Missäpä miehet

Muutamia entisiä SRK:n kavereita ei ole sitten hetkeen näkynyt eikä kuulunut. Esimerkiksi entisen pääsihteerin sekä talouspäällikön haastattelut olis kiva lukea Päivämiehestä. Ihan vain että miten pojilla on lähtenyt elämä sujumaan kun työrintamalla on tullut muutoksia. Olihan lapsi- ja nuorisotyösihteeristäkin saatu vakuuttava juttu aikaiseksi vaikka luopuikin tärkeästä srk:n pestistään. Ja ajallisestikin oli siunattu, ahneudestahan me emme mitään puhu sillä se on synti. Joskus kuitenkin saatetaan nostaa esille vanhempia miehiä tahi naisia jotka vielä kuoleman kynnyksellä jaksavat puuhastella myyjäisiin myytävää, leipoa kakkuja, virkata myssyjä, tehdä puukäsitöitä. Tasapuolisesti toivoisin kirjoitettavan myös "isommista" vastuuhenkilöistä välillä.
192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Samaa mieltä, vanhat ukot kadonnut kuin tuhka tuuleen!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Missä ja minkä vuoks kirjoitti:

Muutamia entisiä SRK:n kavereita ei ole sitten hetkeen näkynyt eikä kuulunut. Esimerkiksi entisen pääsihteerin sekä talouspäällikön haastattelut olis kiva lukea Päivämiehestä. Ihan vain että miten pojilla on lähtenyt elämä sujumaan kun työrintamalla on tullut muutoksia. Olihan lapsi- ja nuorisotyösihteeristäkin saatu vakuuttava juttu aikaiseksi vaikka luopuikin tärkeästä srk:n pestistään. Ja ajallisestikin oli siunattu, ahneudestahan me emme mitään puhu sillä se on synti. Joskus kuitenkin saatetaan nostaa esille vanhempia miehiä tahi naisia jotka vielä kuoleman kynnyksellä jaksavat puuhastella myyjäisiin myytävää, leipoa kakkuja, virkata myssyjä, tehdä puukäsitöitä. Tasapuolisesti toivoisin kirjoitettavan myös "isommista" vastuuhenkilöistä välillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu