Hämeenlinnan pöpilästä kirjoitettiin mulle vuosia sitten resepti 4 x 100 diapamia ja 4 x 100 somnoria läksiäislahjaksi kun lopettivat hoitosuhteen. Itse olisin vielä kokenut tarpeelliseksi käydä juttelemassa ja saamassa jotain konkreettista apua ongelmiini, mutta hienovaraiseti potkaisivat pellolle. Eli syö nuo ja makaa kotona puolikoomassa, paskat me susta välitetään. Pois silmistä, pois mielestä.
Nyt sitten diapam riippuvaisena kun terkkarissa näitä uusin joka kuukausi, laittoi lääkäri viisaudessaan mut takaisin psykiatrin ja hoitajan juttusille reseptejä uusimaan. Olen lopettanut mielialalääkkeet ja olo parempi kuin vuosiin. Alkaa tuo jatkuva sumu häipymään. Jos ahdistaa otan pamin ja se riittää. Sen aiheuttama pöhnä sentään väistyy säällisessä ajassa toisin kun psyykelääkkeiden. Mikä parasta - alkaa taas panettaa ensi kertaa neljään vuoteen. Jos menen psykkariin taas ne vaan tuputtaa lisää pillereitä, jotka turruttaa kaiken tunne-elämän. Masennuskausia tulee psyykemyrkyistä huolimatta ja kun tulee olen niin mielipuoli että ihme ettei ole pahempaa tuhoa tullut sivullisille. Lääkkeettömän masennuskauden aikana sentään jokin roti ja kontrolli säilyy.
Näin yhteiskunta tekee meistä riippuvaisia ja sitten kiusaa että, etpäs saakkaan enää.
Olen itse vieroittanut itseäni huvipamituksesta ja käyttö järkeistyy onneksi koko ajan. Mutta ilman unilääkettä ei enää uni tule kunnolla kuin vasta ruumishuoneella.
Tarinan opetus siis oli : ÄLKÄÄ KUUNNELKO PSYKIATREJA. Ei ne teitä halua auttaa. Saavat vain mukavat provikat kun määräävät uusimpia ja kalleimpia pillereitä. Menkää halaamaan puita ja laskemaan vaikka oravia metsään, se on terapeuttista se.
Nyt sitten diapam riippuvaisena kun terkkarissa näitä uusin joka kuukausi, laittoi lääkäri viisaudessaan mut takaisin psykiatrin ja hoitajan juttusille reseptejä uusimaan. Olen lopettanut mielialalääkkeet ja olo parempi kuin vuosiin. Alkaa tuo jatkuva sumu häipymään. Jos ahdistaa otan pamin ja se riittää. Sen aiheuttama pöhnä sentään väistyy säällisessä ajassa toisin kun psyykelääkkeiden. Mikä parasta - alkaa taas panettaa ensi kertaa neljään vuoteen. Jos menen psykkariin taas ne vaan tuputtaa lisää pillereitä, jotka turruttaa kaiken tunne-elämän. Masennuskausia tulee psyykemyrkyistä huolimatta ja kun tulee olen niin mielipuoli että ihme ettei ole pahempaa tuhoa tullut sivullisille. Lääkkeettömän masennuskauden aikana sentään jokin roti ja kontrolli säilyy.
Näin yhteiskunta tekee meistä riippuvaisia ja sitten kiusaa että, etpäs saakkaan enää.
Olen itse vieroittanut itseäni huvipamituksesta ja käyttö järkeistyy onneksi koko ajan. Mutta ilman unilääkettä ei enää uni tule kunnolla kuin vasta ruumishuoneella.
Tarinan opetus siis oli : ÄLKÄÄ KUUNNELKO PSYKIATREJA. Ei ne teitä halua auttaa. Saavat vain mukavat provikat kun määräävät uusimpia ja kalleimpia pillereitä. Menkää halaamaan puita ja laskemaan vaikka oravia metsään, se on terapeuttista se.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minulle kävi samoin.8 vuotta hiersivät ja kun olin jo heidän mielestään täysin loppu kirjoittivat 500kpl 10mg diapam ja näkemiin.Tosin nyt menee paremmin kun en ole ollut heidän kanssa missään tekemisissä vuosiin.Olen edelleen riippuvainen diapamista ja tarvitsen sen unilääkkeeksi.Terveyskeskuslääkäri kirjoittaa eikä tarvitse kuunnella ihme höpinöitä.
Jaa, no sä oot vielä enemmän kusessa kun mä. Mulle laittovat vaan 5 mg pameja.
Mikä on tää suuri kritiikki lääkkeitä kohtaan??
En tajua, sillä itteäni ainaki auttaneet.
Niin minäkin luulin aluksi niiden auttavan ja vuosia niitä söin. Miksi sitten masennun kuitenkin ja olen ihan hullu ja itsaria tekemässä ja mätkin läheisiäni turpaan? Ilman lääkkeitä masennus joka tulee joka tapauksessa, mutta silloin olen kuitenkin järjissäni enkä tee hulluja asioita. Tunteitakin on taas jopa niitä hyviä. Eli itken taas nähdessäni vaikka jonkin liikuttavan elokuvan kun lääkityksessä ei mitään tunteita. Musta myös seksi on kivaa ja lääkkeet vie halut tyystin. Popsihan pilsuja MrJuha82 muutama vuosi niin tajuat. Pitääkö elämän olla tappavan tasaista?