Moikka olen pian 20 vuotias tyttö nimeltäni Veera. opiskelen ammattiopistssa ylioppilas pohjaisella linjalla kokiksi, joten voin tarvittaessa laitta lapsillenne ruokaa. Pystyn myös auttamaan kotitöissä. olen asunut yksin jo 4 vuotta joten olen aikuistunut jo varhain. Olen myös hyvin luova ja reipas joten keksisin varmasti lastenne kanssa paljon tekemistä. aijempaa kokemusta lasten kanssa minulla on jonkin verran. ystäväni sai noin vuosi sitten esikoisensa ja olen ollut tämän pikkuisen vauva kanssa monesti kahdestaa ja olen hoitanut häntä myös yön yli. Tuttavallani on myös 2 vuotias poika jota häntäkin olen hoitanut monesti varsinkin yöisin (isällä yö työ). toisella tuttavallani on 7 vuotias kouluikäinen poika jota häntäkin olen vahtinut monesti hänen koulunsa jälkee. olen myös opastanu häntä koulutehtävissä. Olen suorittanu seurakunnan isoskoulutuksen ja tämän tiimoilta olen ollut kymmenillä seurakunnaln lasten nuorten ja rippileireillä isosena. olen myös muutamaan otteeseen vahtinut opettajani 3 lasta joista nuorin oli 4 vuotias ja vanhin 9 vuotias. Tulisin hyvin mielelläni hoitamaan lapsiasi! olen käytettävissä myös lyhyellä varoitus ajalla. Olen ajatellut hakea aupairiksi ja siksi minun olisi hyvä saada lisää lastenhoitokokemusta. Ottakaa minuun yhteyttä!!
Hinta: Neuvoteltavissa
Yhteystiedot: Ottakaa minuun yhteyttä tekstiviestillä tai sähköpostilla! puh. 0503525192 tai [email protected]
O: LASTENHOITOAPUA!
veerq
0
131
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 26119601
Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa
Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?462084- 1951523
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes1371430- 281209
- 122968
Huomioon ottaminen
Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin30922Sinkkusiskoni pliis kertokaa
Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex82799Nainen, se on sellainen juttu että kun sä vain nautit
Niin me miehet tehdään ne työt että sä voisit nauttia. Kato siinä ku sä meet mukamas töihin suojatyöpaikkaas lämpimään t82756- 75678