Stadiin rakennuskielto yksiöille ja kaksioille

Tällaista olen kuullut että kaupunginhallituksessa kaavaillaan väliaikaista rakennuskieltoa pienille asunnoille. Tämän takana on se että asumisväljyyttä halutaan kasvattaa.

Mielestäni olisi hyvä päätös. Vain kolmioita isompia asuntoja tänne. Pitää kysynnän ja tarjonnan mukavasti epätasapainossa mikä ei voi olla korreloimatta hintoihin.
11161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Netissä esitetyistä prosenttiluvuista 89,32% on roskaa. Netissä kiertävistä huhuista puhuttaessa prosenttiosuus on huomattavasti suurempi.

Tuossa ei oikein olisi järkeä. Ihmiset asuvat yhä enemmän ja yhä pidempiä aikoja yksin, niin opiskelijat, nuoret aikuiset kuin eläkeläisetkin. Vaikka moni hakeutuukin kaksioon varallisuuden sen salliessa, on yksiöillä kuitenkin rankka kysyntänsä edelleenkin.

3+ -kämppien rakentaminen stadiin olisi kyllä siinä mielessä kiva idea, että asuntojen hinnat nousisivat mukavasti. Yksi kolmio kun vie helposti saman tilan kuin neljä yksiötä.

Äänestä

Olet tainnut kuulla tuon omassa päässäsi, nimittäin nykyään nimittäin rakennetaan enemmän pieniä asuntoja ja niitä on suositeltu rakentamaan jo kaavoissakin.

Äänestä

Helsingin kaupunginjohdon tuntien, en ihmettelisi lainkaan. Sellainen määrä kaupunkia tuhoavia päätöksiä on jo tehty ja tullaan varmasti vielä tekemään. Tällainen ei mitenkään poikkeaisi linjasta.

Äänestä

siinä tulee teppo tuhnulle ja lauri lurkille äkkiä kommuuniin muutto kun ei pienempää löydy ja isompaan ei riitä pätäkkä...

Äänestä

Minä olen sitä mieltä että tämä olisi hyvä ajatus.

Nostaisi suomalaisten elintasoa jos asumisväljyys kasvaisi helsingissä!

Äänestä

Helsingin kaupungilla on ollut jo vuosia 75 m2 keskikokosääntö kerrostaloyhtiöiden rakennusluville. Tämän takia pieniä asuntoja ei rakenneta paljoa koska silloin samaan yhtiään pitää rakentaa vastaavasti yli 100 m2 asuntoja joiden myyminen monilla alueilla on lähes mahdotonta. Maksaisitko esim. Vallilassa 110 m2 asunnosta lähes 7000 e/m2 eli 750 000 vai ostaisitko samalla hinnalla isomman omakotitalon Espoosta?

Keskikokosääntö ei koske erityiskohteita kuten opiskelija-asuntoja. Nämä kohteet eivät kuitenkaan koskaan ole myytävissä tavalliselle asunnontarvitsijalle.

Tästä aiheutuu se että vanhojen pienten asuntojen hinnat pysyvät korkeina koska niitä on markkinoilla hyvin rajallinen määrä eikä lisää tule.

Äänestä
  • Miten minulla on sellainen muistikuva että tuosta säännöstä on viime vuosina joustettu, juuri siitä syystä että se johti kohtuuttomiin lopputuloksiin eikä tarjonta millään lailla vastannut kysyntää?

    Äänestä

  • Muistanko väärin kirjoitti:

    Miten minulla on sellainen muistikuva että tuosta säännöstä on viime vuosina joustettu, juuri siitä syystä että se johti kohtuuttomiin lopputuloksiin eikä tarjonta millään lailla vastannut kysyntää?

    Todellakin, tuota sääntöä on onneksi muutettu ja nyt saa rakentaa jokaiseen taloyhtiöön paljon aiempaa enemmän pieniä asuntoja:
    http://www.talouselama.fi/uutiset/iso muutos helsingin taloihin saa nyt rakentaa asuntoja jopa puolet enemman/a2168512

    Äänestä

Ollaan menty pikkuisen parempaan suuntaan mutta edelleen sääntö kasvattaa yksiöiden ja kaksioiden asumisvajetta helsingissä.

Yhtä yhksiötä kohti on rakennettava vähintään 80m2 asunto.

Jos katsoo minkälaisia kotitalouksia helsigissä asuu, niin tämä sääntö jatkaa kroonista yksiöiden ja kaksioiden pulaa helsigissä.

Yksiöt ja kaksiot hyvä sijoituskohde myös tulevaisuudessa.

Äänestä

Ei mitään järkeä.
Uusissa taloissa on isoimmat asunnot myymättä.
ienemmät asunnot myydään heti käsistä.

Äänestä

Yksi hyvä puoli tässä on. Nuo uudet isommat asunnot voidaan vuokrata maahanmuuttajille. Suomalaiset ostaa ne pikkuiset asunnot ja sossu maksaa noiden isojen asuntojen vuokrat. Korotetaan vaikka vähän veroja niin sossulta ei lopu rahat jotta homma saadaan toimimaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mr cash kirjoitti:

Tällaista olen kuullut että kaupunginhallituksessa kaavaillaan väliaikaista rakennuskieltoa pienille asunnoille. Tämän takana on se että asumisväljyyttä halutaan kasvattaa.

Mielestäni olisi hyvä päätös. Vain kolmioita isompia asuntoja tänne. Pitää kysynnän ja tarjonnan mukavasti epätasapainossa mikä ei voi olla korreloimatta hintoihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu