Palasit taas, unimaailmaan. Lähes puoli vuotta rauhaisaa unta ja taasko se alkaa? Voi luoja, kauanko siitä jo onkaan aikaa? Siitä kun todellisuudessa oli vielä "me".
Sumuinen yö
sekava aamu
3110
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Näin se ihmisen alitajunta työstää uskomattomia asioita. Muistan nähneeni todella kummallisia unia hänestä. Eräässä unessa itkin, että halasin häntä ja olin hänen syleilyssä ja sitten hän katosi ja heräsin siihen. Se oli tosi traumaattista. Se oli silloin eron jälkeen. Viimeisin uni oli, että hän luennoi pienryhmälle historiallisen kivilinnan muurin vieressä ja jäin rappusille kuuntelemaan, mutta ei hän minua huomannut.
Olen nähnyt saman vaikka tahtoisin jäädä niin käy kuten kuvailit jokin katkaisee aina hyvän hetken. On kans ollut taas heikkoa hetkeä muutama päivä. Nyt helpottaa
koska aion selvittää tän vaikka se voisi satuttaakin kuitenkin haluan vain että kaivatullani on hyvä olla silloin on minullakin. Haluaisin kertoa kuinka tärkeä hän on minulle.
Likipitäen 7kk ja kaksi viikkoa.