Hävisi jutun Heinolan kaupunkia vastaan ja joutui maksamaan kaupungin oikeudenkäyntikuluja 13.000 €. Omat kulut päälle.
Päätös ei muutu hovioikeudessa.
Päätös ei muutu hovioikeudessa.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Rita voittaa,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,
Eräs Nyttiläinen valtuutettu uhosi kuinka kalliiksi Tinnevaaran Fudut tulee kaupungille, satoja tuhansia euroja. Taisi tulla Titalle maksamaan jonkin verran, kaupunki teki oikeita ja laillisia päätöksiä. Olisi reilua pyytää anteeksi julkisesti paskapuheet, eikä vain kääntää takin vuoria. Seuraavissa vaaleissa muistetaan nyttiläisten puuhat.
Kyllä muistetaan ja varmasti äänestetään heitä.
Yhtä rehellisiä kuin Jarmo Laitinen ja viktooria siekkinen.
Mikää muu ei tuhoa tehokkaammin kaupunkimme imagoa kuin ylläolevan kaltaiset kirjoitukset. Valitettavinta on se, että ne lienevät luottamusmiehien kirjoittamia.
Ei ihme, että yritykset, lääkärit ja julkisen sektorin ammattijohtajat ajavat moottoritietä ohi.
En ole luottamusmies, enkä nainen.
Olen ``Psykologi``.
Moottoritie on kuumaa..........
Älä ota asioita vakavasti.
On vaarallista jos pipo kiristää.
Kiinnostaisi kuulla, että mistä tiedät hovioikeuden päätökset etukäteen! Onko sinulla joku yliluonnollinen kyky?
On.
Voisit sitten käyttää sitä kertomalla meille tärkeämpiä tietoja tulevista asioista. Esim. miten juuri työnsä alottaneelle kaupunginjohtajalle käy Heinolassa? Tuleeko paljon maksettavaa?
Ei voi kertoa..........
Liika tieto aiheuttaa sairautta.
Jokohan rinnevaaralaiset ovat keräämässä kolehtiä Titalleen ?
Aiotko osallistua? Vai miksi kyselet?
Kyllä, nyt pitää vaan Viktorian ja Hannelen pistää taas hösseliksi.
Ei ole vielä haavia löytynyt.
Niin ei ole näkynyt, taitaa olla pohjaton haavikin vain käytössä.
Kyllä, Rita oli ihana. Ruskeat silmät ja vilpitön. Ajatelkaa miten vähän pyytää korvausta valtavasta työstä minkä Heinolalle teki. Sai koko kaupungin keskustelemaan. Sekaisin.
Bonden ja Rusila keräämään kolehtia jotta Tita saa maksettua laskut oikeudelle. Ei kai kaveria kesken leikin jätetä?