • entinen tt

        Mäkin suhtauduin ennen hyvin kileteisesti piiskaan/selkäsaunaan. Näin yli 30 kymppisenä asioita osaa ajatella laajemmin. Kaikki voi olla hyvää tai huonoa. Kaikista tärkeimpänä minä näen kasvatustieteiliojänä sen, että vanhemmat tuntevat lapsensa ja todella välittävät hänestä.

        Kumpi nyt on parempi: koptiaresti vai selkäsauna. Varmaan riippuu lapsesta. Toki ruumiillista kuritusta on käytetty erittäin väärin ja on hyvä että se on virallisesti kielletty. Itse en siis kannata ruumiillista kuritusta yleisesti ainakaan. Mutta ei se minusta nyt mikään suuri synti ole, jos vanhemmat ovat esimerkiksi aidosti huolissaan nuoresta ja haluavat herätellä häntä. Tänään vasta tuli uutisissa miten monet nuoret syrjäytyvät jatko-opinnoista.

        Tärkeintä mielestäni aito välittämien ja lasten huomioiminen yksilöinä.


      • 4+11
        entinen tt kirjoitti:

        Mäkin suhtauduin ennen hyvin kileteisesti piiskaan/selkäsaunaan. Näin yli 30 kymppisenä asioita osaa ajatella laajemmin. Kaikki voi olla hyvää tai huonoa. Kaikista tärkeimpänä minä näen kasvatustieteiliojänä sen, että vanhemmat tuntevat lapsensa ja todella välittävät hänestä.

        Kumpi nyt on parempi: koptiaresti vai selkäsauna. Varmaan riippuu lapsesta. Toki ruumiillista kuritusta on käytetty erittäin väärin ja on hyvä että se on virallisesti kielletty. Itse en siis kannata ruumiillista kuritusta yleisesti ainakaan. Mutta ei se minusta nyt mikään suuri synti ole, jos vanhemmat ovat esimerkiksi aidosti huolissaan nuoresta ja haluavat herätellä häntä. Tänään vasta tuli uutisissa miten monet nuoret syrjäytyvät jatko-opinnoista.

        Tärkeintä mielestäni aito välittämien ja lasten huomioiminen yksilöinä.

        "Näin yli 30 kymppisenä.." huh, onpa sinulle kertynyt ikää...


      • Naurattihan tuo

        "Väkivalta ei korjaa mitään."

        Eihän se sellaisenaan mitään korjaakaan, siinä olet oikeassa.

        Mutta kun kaiken vallankäytön viimekätisenä takeena on väkivalta, ja ainakin toistaiseksi meidänkin hyvinvointiyhteiskunnassa on mittavat määrät vallankäytön avulla hoidettavia toimintoja, niin emme me tästä "väkivalta"-nimisestä vallankäytön osatekijästä mihinkään pääse.

        "Uhkailu ja pelko eivät motivoi ihmistä oikein."

        Niin, ja mitä tehdään sen jälkeen, kun joitakin ihmistyyppejä mikään muukaan toiminta ei motivoi tekemään oikein, eikä varsinkaan motivoi tekemään mitään, mitä muuta haluavat?


      • entinen tt
        4+11 kirjoitti:

        "Näin yli 30 kymppisenä.." huh, onpa sinulle kertynyt ikää...

        Hyvä sarkastinen huomio. Pidän itseäni jo isona, niin kuin me kaikki. Täytyykin ruveta olemaan kunnolla, etten saa äidiltä selkää. Se olisikin, kun m enisi joku kerta käymään ja vetäisi housuni alas keskellä pihaa ja sanoisi "parempi myöhään kun ei milloinkaan".


    • juba90

      Jahas, pahoinpitely tapahtunut. Varmaankin sitten äippä tahtoo iloisesti sakkoja maksella, kun lastaan pieksee.

    • piiskaa!

      Kyseinen lapsi otti hienosti ansaitun rangaistuksen vastaan eikä valittanut siitä kenellekkään. Rangaistushan tuli siitä kun "Tero" jätti toteuttamatta äitinsä käskyn eikä mennyt ammatinvalinta ohjaukseen työkkäriin.

      Kaiken kaikkiaan hän sai selkää erittäin hauskalla tavalla. Teron äiti on muistellut monet kerrat naapureiden kanssa tapahtunutta saaden siiitä mahtavat naurut. Kaiken kaikkiaan "Sirpa" on erittäin tyytyväinen interventioon, niin kuin ammattikielellä puhutaan. Vanha kansa on osoittanut olevansa oikeassa joka suhteessa. Myös siinä, että parempi myöhään kun ei milloinkaan.Vanhoissa keinoissa vara parempi.

      Ajattelin raportoida tämän iloisen tapahtuman piristääkseni teidän päivää. Tähänkin ketjuun on nähtävästi tullut jotakin älytöntä ylianalyyttistä juttua. Vähän kuin Sirpan työkaverit :-). Heidän mielestään se on nähtävästi oikein olla sossupummi, joka elää vanhempien/sossun rahoilla. Toki muutin kuvaukseen nimet, johtuen eettisistä syistä.

    • Kunnolinenpoika

      Meidän naapurina asui äiti poikansa kanssa. Poika oli yli 20v Ja työn teko tai opiskelu ei kiinnostanut. Vain ryyppääminen ja pahan teko oli pojalla aina mielessä. Pojan isästä ei ollut tietoa. Äitinsä mietti mitä voisi tehdä poikansa hyväksi. Ja hän kyseli naapureiltaan neuvoa. Yksi naapuri käski ottaa yhteyttä Lasseen. Ja hän meni lassen luokse, Ja selitti poikansa propleeman sille. Lasse lupasi auttaa sillä ehdolla että häneltä ei kieletä yhtään mitään. Kun häntä panettaa sinä tulet mun luokseni, Ja annat kunnolla pillua minulle, Sekä minä teen sun pojallesi ihan mitä minua vain huvittaa. Ja pojan äiti suostui, Kun ei ollut muita vaihto ehtoja käyttää.Sen jälkeen meni 2 tai 3 päivää, Lasse tuli naisen asunnolle, Ja kävi poikaan kiinni. Otti pojalta alapään paljaaksi, Ja antoi remmillä oikein hyvin selkään pojalle. Laittoi sen pojan nurkkaan häpemään, Ja sanoi sen pojan äidille, Menet makuu huoneen puolelle, Riisut kaikki vaatteesi pois, Minä tulen kohta naimaan sinua. Ja sinä poika peset lattiat täällä, Sekä tamppaat matot pihalla alapää paljaana, Kun minä olen valmis sun äitisi kanssa, Minä tarkistan työsi jälkesi, Ja jos on huomautettavaa, Niin me mennään pihalle, Ja minä annan sulle uudestaan selkään.Sen jälkeen Lasse meni naimaan pojan äitiä hyvin kovaan, Kaikki naapurit kuulivat että nyt lasse nussii pojan äitiä hyvin lujaan. Ja ne tulivat pihalle kuuntelemaan, Ja katselemaan kun tuli poika alapää paljaana mattoja tamppaamaan, Takapuoli hyvin piiskattuna, Sen jälkeen poika pesi lattiat, Ja haki matot takasin lattialle. Lasse tuli alasti ulos ja sanoi ihmisille, Tästä hetkestä lähtien MINÄ kannan vastuun Vaimostani sekä pojastani, Minä otan pojan mulle töihin ja pojan äidistä minä otan vaimon itselleni. Sen jälkeen se käski sitä naista tulemaan näkyville, Ja sillä naisella oli aamutakki päällä, Lasse otti sen pois siltä, Haluatko tulla mulle vaimokseni sanoi Lasse. Se nainen suostui Lassen kosintaan, Sen jälkeen Lasse käski poikaa tulemaan luokseen, Ja käski ottaa paidan pois päältään, Sen jälkeen Lasse otti yhteen käteensä Vaimonsa käden ja yhteen pojan käden, Minä olen nyt teidän pomonne, Ja jos rupeatte temppuilemaan mulle saatte samaa lääkettä kuin poika sai äsken. Sen jälkeen ne menivät sisälle taloonsa. Ja naapurit menivät pois. Pojasta tuli hyvin kunnollinen työläinen sille ukolle. Lasse maksoi pojalle ajokortin ja osti auton. Vaimolleen hyviä vaatteita, Sekä antoi rahaa sille. Vaimo synnytti Lasselle 2 lasta, Joista Lasse piti hyvää huolta.

      • Kunnolinenpoika

        Lisäys yläpuolen kirjoitukseeni: Lasse oli hyvin rikas mies, Se omisti monta taloa siinä kylässä jossa me asuttiin (me asuttiin Lassen omistamassa talossa). Lassella oli sormensa monessa yrityksessä mukana, Kaikki pitivät Lassea reiluna jätkänä, Kun Lasse sanoi jotakin niin kaikki tottelivat heti Lassea.


      • meneeainavaanoudommaksi

        Mistäs raamatusta tämä on vetäisty??


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      309
      7062
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2106
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1317
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1267
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1186
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1106
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1051
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      992
    Aihe