Yhteishaku lähestyy ja olen harkinnut hakevani Helsingin yliopistoon opiskelemaan teoreettista fysiikkaa. Taidosta ei ole puutetta; lukion matematiikan ja fysiikan kurssien keskiarvot ovat päälle 9,5. Lisäksi YO-kokeiden tulokset tulevat olemaan vahvoja, sillä mitä nyt viime vuoden kokeita katselin, niin tehtävät olisivat olleet itselleni helpon ja normaalin välillä, ei siis lainkaan haasteita olisi tuottanut.
Haluaisin tiedustella että onko tälle tiedekunnalle mitään pääsykokeita? Lisäksi, millaista on opiskelu teoreettisen fysiikan puolella? Entä sukupuolijakauma?
Teoreettinen fysiikka
3
430
Vastaukset
- Heiiiiii
Olen myöhässä, mutta vastataan kuitenkin.
Luulen, että tulet tuon E:n rajan kirjoituksissa ylittämään, jolloin pääsykokeista ei tarvitse ressata.
Haet fysikaalisten tieteiden koulutusohjelmaan, jolloin ekana orientoivana päivänä sinulle annetaan käteen lappu, jossa kysytään tuutoriryhmäjakoa varten mieluisia pää- ja sivuaineita. Tätä on hyvä ennakoida jollain tasolla, mutta mihinkään et sitoudu, vaikka ruksailisitkin mitä sattuu.
Opiskelu on sitä ihteään, eli hyvinkin täyttävää ja mielenkiintoista jos aiheista tykkää. Varaudu kuitenkin siihen, että paljon asioita täytyy lukea itsenäisesti, vaikka lukion fysiikka olisikin lähellä kympin keskiarvoa. Mainittakoon, että mahdollisuudet lukea eri fysiikan alojen kursseja ovat hyvät, myös aineopintojen kursseille voit mennä hengaamaan ekana vuonna.
Sukupuolijakauma on tasaisempi kuin monet luulevat, mutta se kärkeytyy lopulliseen muotoonsa vasta, kun lääkis- ja insinöörihalukkaat ovat kävelleet ulos. Oletan että olet mies, joten huomautan vain lyhyesti, että ehkä ei kannata pelkkien naisten takia Kumpulaan hakea.
(selvennys: ei meidän naisissa/miehissä missään nimessä mitään vikaa ole; tarkoitin vain, että sukupuolijakauman ei kannata olla pääasiallinen hakukriteeri.) - descartes
Et ole myöhässä, luen tätä foorumin osiota vieläkin. Mutta jokatapauksessa hain tuohon fysikaalisten tieteiden ohjelmaan Helsinkiin, lisäksi myös matikkaan, kemiaan ja lääkikseen niin en sulje mahdollisia vaihtoehtojani pois.
- Karoliina Eufrosyne
Mielenkiinnosta kysyn sinulta descartes:
Miten kirjoitukset menivät odotuksiisi nähden?
Minullakin fy ja ke lukiotodistuksessa 10, mutta alustavat pisteet antavat aihetta odottaa kummastakin E:tä. Fysiikasta voi kyllä tulla L, mutta kemiasta selkeämmin vain E.
Tietysti nuo pisteet voivat muuttuakin vaikka mihin suuntaan. Mutta ainakin yksi L näistä aineista olisi ollut mieleen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude25215220Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy12510146Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1089371Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump237109Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1826537Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua1766228Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri335612Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole474806Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys251726IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti1451690