Kysyisin palstan asiantuntijoilta nykyisistä suosituksista suolasta. Ihmisillehän suola ei tunnetusti tee hyvää, mutta silti sitä löytyy lähes kaikista ruoista.
Toisaalta eläinmaailmassa suola kyllä maistuu joillekin villieläimille, nuolevathan hirvet ja peurat sitä talvisin teiltä, joten kai ne täyttävät sillä jotain luontaista tarvettaan?
Tiedän että sokeri ja suklaa ovat kiellettyjen listoilla, eikä niitä pitäisi koiralle antaa, mutta pitääkö suolankin kanssa olla yhtä varovainen?
Koirat ja suola
4
327
Vastaukset 4
- verenpaine
Koiran munuaiset kestävät suolaa huonommin kuin ihmisen. Lisäksi joillain roduilla on perinnöllistä munuaisten vajaatoimintaa. Tämän takia koiraa ei voi ruokkia ihmisten ruuantähteillä. Ei niin, että sinä välttämättä niin tekisitkään, enhän minä sitä tiedä :)
Jos koiralle vaikka paistaa jauhelihaa, ei sitä kuulu maustaa, myöskään suolalla. Koiran valmisruuissahan on varmasti jotain suoloja, mutta pyötäsuolaa ne eivät tarvitse.
Lisäksi suolahan aiheuttaa janoa, jolloin koira juo paljon, jolloin sen täytyy päästä myös ulos usein. - suolaa suolaa
Kiitos asiallisesta vastauksesta. Jotain tuollaista osasin epäilläkin. Tuo munuaisjuttu oli kyllä ihan uutta.
Hyvin näyttäisi tavallinen suolainen kotiruoka ja einekset kyllä kelpaavan noille nelijalkaisille, joten eivät sitten itse osaa karttaa sellaista, mikä on niille haitaksi. Ovat siinä siis suhteessa samanlaisia kuin me ihmisetkin. :) - kipale
Oon ite miettinyt tätä suolajuttua kanssa, kun joissain koiranruoissa kuitenkin on suolaa. Ainakin noissa best in murekkeissa lukee suola. Muistaakseni kanamurekkeessa luki että sisältää myös herneitä. Tätä ihmettelin kun olen lukenut ettei herneet/palkokasvit sovi koirille???
- sdfghjp
Kaikki tarvitsevat suolaa, myös koirat. Määrät ovat vain todella vähäisiä. Itse ruokin koiriani raakaruualla, jossa ei ole lainkaan suolaa. Lisään joka aamuateriaan noin 1/6 teelusikallista suolaa. Koirat ovat noin 10 kiloisia.Koirien valmisruuissahan on suolat ym. valmiina.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???411877Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101270- 991011
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88894- 102888
- 62716
- 32612
Olinko yhden viestin arvoinen?
Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.68518Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku12505- 78501