Hmmm

tänään, kahdesti! Tajuatkohan, että olen sinuun niin ihastunut, en kykene toimimaan normaalisti. Varmaan luulet, että tunteeni ovat juuri toistepäin mutta näin ei ole. Parisen vuotta olen sinusta haaveillut 24/7, ja aina koitan piiskata itseäni, että saisin sanottua, toimittua mutta ei vaan jostain syystä tule sanoja, sitten mulla on todella huono omatunto kun kykenen vaan tuijottomaan.

Oli kiva nähdä sut taas tauon jälkeen, ajattelin vetäistä illalla iltarukouksen reilun kymmenen vuoden tauon jälkeen jos vaikka sitäkautta aukeaisi tää, kuin kismet niin hyvää ettei sanotuksi saa. Niin ja töissä nähdään.
18310
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Missä tuo toka näkeminen tapahtui?
Keskustelitteko mitään? Tai katsoitteko edes toisianne?

Äänestä
  • seisoin, tokalla istuin, kai me vilkaistiin. =)

    Äänestä

  • Ekalla kerralla kirjoitti:

    seisoin, tokalla istuin, kai me vilkaistiin. =)

    No voi voi, ei sitten ollut ainakaan mulle häneltä tuo viesti.
    No olenpa huomannutkin ja sanonutkin on etten kiinnosta häntä tarpeeksi.
    Eipä sitten paljoa huvita edes nähdä, toivonkin ettei enää törmättäisi
    poissa silmistä poissa mielestä siinä tuntuu olevan jonkun verran perää

    Äänestä

  • ♡♡♡♡ kirjoitti:

    mullekaan tämä sinulta.

    Äänestä

..siis miksi oot ollut reilu kymmenen vuotta rukoilematta...?

Äänestä
  • Hyvä kysymys itseasiassa, ehkä mun elämässä tapahtui asioita jotka saivat kyseenalaistamaan uskoni. Mä uskon että on olemassa joku suuri jumala, mutta sille on monta nimeä toisille se on jeesus, toisille budhha, toisille allah jne. =)

    Äänestä

  • En tiedä? kirjoitti:

    Hyvä kysymys itseasiassa, ehkä mun elämässä tapahtui asioita jotka saivat kyseenalaistamaan uskoni. Mä uskon että on olemassa joku suuri jumala, mutta sille on monta nimeä toisille se on jeesus, toisille budhha, toisille allah jne. =)

    Ja rukoilemalla tunnet saavasi apua / tukea sieltä taholta?....
    (sori mutta onko Jeesus todella samalla jumal-linjalla Allahin ja Buddhan kanssa...)

    Äänestä

  • (en rukoile) kirjoitti:

    Ja rukoilemalla tunnet saavasi apua / tukea sieltä taholta?....
    (sori mutta onko Jeesus todella samalla jumal-linjalla Allahin ja Buddhan kanssa...)

    on astetta rankempi äijä, mutta pointtini oli hyvä kertoa jollekin, helpottaa omaa oloa jos horisee vaikka yläkerran ukolle..

    Äänestä

  • En tiedä? kirjoitti:

    Hyvä kysymys itseasiassa, ehkä mun elämässä tapahtui asioita jotka saivat kyseenalaistamaan uskoni. Mä uskon että on olemassa joku suuri jumala, mutta sille on monta nimeä toisille se on jeesus, toisille budhha, toisille allah jne. =)

    Hmmm..nyt jotenkin tulee mieleen eräs centleman töistä. Mutta eihän se voi olla mahdollista, hänhän seurustelee. Ja tosiaan luulen, etten merkitse tuon taivaallista enää.

    Äänestä

  • hämmästynyt kirjoitti:

    seurustele, ole seurustellut kolmeen vuoteen, hän on kyllä aina merkinnyt paljon, mutta mistä hän sen tietäisi.

    Äänestä

  • Minä en ainakaan kirjoitti:

    seurustele, ole seurustellut kolmeen vuoteen, hän on kyllä aina merkinnyt paljon, mutta mistä hän sen tietäisi.

    Niin mistäpä sen tietäisin, ajatuksia en osaa lukea. Oletko kenties ollut joskus läheisimmisä tekemisissä hänen kanssaan?

    Äänestä

  • hämmästynyt kirjoitti:

    Niin mistäpä sen tietäisin, ajatuksia en osaa lukea. Oletko kenties ollut joskus läheisimmisä tekemisissä hänen kanssaan?

    ollaan intensiivisiä katseita vaihdeltu ja moikkailtu..

    Äänestä

  • Ei me oikein kirjoitti:

    ollaan intensiivisiä katseita vaihdeltu ja moikkailtu..

    Sun varmaankin on näytettävä kiinnostuksesi ihan konkreettisesti, jos mielit edistystä tilanteeseen.

    Äänestä

  • hämmästynyt kirjoitti:

    Sun varmaankin on näytettävä kiinnostuksesi ihan konkreettisesti, jos mielit edistystä tilanteeseen.

    vaikeaa vaan tuntuu olevan molemminpuolin, epäilen että hänkin menee vähän (lukkoon). Enkä mä tiedä oikeastaan onko hänellä joku. Muutama ajatus käynyt mielessä mitä voisin tehdä. Pakko tehdä ajatuksissa kokoajan on.

    Äänestä

  • Tiedän, kovin kirjoitti:

    vaikeaa vaan tuntuu olevan molemminpuolin, epäilen että hänkin menee vähän (lukkoon). Enkä mä tiedä oikeastaan onko hänellä joku. Muutama ajatus käynyt mielessä mitä voisin tehdä. Pakko tehdä ajatuksissa kokoajan on.

    Eipä ole ketään, yksin taivallan polkujani. Ja totta on, kuullessani edes äänensä, lukkiudun kuoreeni. Toivottavasti asiat muuttuvat rennompaan fiilikseen kummaltakin.

    Äänestä

  • hämmästynyt kirjoitti:

    Eipä ole ketään, yksin taivallan polkujani. Ja totta on, kuullessani edes äänensä, lukkiudun kuoreeni. Toivottavasti asiat muuttuvat rennompaan fiilikseen kummaltakin.

    toinen ympäristö voisi olla hyvä lähtökohta, ja jonkinlaisen viestiyhteyden avaaminen, sekä suurimpien tuntojen purkaminen sitä kautta, ehkä se avaisi tilanteen. Polut voisivat yhtyä yhdeksi.

    Unisuukko sinne jonnekin lähti nyt. Unia.

    Äänestä

  • Toivon samaa kirjoitti:

    toinen ympäristö voisi olla hyvä lähtökohta, ja jonkinlaisen viestiyhteyden avaaminen, sekä suurimpien tuntojen purkaminen sitä kautta, ehkä se avaisi tilanteen. Polut voisivat yhtyä yhdeksi.

    Unisuukko sinne jonnekin lähti nyt. Unia.

    Unia ja hyvää yötä, halaus pusuin.

    Äänestä

  • Ehkä jeesus kirjoitti:

    on astetta rankempi äijä, mutta pointtini oli hyvä kertoa jollekin, helpottaa omaa oloa jos horisee vaikka yläkerran ukolle..

    Ai täällä on toinenkin, joka juttelee yläkerran herran kanssa. :) Toivottavasti sinulla on parempi onni, että saat häneltä vastauksen mieltä painaviin asioihin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

naiselle nähtiin kirjoitti:

tänään, kahdesti! Tajuatkohan, että olen sinuun niin ihastunut, en kykene toimimaan normaalisti. Varmaan luulet, että tunteeni ovat juuri toistepäin mutta näin ei ole. Parisen vuotta olen sinusta haaveillut 24/7, ja aina koitan piiskata itseäni, että saisin sanottua, toimittua mutta ei vaan jostain syystä tule sanoja, sitten mulla on todella huono omatunto kun kykenen vaan tuijottomaan.

Oli kiva nähdä sut taas tauon jälkeen, ajattelin vetäistä illalla iltarukouksen reilun kymmenen vuoden tauon jälkeen jos vaikka sitäkautta aukeaisi tää, kuin kismet niin hyvää ettei sanotuksi saa. Niin ja töissä nähdään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu